SON SIINÄ NY...

työt meinaan. Aika oudolta tuntuu, lomalainenhan kyllä vielä olen, aika pitkäänkin. Jo se loman pituus on outoa, mutta vielä oudompaa ettei sen loman jälkeen ole enää työpaikkaa... Siitä onko joskus jotain työtä satunnaisesti, siitä toki en tiedä vielä. Ehkä, ehkä ei. Mitään en uskalla ihan varmaksi sanoa 💖 En tiedä edes sitä, mitä työtä voisi joskus olla...

Jollakin tavalla kovin ristiriitaisia ovat ajatukset. Tavallaan tuntee suurta helpotusta, hienoa olla vapaana, elämä avautuu aivan eri tavalla eteen, mahdollisuudet ovat loputtomat. Tekemistä riittää, voipi olla että ihan kiirusta alkaa pitämään, ainakin nyt tämän loman aikana ollut kiire 😉  SIlti, en tunne itseäni eläkeläiseksi, en halua tuntea itseäni vanhaksi. Ikää on, mutta se on vaan numeroita, mieleni on "kalenteri-ikääni" huomatavasti nuorempi. Eli taidan samaistua keskosiin niin täydellisesti, että "kehitysikäni" ei  vastaa vuosiani 😉 Oli aika iso kynnys allekirjoittaa irtisaoutumislappunen. Se oli jotenkin niin lopullisen lopulllista. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässäni irtisanouduin, aikaisemmat työsuhteet ovat olleet väliaikaisia vaikka pisin rupeama kestikin viisi vuotta. Samassa työpaikassa 34 vuotta, mitä sitä hyvää pois vaihtaisi. Turkulaisin sanoin hieman mukaellen "Kahta en vaihda, toinen on kiva työpaikka"

Jatko-osa alka tästä 💖💖

Tuo alku on kirjoitettu jo kauan sitten, viimeinen "työpäiväni" oli jo huhtikuun lopulla. Päivähän ei voinut kutsua työpäiväksi, se oli yhtä juhlaa ja tunteita. 

Silti on ne toisetkin ajatukset.MItä kaikkea menettääkään sen työpaikan myötä. Ne vauvat ja vanhemmat, koko rikas moninainen työyhteisö.Työtoverien nauru, yhteiset itkut, halaukset, hetket keittiönpöydän ääressä... 💜 Kyllä kaikkea tuota tulee ihan kauhea ikävä. Mutta onneksi on muistot, onneksi oli mahtavat juhlat ja muistot niistä. Juhlittiin ihan kahten kertaankin vielä 💖 Se kaikki mitä juhlissa koin, miten minunlaisesti kaikki oli järjetetty, se lämpö ja haikeus mikä paistoi läpi se kantaa elämässä pitkälle. Niin pitkälle, että ne olivat korvaavia kokemuksia monesta etenkin viimeisen seitsemän vuoden aikana vastaaan tulleille ikäville jutuille. Nyt pikkuhiljaa voi taas alkaa uskoa itseensä, uskaltaa ajatella positiivisemmin omasta toiminnastaan. 

Kaikesta kokemastaan ei omin avuin pysty toipumaan. Olenhan jo pitkään ollut onnekas ja saanut apua terapiasta. Kipupotilaan hoitoon kuuluu psykologin tapaamiset pari kertaa, minä sain jatkoa ja onneksi ajauduin hyvän terapeutin asiakkaaksi. Mutta jos on paljon traumaattisia asioita elämässä, ei niistä toipuminen käy helposti. Jos toipuu koskaan kunnolla. Silti asioiden työstäminen vie elämässä eteenpäin. Ei voi vain työntää päätä puskaan pupujussin tavoin ja uskoa että eheytyy itsestään. Ikävätkin jutut on vaan kohdattava rehellisesti ja suoraan. Kuntoutuksen kautta tuli suositus terpoinnin jatkoon. Minulle suositeltiin psyksofyysistä psykoterapiaa ja onnekkaasti löysinkin itselleni mukavan oloisen terapeutin.. Nyt yritän päästä pidemmälle itseni kanssa. ja haluan myös uskoa onnistuvani.

Tässä tuli pieni näyttö siitä, että olen elossa ja toimintakykyinen 😆  Aika kuluu niin siivillä ja tähän kevääseen ja uuteen elämään tottumiseen on mennyt aikaa ja energiaa. Lupaan taas kerran parantaa tapojani ja yrittää kirjoittaa useammin, katsotaan miten käy! Lupaan pikapuoliin laittaa ainakin kuvapläjäyksen noista ihanista juhlajutuistani. Ne ovat oman postauksensa ansainneet.

Nyt hyvää yötä Peltolan kesäparatiisista. Tai työleiriltä, miten sen nyt haluaa sanoa. Kuvatkin tässä ovat keväältä, kesäisiä tulee sitten jatkossa 😎

💚💚