MIHIN KUMMAAN TUSKAAN
olen kirjoittanut aikaisemmin? Tekstiä kun tuli ulos tasaiseen tahtiin. Sielun pahoinvointi se on pakottanut kirjoittamaan useammin, terapeuttista toimintaa oli aihe mikä tahansa, nyt päivät täyttyvät kaikesta muusta, kirjoittaminen tahtoo jäädä kakkossijalle. Tavallaanhan se on hyvä asia, tavallaan se harmittaa. Kirjoittaminen on niin mukavaa, että sitä haluaisi tehdä usemmin... Tiedänhän minä ison syyn menneeseen pahoinvointiini, asiat ovat nyt helpottuneet ja siksi elämään on tullut elämää rutkasti lisää. Vielä on hakusessa miten sen kaiken saisi parempaan järjestykseen, että aikaa olisi enemmän kaikelle kivalle. Nyt mennään kuin duracel-pupu konsanaan. Kivaa tämäkin on, etenkin se kun taas jaksaa vaikka mitä :D
Noita huolen aiheita on meillä jokaisella, vaihtelevalla intensiteetillä ja voimakkuudella, eikä elämä olisi elämääkään ilman nitä. Useimmiten pystyy omalla asenteellaan vaikuttamaan siihen kuinka vahvasti nämä saavat vaikuttaa elämään. Olen kokenut senkin, että omasta tahdosta riippumatta, se paha mieli ja ahdistus on vienyt voiton, ei vaan enää ole jaksanut taistella vastaan. Enkä tietenkään ole ainoa... Nyt kun taakka on keventynyt huomaan selvästi miten rassaavaa elämä onkaan ollut. Kun asiat ovat raskaimmillaan itseään suojellaakseen ei ihan loppuun asti mietiskele omia fiilikisään, ei anna sen koko totuuden tulla tietoisuuteen. Ei jaksaisi eteenpäin jos näin tekisi. Nyt on vahvempi ja kykenee paremmin käsitelemään ikäviäkin menneitä asioita, niinpä vaikka ne tulevat mieleen aaltomaisen vaihtelevasti, niiden yli pääsee kun haluaa ja minähän haluan :D "Eläminen on harvinaisinta koko maail massa. Useimmat ihmiset ovat vain olemassa." sanoo Oscar Wilde, minä tyttö haluan elää ihan oikeasti!
Huomenna on tiedossa jälleen kerran tutustuminen tähystysyksikön toimintaan. Tapahtumaan on saanut valmistautua huolella, ehkä ei niinkään rakkaudella ;) Niukkakuituisia gastronomian erikoisuuksia on nautittu viikon verran, valkoista leipää, kananmunaa, makaroonia ynnä muuta ylen herkullista tuli jo korvistakin ulos. Tänään puhtaasti kirkkaiden parissa... Alkaa olla aika uivelo olo. Mahassa kiertää vielä aamuinenkin tyhjennys litku, kohta pitäisi uskaltaa kulauttaa toinen kyseenalainen herkku kurkusta alas.... Yritän koko ajan todistella itselleni että tämä on kuitenkin vain pientä, ohimenevää, Ei kauheasti helpota, mutta sillä asenteella mennään. Vielä kun huomisesta toimenpiteestä selviää.... Onneksi minulle on luvattu ja suunniteltukin ihanan unohduksen tuova troppaus unta tuovalla valmisteella :D En halua ottaa riskiä että kipua tuova tutkimus manipuloisi cerppikivut aktiivisemmiksi, kun kerran muunlainenkin mahdollisuus on olemassa. Hintana tästä on dg luettelossa uusi dg: Muu psyykkinen oire tai vaiva, mutta olkoon, mitä väliä. Luulisi että toimenpiteen suorittajankin olisi helpompi toimia kun potilas on rauhallinen ;)
Turkuun on tullut talvi. Se tykätöön ken haluaa, minun ei ole pakko tästä pitää. Pakkanen on paukkunut, vaatetta on joutunut laittamaan pälleen niin että on näyttänyt Michelin ukkelilta. Olen sitkeästi kävellyt työmatkat, ainakin yhteen suuntaan ja useimmiten kahteen, iloiten jaksamisesta. Sivutuotteena on silmämunat jäätyneet kiinni ripsiin, sormenpäät halkeilleet ja henki salpautunut. Mutta kun kerran olen päättänyt kävellä niin kävelen... Eilen ja tänään on tupruttanut lunta. Taivaan täydeltä. Aika hauskasta on, että myös tasan vuosi sitten eilisestä tuli lumipeite Turkuun. Itse voisin luopua talvesta kokonaan, elimistöni ei enää oikein siihen sopeudu. Kivut lisääntyvät, samoin hengitys- ja iho-oireet. Ovathan lumiset maisemat kauniita, myönnän sen. Ja lapset nauttivat lumileikeistä. Minun ei ole pakko tykätä... Paitsi esteetikkona kauneudesta ;)
Sekavaa, sekalaista, ilman ajatusta pläjäys. Mutta tästä se lähtee taas, uusi blogivuosi käyntiin. Aina voi kulkea kohti parempaa ja täyteläisempää. Myös tässä kirjoittelussa. Voisi jopa mennä kouluttautumaan, voisi opetella vaikkapa välimerkkien käyttöä ja oikeinkirjoitusta. Tosin pidän enemmän itse kirjoittamisesta kuin kieliopista. Ja jos kouluttaudun, taidan valita mieluummin valokuvauksen salat... Kirjoitamisessa on kuitenkin täkeintä sisältö, jos teksti edes jollain tasolla on sujuvaa. Kriittinen pitää olla omiinkin teksteihinsä nähden, läpi ei saisi päästä ihan mitä vaan, enkä niin teekään ainakaan tietoisesti, tietäisittepä vaan sen määrän aloituksia ja kappaleita jotka on lähetetty bittiavaruteen kelvottomina. Ehkä tämä blogi kuvaakin vaan tavallisen Niämisen arkea ja ajatuksia, ilman suurempia tavoitteita. Tavallisessa arjessa ei välttämättä ole kovinkaan paljon hehkutettavaa ja herooista. Eikä arki ole kovin järjestelmällistä, miksi arkea kuvaavat ajatuksetkaan sitä olisivat. Kuvatkoon tämä blogi siis edelleen ihan arjen aatoksiani, ihan aitoina kaunistelemattomina ja järjestäytymättöminä. Pyrin ilmaisemaan näitä aitoina Niämismäisinä, sellaisina kuin itse olen, mitään kaunistelematta :D
Lopetetaan tänään Sokrateen viisaisiin sanoihin: "Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen."
Hyvää yötä hyvät blogiystävät, hyvää alkanuta vuotta meille kaikille.
<3
