tiistai 8. syyskuuta 2020

UUDISTUMISTA

Elämää täytyy välillä hiukkasen ravistella, ei saa jäädä polkemaan paikoilleen, elämäkin ravistelee ihan ilman suunnittelua, välillä enemmän kuin toivoisikaan. Joskus pienen pieni muutos aloittaa kokonaisen muutosten vyöryn, uuden pikkuisen purosen uoma alkaa kaivautua ja virtaus kasvaa sssssuunnaten kohti merta.



Blogi on pitkään kaivannut uutta henkeä, yksinkertaisesti sanottuna se pitäisi saada heräämään henkiin. Blogille on kehitettävä uutta ja uudenlaista sisältöä. Sama vanha asetelma, samat vanhat kuviot, eivät elämäntilanteen muutosten jälkeen enää ole oikein tuntuneet istuvan, kirjoittaminen ei ole innostanut aikoihin, se mikä on ollut omaa, ei enää olekaan. Ei täysin kuivahtanutta tai liikaa kasteltua kesäkukkaa oikein saa enää henkiin, se voi näennäisesti toipua ja virkistyä, mutta kukinta on menetetty. Siinä vaiheessa iskee herkästi halu luovuttaa ja heittää kasvi elämän kiertoon kompostin pohjalle.




Viimeiset työelämän vuodet olivat aika haasteellisia; terveyden ongelmat, kipuoireiston kanssa jaksaminen ja pienet äksidentit sekä ylipäätään se suuren muutoksen ja tuntemattoman elämän odottaminen. Kaikki  leimasi vähän kaikkea. Sitten ikäänkuin taikaiskusta, elämä olikin jo muuttunut, en ollutkaan enää ikääntyvä työntekijä ja eläköityvä sairaanhoitaja, olin eläkkeellä oleva sellainen. Muutos ei ole ollut huono ollenkaan, elämä on vain kovin erilaista, tehtävänä on ollut missio löytää itsestään uusi minä. Vaikka moni elämän haaste on edelleen ennallaan, on niiden sävy muuttunut. Osa väreistä on kirkastunut, osan päälle on sekoittunut suttuisen harmaa kalvo, mustat ja tuhruiset raidat ovat lisääntyneet, onneksi niiden välissä on myös (edelleen) pehmeitä pastellin värisiä alueita ja kirkkaita sävyjä.  



Tämä taustana blogin uudistumisprosessille. Olen pureskellut asiaa pitkään, miettinyt mitä voisin ja haluaisain tehdä, millä sen innon ja kirjoittamisen draivin voisin herättää ja haluanko sitä edes herättää. Munahan se oli taas kerran kanaa viisaampi. It-alaa opiskeleva lapsi sanoi vanhojen blogisivujen kaipaavaan jotain uutta¨ja tuoretta ja lupasi rakennella minulle uuden ihka oman blogisivun. Huolellisen mietinnän ja makustelun jälkeen olin täysin samaa mieltä. Uudet raamit, uusi tapa kirjoittaa (ei varsinaisesti mitään täysin uutta, mutta uudistunutta kuitenkin), uusia juttuja vanhojen lisänä, vanhoja juttuja uudesta näkökulmasta... Siitä ollaan nyt lähtemässä eteenpäin. 



Tässä postauksessa ei vielä julkaista uutta blogiosoitetta, nyt mainostetaan tulevaa ja samalla vilkutetaan että hengissä ollaan... Uudet sivut ovat pääosin valmiina julkaisua varten. Jotain hienosäättöä ehkä tehtävänä vielä, ei paljoa kuitenkaan. Tämä vanha blogi jää tänne haamuna kummittelemaaan. Jännittää hiukan tietty sitten miten ne ihka ensimmäiset postaukset onnistuu uudessa ympäristössä, paljonko tulee olemaan "lastentauteja" ja  paljonko slkkaa osaamattomuutta tai huonoa onnea. Tämä jää nähtäväksi. Rohkeasti lähdetään kohti uutta! 





     Tavataan seuraavaksi Squerpacella 😉
    💖