JOUTAISHAN 

sitä jo töihin... Kolme vapaata on tuntunut lähes lomalta. Niin tuo ajatus muuttuu... Sisulla olen työni hoitanut joulun aikaan, välillä on yskitty duettona tai triona kanssa sisarten kera, tiedä sitten kuinka järkevä olen ollut, mutta näin on ollut näreet. Hiukkasen on tiukoilla nuo sairauslomapäivät, jostain vuorosta on poissa useampiakin joten kriteerit on tiukat. Itse en koko aikana ole sitä tärkeintä täyttänyt eli kuumetta. Joten en siis vissiin edes airas ole ollutkaan... No, uusi lääkäriaika on varattuna, ensi vuonna. Katsotaan olenko silloin jo terveenä, toivotaan niin. osin täytyy myöntää etten niitten muutaman saikkupäviän lisäksi ole lääkäriin asti hakeutunut, vasta sitten ensi vuonna, ehkä.

Kovasti taas tökkii kaikkien pakollisten tehtävien teko. VVM-mentorina olisi tehtävänä kirjoittaa omasta mentoriudesta, ihan alkua pidemmälle en ole siinä päässyt. Ajatuksissa se tosin ollut paljon joten uskotaan; se juttu  kypsyy tuolla pääkopassa ja sitten vaan kuin itsestään hyppää paperille... Niskasta vaan pitää ottaa itseään, ei tuo juttu taida muuten valmistua. Loppiaiseen asti annan itselleni aikaa, tänä vuonna se tuskin valmistuu, nytkin istun ja kirjoitan tätä. Onneksi tiedän muidenkin mentorien hapuilevan saman tehtävän parissa eli en ihan yksin ole luomistuskan puutteessa. Ja sitten se yksi juttu... Se tuskallinen kaavake... Se huutaa täyttämään itsensä valmiiksi vihdoinkin, mutta kun se on niin vaikeaa, niin vaikeaa... 

Tässä taustalla minulla soi Rajattoman joululevy, siinä on niin mukavaa kuunneltavaa, olin sen jo jotenkin unohtanut mutta nyt jäin oikein kuuntelemaan. Kannatti! Todellakin! https://www.youtube.com/watch?v=UBhqQqTK8mg  
On jotenkin hassua miten jotkut musiikit jäävät taka-alalle vaikka kuuluvat suosikkeihin. Yksi "syyllinen" on ollut  Jouluradio, oli niin helppoa nappaista se päälle ja antaa mennä, nyt jotenkin aika astua muunlaisen musiikin maailmaan, vaikkapa Rajattoman. Peukutus sille porukalle :)

Tuosta edellisestä pienenä aasinsiltana. Tässä  vanhetessa (samalla viisastuessa?), haaveilen taas soittamisen aloittamisesta. Tosin ihan varma en ole mistä pysyisin henkisesti ja fyysisesti aloittamaan uudenvanhan taidon lämmittelyn. Piano olisi, se pitäisi ensin korjauttaa ja sitäpaitsi, en haluaisi muiden kuulevan harjoitteluani ja se on jokseenkin mahdotonta kerrostalossa. Eli sähköpiano kuulokkeineen tarvittaisiin. Sello roikkuu seinällä, sen soitto lienee mahdottomuus tuon käden retaleen takia, ei taida sen hienomotoriikka ja kestävys riittää.  Toisaalta voisiko soittaminen olla terapiaakin kädelle, olematta liian rankkaa? Opettajakin tarvittaisiin, mistä sellaisen kaivaisi esille ja millä kustannuksella. Joku musiikkkituska on herännyt, oikea musiikki oikealla hetkellä tuo lohtua ja elinvoimaa. Kadehdin teitä joilla se soittamisen lahja ja kyky on, tai laulamisen. Iloitsen että lapseltani nuo löytyvät ja hän niitä myös osaaa käyttää. Kyllä tuo kuunneltu musakin paikkansa täyttää, siinä ainakin on vaihtoehtoja kaikkiin tilanteisiin... Eli oistaiseksi tyydyn siis kuunteluun :) 

Kohtahan tuo vuosi vaihtuu. SIlloin annetaan kaikenlaisia lupauksia. Uusi elämä alkaa yleensä tammikuussa. En lupaa tipatonta tammikuuta, tai toki voin luvata, sen helpompaa lupausta ei voisi antaa. Niin harvoin nykyään alkoholiin kosken missään muodossa (joulun esanssiliköörikarkitkin on jo syöty :)) Kunhan tauti paranee, aktivoidun liikkujana, sen yritän luvata jo ihan itseni takia. Siihen melkein pakolliseen kesätaukoon eli Peltola-aikaan asti, siellä riittää suurimmalta osalta tuo hyötyliikunta... Mitäs muuta, ne muutamat kilot edes pois, joko onnistuisi? Avainsanana siihen olisi ruokatottumusten muokkaus, useammin ja vähemmän kerrallaan. Yrittäisiköhän tosissaan taas kerran, saisinko peesaajan, joukossa olisi enemmän voimaa :) Täyttä sokerittomuutta en jaksa edes yrittää, jos vaikka karkit pois, ja suklaa... Kunhan nuo jouluherkut on kulutettu, en niitä poiskaan halua heittää. Millä nuo sitten toteuttaisi, tarvitaisiin iso annos päättäväisyyttä, vähemmän väsymystä ja taas päättäväisyyttä ja päättäväisyyttä lisää.  Kun edes sen mihin itsellä on mahdollisuus vaikuttaa saisi tehtyä. Palataan asiaan vuoden mittaan... 
.                                               

Hyvää ja onnelista uutta vuotta teille ystäväni, tehdään siitä hyvä ja onnellinen vuosi!

<3

SIINÄHÄN SE 

joulu meni. Vai menikö? Ei sentään vielä, kuusi seisoo olkkarissa, kotia koristavat erilaiset valot ja kukat. Ja karkit, ne eivät lopu vielä hetkeen. Onneksi, tai epäonneksi... Vielä ei olla edes uudessa vuodessa, saatikka loppiaisessa tai Nuutin päivässä, eli ei se joulu vielä loppunut ole millään kriteerillä tarkasteltuna. On sitä jonkinlainen juhlan tuntukin, ehkä juuri näitten ulkoisten asioiden vuoksi. Ja sitäpaitsi, nyt minulla vasta on jouluvapaatkin!

Tämä joulu kului noiden pikkuisten joulutonttujen kanssa puuhaillessa. Onneksi useimmilla tontuilla on ollut myös vanhemmat tukena hoivaamassa heitä, hoitajat apureina ja taustatukena. Niin sen kuuluu olla, nykyisin tuntuisi aivan väärältä tehdä työtä vanhaan malliin!
http://www.dn.se/debatt/lat-alla-nyfodda-barn-vara-med-sin-familj-dygnet-runt/ 

Tiivis on ollut työputki sairausloman päälle, vielä tiiviimpi olisi ollut ilman tautisuutta. Tosin ei tämä tautikaan ole todellakaan ollut kiva ja kevyt, vieläkin yskin ja niistän jatkuvasti eikä loppua tunnu tulevan. Töissä oli silti mukavaa, töitä sopivasti.Oli hämärän hyssyä ja jouluvaloja, herkkuja pöytä täynnä. Ehdittiin nauttimaan herkuista ja hyvästä seurasta, lisävuosiakin kertyi yhdessä nauraen. Kyllä täytyy taas kerran todeta että minulla on mahtavat työkaverit, kiitos teille ihanaiset, olette aarteita <3

Entäpä muuten sitten? Monenlaisia elämän asioita olen pohdiskellut. Elämää suurempiakin, ratkaisut odotavat itseään, puuttuu uskallusta. Kun mikään ei ole yksinkertaista, jos jotakin yksinkertaisuuta olisikin niin alkaa miettiä vastuuasioita. Miten pitkälle omien tekojen vastuut menee, olenko vastuussa muusta kuin omista ratkaisuistani jos ne vaikuttavat toiseen(/toisiin) ihmiseen. Kai sitä pitkälti jokainen on vastuussa omasta itsestään, silti rajan veto on vaikeaa, huolenpito on ehkä toinen juttu. Eipä ne asiat ole koskaan selviä. Ratkaisut on vaan tehtävä, tavalla tai toisella. 

Kipujutut sitten. Tuossahan ne on ja pysyy. Vaikka ihmeen vaisuina nyt vaikka olenkin muutenkin ollut kipeänä, yleensä mikä tahansa tauti laukaisee kunnon kihikuhinat ja säryt käteen. Olisko ahkera painehanskan jan lepolastan käyttö auttanut :D Tosin olenhan ottanut nyt taas ahkerammin noita ylimääräisiä troppejakin, tähän muuten kurjaan oloon. Iso juttu on se että polvi/polvet on parempi. Jatkuvaa kipua ei ole, liikkuakin voi lähes tulkoon normaalisti. Liikkumisen ongelmatkin tulee lähinnä kunnon huoonemisesta... Uutta elämää tarvittaisiin, ahkeraa saleilua ja kävelyä. Nyt ulkoliikuntaa estää tämä flunssa, henki loppuu heti kun on pakkasta. Mutta kevät on päivä päivältä lähempänä, kun vaan itsensä saa liikkeelle... Niskasta siis vaan kiinni itseäni kunhan tauti antaa myöten, olisko se uusi elämä tammikuusta alkaen: herkkuja vähemmän ja liikuntaa enemmän... ;) Katsotaan, päivittelen sitten mitä tapahtuu!

Kaipaan mun terapiotani, fysioterapian faskiakäsittelyä ja sieluakin hoitavaa toimintaterapiaa. Sekä ihan tuota tavallista hierontaa. Hieronnan voisin vaan tilata, sen puutteesta saan ihan itseäni syyttää. Josko huomenna yrittäisi ajan varattua kun on arki ja vapaa. 
http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/seksuaalisuus-ja-seksi/korvaamaton-kosketus
Tuon linkkinä olevan artikkelin löysin fb:sta ja mielestäni siinä oli paljon asiaa. Kosketus on ihmiselle elintärkeää, se tiedetään. Siksipä noissa terapioissa ja hieronnassa hoidetaan kehon lisäksi myös sielua. Tuon kosketuksen lisäksi tulee myös ymmärretyksi, se on aivan yhtä tärkeää, ellei tärkeämpääkin. Niinkuin tuo kosketus on elinehto noille pienille potilailleni ja ymmärrys heidän vanhemmilleen, on se tärkeää itsellenikin. Samaa me kaikki tarvitsemme, pienet ja isot. 

Pakkasessa mennään kohti uutta vuotta, toivonpa että nämä olisivat ne ainoat sellaiset, kylmyys kun ei ole minun juttuni enää nykyisin. Nyt toivotan teille kaikille rauhallisia ja rentouttavia päiviä, niin tämän vuoden lopuksi kuin alkavan vuoden aluksikin.

<3

Onpahan taas

ollut hiljaista. Miksiköhän? No, lehti pullahti painoon, kiitos meidän Merjan Ideailluusiasta http://www.ideailluusia.com/  :D Tuolla hetkellä putosi samalla iso kivi mielestäni, nyt saa tehdä muutakin.  Onneksi meillä on ammattitaitoinen ja luotettava taittaja 
että saamme Neonataalihoitaja-lehtemme valmiiksi ja sisällöltään ihan lehden näköiseksi. Muutama päivä sitten aloin yskimään ja se taitaa olla nyt päällimmäinen harrastukseni. Sitä paitsi, joulukin tulee...

Tuo lehden tekeminen on kivaa. Vaikka hermo menee useamman kerran prosessin aikana. Etenkin näillä loppumetreillä. Materiaalit eivät tule ajoissa, ei vaikka pyytää ja kyselee perään. Oma virheeni on varmaan se etten ole tarpeeksi tiukka deadlinen kanssa, pitäisi laittaa se aikaisemmaksi. Ja pitäytyä siinä, ehdottomasti. Mutta lepsuilen, itseänikin kohtaan. Tiedän että deadline on se joka saa kirjoittamaan, eihän sitä etukäteen voi millään... Joka vuosix2 olen hermoromahduksen partaalla ja silti haluan jatkaa, Joku tuossa hommsassa koukuttaa ja pahasti. Haastetta löytyy ihan riittävästi, on kiva luoda uutta ja yrittää saada lehdestä sellainen joka mielyttää lukijoitaan. Katsotaan mitä taas sanotaan...

Itsevaltias, leskikuningatar Herttuatar vie minulta hermot. Kattivanhus nirsoilee, ruoka kun ei kelpaa, kohta ei varmaan mene enää kuin Sheba. Kuka pystyy vastustamaan kattia joka istuu jalkojen juuressa ja välillä vaan kiehnaa urakalla. Helpommalla pääse kun antaa periksi ja vaihtaa sapuskat siihen ei läheskään tyhjään lautaseen. Katillehan noin puoliksi syöty lautasellinen on typötyhjä... Eikä ruokajutuissa tarpeeksi. Täällä kuljetaan ja mautaan, valitetaan ja mourutaan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Lujaa. Usein.VAATIVASTI! Se on jotain aivan uutta,  oli esim. tosi kiva kirjoitella joulukortteja kun joku istui korttikasan päällä ja lykki käsiin päätään koko ajan. Entäs sitten jos satut istahtamaan paikalle johon kissakin mielii? Kehon kieli kertoo taas että moka tuli tehtyä eli oma peppu ylös sohvalta ja nojatuoliin tai päinvastoin, eli vaihdettavahan se on aikkaa ;) 

Kaikesta tästä huolimatta joulu on tullut taloon. Koristeet ovat pulpahdelleet paikkoileen pikkuhiljaa, ihan ensimmäisenä jouluseimi, toisen adventin kunniaksi .Seimi on kulkernut mukanani jostain 50-luvulta, taideopiskelija äitini teki jonakin/joinakin jouluina sellaisia myyntiin (muistini mukaan Hörnhammerille) jo ennen syntymääni ja niiden seimihahmojen muotit olivat tietysti hänen itsensä hallussa. Niinpä meille kotiinkin ilmestyi seimi, Maria, Joosef ja tietysti pikkuruinen Jeesus-lapsi kaukalossaan ja muutama lammas, kaikkki savesta tehtyjä ja kauniisti väritettyjä. Jossain vaiheessa seimi siirtyi minun omaan kotiini ja se ehdottomasti tuo mukanaan joulun. Kiireemmässäkin. Tänään lapsi tupsahti kuusen kanssa, perinteen mukaisesti. Nyt kuusi on saanut koristeensa ja valonsa. Kodin koristelussa on rikotttu tänä vuonna rajoja, koristeet pääsivät eri piakoille kuin ennen, aivan järisyttävä uudistus. Tuntuu kuin testaisi itseään ja joustavuuttaan :D Mutta nyt(kin) on hyvä, ihan kuten ennen. 

Niin ja minähän olen siis jouluihminen :) Jos aikaisemmasta ei asia vielä ymmärtänyt. Kaiken tuon puuhailun takana ovat soineet päiväkausia jo jouluradion sävelet, kanavaa vaihdellen. Tosin itselleni tärkeimmät ovat nuo ihan perinteiset laulut, niihin olen jo lapsuudesta asti kasvanut kiinni... http://www.jouluradio.fi/  Kerrassaan minun radiokanavani, tuo elämään paljon iloa! Niin ja nämä tämän blogin kuvat, ne ovat vanhoja joulufiilistelyitä, Tästä vuodesta ei vielä ole kuvia, mutta aikaahan on, joulu on vasta tulollaan.... 

Lisää kuvateksti

Hyvää yötä ystävät, muistetaan rauhoittua joulun juhlaan kukin tahollamme. Ja nyt nukkumaan <3 Kauniita unia meille kaikille <3

<3

AJATUKSIA

olisi paljon, ehkä liikaakin. Ei oikein osaa tarttua niistä mihinkään erityisesti, ne hyppivät ja pomppivat kuin trampoliinilla. Voi tätä päätä... Viimeiset pari viikkoa ovat olleet jotenkin paineisia, kiireisiäkin. Kiire ei vaan selitä ihan kaikkea, ei sitä pelkästään voi syyttä tätä uupumuksen tunnetta. Vaikka onhan se osatotuus onkin. Jotekin pää käy ylikierroksilla, on vaikeaa rauhoittua, yöt ovat olleet useimmiten turhan levottomia. Onneksi aina välissä on ollut joku oikein hyväkin yö, niitten avulla jaksaa taas eteenpän..En siis osaa rentoutua, en vaikka yritän Ehkä yritän liikaa....

On ollut vaikea löytää ilon ja kiitollisuuden asioita päivistä. Onhan niitä ollut, ehkä vain hiukkasen ympäripyöreitä asioita, ne olen kirjannut ylös. Jotenkin vaan on huolestuttavaa ellen kykene löytämään iloa ja kiitollisuutta päivistäni.Iloa riittää kyllä joka päivään, se vaan jä niin helposti noitten muitten tunteiden taakse. Näen myös unia töistä, en muista koska viimeksi olisin sellaista tehnyt. Jos siis olen unta saanut. Onko syynä ihan fyysinen väsymys, yli- sellainen. Vaiko työpaikan muut asiat, tunnelmat ei aina niin positiivisia ole olleet. On minulla ollut haasteellisia hoidettaviakin, ehkä lähinnä henkisellä tasolla kuitenkin. Onneksi noin yleisesti työni on lähinnä hyvällä tavalla haasteellista. Joku mättää ja se ei ole mukavaa...

Elämä on välillä muutenkin kovin ristiriitaista. Tai en tiedä onko se sitä oikeasti, vai onko niin pelkästään väsymyksen kautta. Silti välillä mietityttää miksi koen ajoittain että minua ei kuulla, joskus ei kyllä vain kuunnellä. Välillä on helpompi vain myöntyä ja karsia omasta ajastaan. Voipi olla että se karsiminen osoittautuu lopulta ihan mukavaksi, mutta tosiasia on kuitenkin VAPAA-AJAN tarve, vasinkin nyt kun pitää pullauttaa lehti uunista ja se vie pakosta aikaa sekin. Tieteysti on kyse priorisoinninta. Olen aika huono siinä, tunnustan. Yksi ratkaisu olisi enemän tunteja vuorokauteen, mahtaisiko se onnistua? Jotenkin uskon että aika moni muukin kannattaisi tätä ratkaisua :D 

Suomalaisessa luonnossa on mahtavaa nimistöä, kuten esimerkiksi tämä taviokuurna :D

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/taviokuurna

Jospa vain heittäisi taviokuurnat kehiin ja keskittyisi enmmän kaikkeen pieneen ja mukavaan. Vaikkapa  hassun rikkkaaseen suomen kieleen. Tai ihanaisiin ihmisiin joita minulla on ympärilläni. Ne kurjuudet ja tylsyydet voi kyllä tietoisesti laittaa taka-alalle. Ainakin useimmiten. Nytkin olen iloinnut paljosta; kauniista kotikaupungistani; valoista jokirannassa, hautausmaan haikeasta kauneudesta, tuomiokirkon kuusesta... Ihanista vauvoista ja perheistä,  vanhempainryhmästä, ihanista työkavereista, ystävistä. Omista vahvoista tunteistani vaikka ne välillä vievät minut turmioon... 

Eilen fiilistelin itsenäisyyspäivää, kuuntelin Finlandiaa https://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c&feature=share , poltin sinivalkoisia kynntilöitä, muistelin vanhuksia ja isomummia, kävin viemässä valoa rakkaiden haudoille ja kyyneleet valuen katsoin ylioppilaiden soihtukulkuetta ja  kuuntelin kuorojen isänmaallisia säveliä, siis jälleen kerrran: minä ja minun tunteeni. Ehkä ne tunteet kuitenkin ovat rikkautta, en minä ainakaan haluaisi olla tasapaksu ja järkevä pelkästään, hyvä kun olen sitä edes vähän, mahdanko olla edes vähän?  Kait se on niin että juuri näin olen minä :) Kiitos ystävät kun jaksatte tätä tunnehömppää minua <3

http://fi.what-character-are-you.com/d/fi/677/index/3587.html? utm_source=Facebook&utm_medium=desktop&utm_campaign=trafficchec Jotta kaiken tuon muun todistaisi, tämänkin mukaan ole "Positivisella tavalla Hullu " :D

http://yle.fi/uutiset/onnellisuusprofessori_pienet_teot_ovat_helpoin_tie_onneen/7668755