KEVÄISISSÄ TUNNELMISSA

ajatukset kulkee aikamoista vauhtia, yhtä surhurhulinaa täynnä koko pää. Muutoksessa eletään, isoja asioita joihin on vaan totuttava ja sopeuduttava. Pieni ihminen on hämillään, yksin tätä elämän tietä kuljetaan, toki ystävien saattelemana...

Viimeinen virallinen työpäivä huhtikuussa, iik. ääk, kääk, apua, ei voi olla totta, selviänkö, ihanaa, iloista, mukavaa... Tunteiden ristiaallokossa kuljetaan. Mutta, asioista selvitään, kun vaan päätetään selvitä. Tämä on uusi ulottuvuus iälle, vanhaksi en ole itseäni kokenut, piäisikö nyt kokea? Vanheneva toki olen, en ikääntyvä, se on liian kauhea sana 😖  Turun kaupungin mielestä olen seniorikansalainen 😅  Saan kesällä eläkeläisen bussikortin,kuten myös seniorirannekkeen jolla pääsee liikkumaan ja kulttuuria harrastamaan. Kun kerran sitä aikaakin on ihan ylenmäärin! Aika näyttää onko aikaa... Senioerikanslainen , hih 😅

Saisi nuo hermokipuoireilutkin jäädä eläkkeelle. Se lienee turha toivo, ne ovat edelleen vahvasti kiinni työelämässään, välillä ihan 24/7 työskennellen. On ollut pitkään vaikeampi vaihe. Pitäisi muistaa kuinka näitä on aikaisemminkin ollut, kuinka ne aikaisemminkin ovat sitten ajallaan helpottaneet. Tässäkin kaipaan tukea, isompaa apuakin. Hyvä uusi kipulääkäri etsinnässä, vanha tuttu ja turvallinen on jättänyt yksityisvastaanoton pitämisen. Ei ole helppo tehtävä, ymmärtävän lääkärin löytäminen on sattuman kauppaa. Ja yksityispuolella kallista, toki oman hyvinvoinnin eteenhän nuo rahat menevät. Lääkäriongelma ei jää tähän, menetän myös hyvän työterveyslääkärin, joku korvaaava olisi löydettävä. Lähden tutkimusmatkalle terveyskeskukseen, varmaankin hankalan potilaan diagnoosin saan heti alkuun, ensi käynnillä... Entäpä jos kemiat törmäävät heti, onko minulla rohkeutta viheltää peli poikki ja toivoa uutta kontaktia? 

Onneksi on kevät ja kesä tulossa. Peltola odottaa puurtajaa, paljon hommia tiedossa, melkein ilman kiirettä 😉 Ainakin kohtuullisemmalla kiireellä kun ei työt häiritse kuin yhdellä viikolla projektihommissa. Kesää odotan, aurinkoa, lämpöä, lintujen laulua, maan heräämsitä eloon, kasvimaan viherrystä. Paras mahdollinen aika jättää työnteko, näin kesä kynnyksellä, tätä toivoin koko ajan ja pienten (ja vähän isompienkin) kynnysten kautta tähän päästiin.

Summa summarum, hyvällä mielellä pääasiassa mennään kohti kevättä ja kesää, vaikkakin päässä myrskyää  hullun lailla. Ehkä se tuo vain vahvuutta, olo ei sellainen kyllä ole. Pitää päättää että pärjää, sitten pärjää. Vissiinkin, varmaankin, ehkä, luultavasti.... 

Ihania keväisiä päiviä meille kaikille, annetaan uudelle elämän heräämiselle mahdollisuus taas kerran, pidetään toivoa yllä vaikkei sitä ihan aina helposti näkisikään. Aina se kuitenkin on, se toivo, elämän kiperissäkin tilanteissa. Elämä herää, luonnon tavoin, uudestaan ja uudestaan... Itse ainakin haluan ajatella elämän olevan kuin kevät, pienet ilot kasvavat suuriksi kun niiden antaa kasvaa. Joskus kasvu hidastuu, joku oksa saattaa kuollakin, mutta silti se iloinen asenne jaksaa kasvaa, kunhan sille antaa aikaa. Kevättä ja kesää kohti,  uuden elämän taimet kasvavat jo kovaa vauhtia 💚 

💖

SOHVA ON VALLATTU..

ainakin hetkeksi. Ainakin täksi illaksi. Ehkä huomennakin.... On siis vapaa viikonloppu, ihanaa ja ylellistä. Tosin, eihän näitä työpäiviä montaa enää ole jäljellä, kammankin voisi rakentaa. Viimeistään sitten kun viimeinen työlistani ilmestyy 😖

Aika oudolta tuntuu, pitkään olen jättänyt jäähyväisiä, pieniä palasia kerrallaan. Jätän edelleen... Olen miettinyt miten kuljen näitä käytäviä viimeisiä kertoja, miten istun syömässä ja nauran kollegoiden kanssa viimeisiä kertoja, miltä tuntuu nostaa pientä vielä haurasta keskosvauvaa äidin puseron sisälle viimeistä kertaa, miten vien viimeistä arvokasta pullollista rintamaitoa syömistä harjoittelevalle pikkuiselle, tai autan häntä äidin rinnalle... Mietin mitä on menettää työyhteisö jonka kanssa on viettänyt suurimman osan valveillaoloajastaan kohta 34 vuoden ajan, sen ilo, nauru, lämpö, ystävyys, yhteiset kyyneleet, yhteiset murheet, yhteinen kannustus. Mietin tunnelmaa, tuoksuja, tapahtumia. On asioita joita en haluaisi muistaa, en vaikka ne ovat olemassa, vaikuttamassa taustalla ja ottavat osansa jaksamisesta. Välillä isomman osan, välillä pienemmän. Hyvä pitää tallettaa tiiviisti mielen sopukoihin voimaelementiksi, ikävä on syytä käsitellä hyvin jotta sen voisi heittää romukoppaan. 

Luopumista ja lähtemistä helpottaa oma terveys, tai oikeammin pelko sen pysyvästä menettämisestä. Jos ilma jossa työskentelee sairastuttaa, on helpompi jättää jäähyväiset. On pelottavaa oireilla, mietityttää onko sillä pitkäaikaisia ja ehkä pysyviäkin vaikutuksia. Jääköön syyt, todelliset tai kuvitellut, omaan arvoonsa arvattaviksi tai kuviteltaviksi. Tärkeätä on vain se, mitä tapahtuu ihan oikeasti. Ääni katoaa, sen on todistettavaa ja todellista, palaa sitten kun palaa, sekin on todeistettavaa ja todellista. Vaan entä jos ääni ei lopulta enää palaakkaan? Ainakin pelko pysyvyydestä on todellista, toivottavasti ei todistettavaa. Eli edelleen, nyt voi sanoa; onneksi niitä työpäiviä ei enää ole montaa  😌

Mitä sitten kaiken vanhan tilalle? Iso kysymysmerkki vielä... Ensiksi tulee kevät ja kesä Peltolassa, siitä nautin täysin rinnoin. Kerrankin saa touhuta ihan rauhassa, kevät hommat sujuu helpommin, ehkä saa muutettua aikaisemmin möksälle, ja asuttua siellä pidempään. Ja toivottavasti puutarhahommista huolimatta jaksaa käydä salilla ja jumpissa 😊  Kamera, ehkä vesivärit, kirjoitttaminen houkuttavat. Nuottien lukutaito pitäisi elvyttää jollain soittimella, ihan vaan omaksi iloksi. Sitten on se vapaaehtoistoiminta; jotain naisten, tyttöjen tai perheiden eteen haluaisin touhuta. Vaihtoehtoja löytyy 😊 Ystävät saavat oman aikansa, lähellä ja hiukan kauempanakin asustavat 💕 Taitaa käydä niin että tulee kiireinen elämä 😃 Mutta se on hyvä vaan, sohvalle en halua muumioitua, se tappaa hitaasti mutta varmasti. 

Mukana kulkee edelleen tämä kipuilu ja sen hoito. Eroahan en kumppanistani saa, pitää löytää uudet keinot jaksaa sen kanssa. Kädet on luotu käytettäväksi, myös hermovauriokädet, kivut sallimissa rajoissa. Eli työnteko on ollut terapiaa, nyt se jää pois. Siksi siis täytyy jaksaa harrastaa käsien avulla, ehkä käsityöt (sukan neulominen) ja se soittaminen, leipominen ja muut ruokahommat ovat vältttämättömiäkin fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Niinkuin myös henkisenkin. Fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kehä on vahva, pidetään sen toimivuudesta siis huolta! 

Olisin halunnut laittaa jo aivan keväisiä kuvia narsisseineen, mutta komeilkoon kevättalviset taivaat kaikkine värikirjoineen vielä kerran. Uusia narsissikuvia ei vielä edes ole, kelpaa ne vanhatkin, ainakin minulle, kunhan vaan löytyy väriä ja valoisuutta. Sitä odotellessa... 💕

💖