VÄLIPÄIVIEN VIPINÄÄ

joulu tuli ja meni vaikka laulun mukaan sitä kestää pääsiäiseen. Silti joulufilikset on tavallaan ohi, kuusi tuossa vielä seisoo ilahduttamassa ja muutenkin kodin joulukoristukset paikoillaan. Saisivat olla loppiaiseen asti, katsotaan miten käy tänä vuonna :) Pitenevä päivä ja auringonpaiste saa mielen astumaan ison harppauksen joulusta kevääseen....

Ennen joulua nautin ruhtinallisista vapaista, nyt sitten maksan siitä. Työpäiviä riittää, mutta onneksi oli se vapaa viikko ennen joulua.  Onneksi tykkään työnteosta, tykkään pienistä potilaistamme, tykkään heidän vanhemmistaan, tykkään ihanista kollegoistani, minulla on vaan mailman paras työ <3 

Tähän pieni tuokiokuva joulunalusretkestäni Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, olin jokaisena kuntoutuspäivänäni mennen tullen katsellut sitä bussin ikkunasta ja suorastaan seireenin kutsun tavoin se minua houkutti. Siispä viimeisenä päivänä hyppäsin bussista puutarhalla ja lähdin pienelle tutkimusretkelle. Pikkuisen jouluisia tunnelmia sieltä päivän iloksi :D 

http://puutarha.utu.fi/etusivu.htm

Tuonne voi muuten mennä lounaallekin :) Pieni mukava kahvio jossa hyvää kotiruokaa tarjolla. Tai vaikka ihan kahvittelemaan, puutarhaan tutustumisen lomassa. Aivan puutarhan vierestä lähtee pieni luontopolku jonka varrella kesäisin isot kielokasvustot. 

Leppoisaa vuoden vaihdetta toivotan teille kaikille blogiystäväni. Toivotaan tulevan vuoden olevan kaikella tapaa onnellinen ja tasapainoinen. Niinkuin myös että kaikki saisimme olla mahdollisimman terveinä ja kivuttomina. 

<3 

<3

HYVÄÄ JOULUA 

Kaikille teille blogiystäville. Eilinen meni ensin touhutessa, siten aaton juhlasta nauttiessa rakkaiden ystävien ja läheisten kanssa <3 Tänään on toivuttu eilisestä ja kerätty voimia huomiseen työpäivään... Töihin on mukava mennä vaikkakin väsymys painaa ja vapailua voisi ihan hyvin jatkaa :D Nauttikaa joulun ajasta <3 

Tavataan taas, vaihdetaan ajatuksia! Pitkiä juttuja ei seuraavan viikon aikana tule, ajan vievät tehokkaasti työpaikan pikkuiset tontut, siellä tonttulassa on aivan oma erityinen tunnelmansa :D <3 

KOVIN KOVIN KOVIN 

on ollut hiljaista. Surullista mutta totta. Tosin ei elämä sinänsä ole ollut hiljaista, ei sinne päinkään. Pikemminkin päinvastoin, mikä sinänsä taas on iloista. EHkä suurin työllistäjä näiden  viikkojen, apua, aikana on ollut tuo Neonaatti-lehti. Rakas ja raskas harrastus... Lehti on nyt kasassa, taittaja taittelee ja asettelee, leikkaa, liimaa ja askartelee. Toimituskunta on nähnyt ja siunauksensa antanut eli pikkuvirheitä ja siime hetken vinkkejä tänään fiksailtu. Ja jos se sitten olis painokunnossa, sitten on kyllä hetki hengähtää ja etenkin tuulettaa isosti, ennen seuraavaa ponnistusta kesän alussa. On tämäkin vaan niin mukavaa tämä lehtihomma :D 

Ja hiljaisuus on vaan jatkunut ja jatkunut, joku kumma tässä on, halua kirjoitta löytyy, nyt periaatteessa aikaakin kun lehti on jo postissa matkalla lukijoilleen. Tosin viime viikko meni taas kuntoutuksen merkeissä, toista kertaa keskitymässä omaan hyvinvointiin. Oli tullut positiivista edistymistä, itse olisin odottanut enemmänkin mutta hyvä näinkin. Haasteena on nyt pysyä ruodussa ja jatkaa samaan tahtiin. Ruokailutapoja ja rytmiä tosin täytyy työstää entistä enemmän, läski muuttuu lihakseksi on seuraavien kuukausien motto! Tuo muutos on vaan ihan sairaan hidasa. Ja se liikkuminen, ei löysäilyä ellei ole ihan pää kainalossa :) Surullisen vähän oli väkeä tuolla Ruissalossa, veteraaneja ei näkynyt ollenkaan, olin siitä ihan pettynyt, viimeksi juuri he antoivat sen extrasuolan viikkooni... Kuulemma veteraanikuntoutuksia on vähän näin joulun alla, annetaan mahdollisuus mieluummin lähteä joulun viettoon jos mahdollista on, osa veteraaneista tulee sitten jouluksi tuonne, ellei omaisia ole enää, surullista sekin tavallaan vaikka toisaalta hyvä että on joku paikka mihin mennä. 

Onneksi minulla on paljon ihania minua hoitavia ympärilläni. Monta kertaa olen tästä täälläkin kirjoitellut, mutta tunnen niin suurta kiitollisuutta siitä että pakko hiukan tuulettaa :D Mielikin virkistyy kun kehoa hoidetaan. Ihan siis konkreettisestikin saa samalla sielun terapiaa. Etenkin tuolla toimintaterapiassa, nyt olen siellä saanut miettiä tätä ongelmaani ja kipujani enemmän mielen kautta. Nuo kehonkuvalliset harjoitukset pakottavat keskittymään omiin ajatuksiin... VIime kerralla sain ihan konkreettisesti muuttaa koko kehoni väreiksi, se se oli mielenkiintoista ja käsittämätöntä mistä esim ne värit vain kumpusivat esille. Jatkossa sain ohjeeksi jatkaa vastaavia harjoituksia silloin tällöin, vaikka piirtämällä vihkoon "itseni" ja tavalla tai toisella sittten sen kuvan käsitteleväni. Ehkä sitä kautta olisi taas astetta lähempänä myös taiteen tekoa, sitä kun olen kaivannut tuolla syvällä sisimmässäni jo pitkään. Mielenkiintoisia juttuja! 

Nyt menevät päivät jouluaatoksissa ja touhuissa. On tehty pipareita, taatelikakkuja, viikunakakkua, mysliä, näkkäriä ja mitä muuta sitä onkaan tonttutehtaasta putkahdellut, Aikakin jo on touhuta, aatto lähnee peloittavan nopeasti. Huomenna siivoamista ja kodin laittamista joulukuntoon. Sekä, tottakait, viimeisiä ostoksia :) Joulu on kivaa, ihanaa saada laittaa sitä myös ystäville <3 Meitä tulee olemaan iso joukko yhdessä jouluaatoa viettämässä, sananmukaisesti taaperosta vaariin. 

Blogi on mielessä ja te blogiystäväni. Nyt tältä päivältä toivotan teille ihania kivutomia lempeitä unia. Nukkukaa hyvin ja alkaa stressatko joulua! Paitsi ihan pikkuisen saa stressatkin, niin että saa hommat sopivasti tehtyä :)  Niin ja ps: jouluradiosta tulee mahtavaa joulumusiikia! 

<3 

ELÄMÄSSÄ ON

hurjan paljon kaikkea hyvää ja onnellista. Näitä asioita ei vaan ole aina helppoa huomata, tai lähinnä kait pitää mielessään; elämä kun välillä potkii päähän aika lahjakkaasti, stressi vaivaa, kokee olevansa huono, huonompi kuin muut, on kipeä tai vieläkin kipeämpi niin fyysisesti kuin henkisestikin, suree, ikävöi, sairaudet/kivut painavat maahan. Eivät hyvät asiat katoa silloinkaan, niitä on vain vaikea nähdä. Usein ei ole edes henkisiä resursseja käsitellä omia tuntemuksiaan vaikka ne olisivatkin hyviä. 

Silti, se hyvä, iloinen ja positiivinen löytyy aina. Tai, no joskus ei ihan helposti, mutta kun vähän kaivelee on se ilon säie siellä pimeässäkin. Jo muutaman vuoden olen säännöllisesti, joka aamu mietinyt edellisen päivän, kaivellut mielessäni jonkun hyvän mielen tuoneen hetken; kirjoitan lapulle ja sujautan sievään koriin. Vuoden lopuksi sekoittelen lappusia ja katselen mikä minulle on iloa tuonut. On pieniä asioita, on isoja asioita, aina on jotain. Epätoivon päivinä ei tarvitse kuin katsoa lappukasaa niin huomaa, noin paljon on hyvää elämässäni :D 

Tein tuossa aiheeseen sopien yhden facen hömppä-testeistä. Eihän  niissä mitään totuutta ole siteeksikään, kunhan viihdytävät mieltä viattomalla tavalla. Silti tällä kertaa voin sanoa testin osuneen jokseenkin oikeaan :) Hurjan paljon tuossa ideallisessa idealistissa on minua, ehkä ihan noin hömppä en ole, tai mistä senkään ihan varmaksi tietää.... Ja ihan mielelläni olen hömppä, pysyvää pessimistiä ei minusta saa leivottua, onneksi, sanoisin. 

"Based on your perception of colors, you are the ideal idealist. The world in your eyes is a magical place filled with goodness, hope and beauty. Your optimistic attitude allows you to see the best in people and to have a lighter perspective on life. You truly believe that all people are born with goodness inside of their hearts and that through compassion, communication and understanding the world can be a better place. You don't see the world from a black and white perspective, you empathize with people and appreciate the beauty in our differences. You are always noticing the symbolic meanings hidden in everyday things and noticing light around you even when others see darkness."

Oikeastaan olin ajatellut tämän päivityksen olevan vain elämäni hyviä ja positiivisia asioita. No, toisin kävi :D Tapani mukaan puhetta ja rönsyjä riittää. Mutta se taitaa olla sitä minua omimmillani...  

ARJEN ILOJA VUONNA 2015, ja ihan muutenkin  

• Ystävyys <3 Pieni perhe <3 Ystävät jotka ovat jo kuin omaa perhettä, Minulla on rakkaita ja läheisiä ystäviä joiden kanssa saan viettää aikaani, jutella ja parantaa maailmaa. Hyviä keskusteluja voi käydä myös chattailemalla, vaikka parhaat tietenkin käydään livenä. 
• Ystävän kanssa voi lähteä kävelylle vaikka hautuumaalle, tehdä puutarhahommia tai istua rantakallaiolla ja vain katsoa merta. Tai istua teekupposen kanssa vaikka kirjoittamassa  yhdessä lehtiartikkelia.
• Terveys, olen terve vaikka minulla kremppaa onkin. Koen itseni terveeksi, elämänlaatuni on pääasiassa hyvä. Huonoja päiviä, huojńoja jaksoja on mutta niiden jälkeen pilkottaa valo vaikkei siihen jaksaisi siihen uskoakaan.
• Hänen korkea-arvoisuuteensa Leskikuningatar Herttuatar Herkkä joka nytkin komppaa tässä soffankulmalla kirjoittajaa...
• Musiikki, oma musiikki, silloin kun itse haluan sitä kuunnella, siellä missä sitä haluan kuunnella. Lohduttava musiikki, iloinen musiikki, harras musiikki, rokkia tai sinfoniaa ja kaikkea  siltä väliltä. 
• Työyhteiso ja työ. Maailman paras työ, maailman parhaat työtoverit. Ei muuta sanottavaa <3
• Hyvä ruoka mieluiten jonkun muun tekemänä, aamukahvi, iltatee.... Karkkipussi,   suklaapatukka, aamun marja-annos, illan hedelmäkasa.
• Kirjat, elokuvat, kauniit lehdet....
• Kirjoittelu, kamera, luomisvimma, luomisen ilo. 
• Luonto, kauniit maisemat, oma kaupunki ja sen kertomat tarinat, 
• Peltolan puutarha ja sen tuomat elämämykset. Odotan jo ensi kesää!

Tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta tällä kertaa jääköön tähän, joku toinen kerta enemmän. Päätteeksi ystävälleni lupaama resepti, sekin kuuluu ehdottomasti tähän positiivisuuden ketjuun, On hyvää ja helppo tehdä, loputtomat variaatiomahdollisuudet, helppo muistaa ulkoa.

YHTÄPALJON PIIRAKKA MAKEANNÄLÄN TAINNUTTAMISEEN

125gr rasvaa, esim juoksevaa kasvisöljyvalmistetta

125gr sokeria

Vatkataan sen verran ihan vaikka isolla lusikalla että rasvan väri vaalenee, ei tarvitse olla kunnon vaahtoa.

2 kananmunaa sekoitetan voimakkaasti joukkoon.

125gr jauhoja, tavallisia tai gluteenitomia

1tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

Sekoitetaan edellisten joukkoon.

Tässäpä on se taikina.

Piirakkavuoka voidellaan, sen pohjalle laitetaan vaikka säilykepersikan puolikkaita tai päärynän puolikkaita tai säilykeaprikoosia tai omenan lohkoja.... Vaikkapa marjojakin. Tai erilaisia yhdistelmiä maun mukaan.

Kaada taikina täytteiden päälle, persikat ja päärynät saavat jaadä pikistämään taikinan keskeltä, on ihan hauskan nälöistä. 

Paista 175-200 astetta, hiukkasen uunista riippuen. Kypsää kun kauniin ruskeaa eikä tulitikulla koeteltaessa jää taikinaa tikkuun. 

Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa ja nauti :D 

Hyvää yötä rakkaat blogiystävät. Nukkukaa hyvin ja kivutomasti. Niin aion minäkin!

<3 

TÄNÄÄN 17.11. VIETETÄÄN MAAILMANLAJUISTA KESKOSLASTEN PÄIVÄÄ

Keskosuuden väri on liila, Suomessa ja maailmalla valaistaan tämän päivän kunniaksi rakennuksia ja siltoja ja muistomerkkejä liilalla värillä. Se on hieno ele pienten taistelijoiden ja heidän perheidensä kunniaksi, kiitos siitä <3

On uskomattoman hienoa saada tehdä töitä näiden pikkuisten ja heidän perheidensä kanssa. Siihen ei kyllästy koskaan.  Jokainen päivä on nöyrää oppimista, opettajina toimivat vauvat ja vanhemmat. Toki myös kollegat ja muut työyhteisön jäsenet. Tässä työssä ei koskaan tule valmiiksi, siksikin se on niin kiehtovaa. 

Hyvää yötä blogiystävät, tälläkään kertaa ei enempää, en kuitenkaan  ole teitä unohtanut, elämä on vain vienyt niin mennessään, että kirjoittamiselle ei ole ollut aikaa. Aloituksia on useita, ajatuksia kun olisi niin paljon :D 

<3

KANSAINVÄLINEN CRPS-PÄIVÄ 3.11.

http://www.suomencrps-yhdistys.fi/

http://www.suomenkipu.fi/krokko/CRPS.pdf

http://www.suomenkipu.fi/krokko/Ensitieto-opas_2012_netti_valmis.pdf

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kha00043

Jokaisella sairaudella lienee nykyisin oma päivänsä. Ihan hyvä niin, jos sillä näistä harvinaisemmistakin saa informaatiota eteenpäin. 

<3

LOMAVIIKKO NRO 2

alkaa myös olla pulkassa. Auttamattomattomasti. Kesäloma lokakuussa on ollut mukavaa, tullut tarpeeseen, rentouttanut, virkistänyt, tehnyt iloiseksi, kohentanut kuntoa, tarjonnut kunnon yöunia, liikuttanut, tuonut aika hoitaa kotihommia, tuonut tunteita pintaan, muistoja mieleen.... Voisi tätä vielä jatkaakin, vaikka töitäkin on kiva taas tehdä, seuraava lomahan on jo marraskuussa :D 

Näppituntumalta olen näiden kahden viikon aikana ulkoillut, en siis tehnyt puutarhahommia, enemmän kuin parin viimeisen vuoden aikana yhteensä. Eli todella voi sanoa että joku muutos on tapahtunut, onko pelkkä elämänasenne vaiko muutakin, peruskunnon kohentuminen pikkuhiljaa, polvien paraneminen, sielun toipuminen. Pääasia lienee se että taas voi ja jaksaa. Tosin joulukuu eli "läksyjen" kuulustelukuu lähenee uhkaavasti ja kiltin tytön pitää olla ahkera :) Vitsit jos missään osatestissä tai inbody-mittaksessa ei näy mitään edisymistä, silloin iskee epätoivo. Suuri ongelmani on, tässäkin, kärsimättömyys. Tuloksia pitää tulla nopeasti, läskit lipettiin ja kroppa toimivaksi kuukaudessa, kuka sitä vähempään tyytyisi! Kaitpa tämä koko kuntoutusprosessi on määritelty vuoden mittaiseksi tarkoituksella, ei pysyviä tuloksia saavuteta ellei työskennellä pitkäjänteisesti. 

Olen päässyt  kurkkaamaan menneisyyteen, tapasin lomallani erittäin hyvän ystäväni kouluajoiltani. Ihan samanoloisia ja -näköisiä olimme kuin kouluaikoina, eikäs vaan ;) Tiemme ovat kulkeneet erilleen, olosuhteiden pakosta. Toinen asuu valtameren toisella puolella ja minä täällä Suomen lounaisessa kolkassa. Face on tuonut meidät lähemmäksi toisiamme, elämämme päivittyvät sitä kautta joten ihan tyhjästä ei tarvinnut aloittaa. Silti juteltavaa oli yllinkyllin, asioita olisi riittänyt loputtomiin. Hassun hymyn tämä iltapäivä jätti huulilleni, niin mukavaa oli tavata. Iän karttumisen myötä on selkeästi tullut tärkeämmäksi ja helpommaksi muistella aikaisempaa elämää. Mieleen nousee enemmän hyviä asioita, kaikkea mennytä ei tarvitse tunkea takaisin mielen mustaan aukkoon vaan niitä uskaltaa jo ajatella. Lohdullista, elämässä on ollut niin paljon hyvää ja kaunista että niitä olis sääli jäädä muistelematta. Toki niitä muitakin muistoja on ja ne mieluummin painaa takaisin syvälle mielen syövereihin, Jos tuosta facesta vielä,  on siinä paljon hyvääkin :)  esim. juuri tämä, miten se tuo ystäviä yhteen vuosien takaa,  Minulle ainakin on käynyt juuri näin <3 

Kipurintama on taas ihan oma tarinansa. Käsi käyttäytyy oudosti, lienee tämä ilmojen viileneminen syynä. Ihmeellisiä käden syväjääkipukohtauksia, jotain sellaista mitä ei onneksi aikoihin ole ollut. Ja onneksi ne kuitenkin menevät ohi ajan kanssa. Terapioissa joutuu laittamaan itsensä likoon täysillä. On raadollista huomata miten huonosti omaa kehoaan kohtelee. Nyt on yritettävä oppia taas uudestaan normaalit tavat käyttää kättään, normaalit asennot.... Pakko laskea hartiat pysyvästi alas, ettei ihan jumiuntuisi pysyvästi. Jumia kun rittää, ihan kotitarpeiksi, voisin sitä jollekin kaupata, mutta taidan armahtaa kaverit kuitenkin. Kyllä minulla taju on siitä missä asennossa olen, pitää vaan ottaa tietoisuus mukaan, tietoinen liikkuminen, tietoinen toiminta. Tuota ei aina jaksa eikä edes halua tehdä, ei vaikka tietää sen olevan itselle hyväksi. Ihanilla ja tehokkailla terapeuteillani on oleellinen osa tässä tietoisuuden herättämisessä. Ammattilainen kun seuraa toimintaa,  osaa hän asettaa ne parhaat kysymykset huomioidensa mukaisesti. Eikä ne kysymykset ole aina kovin mukavia..... Niinkuin nyt viimeksikin.... Mistä muka voi arvata että leikin duracel-pupua? ;) Myönnetään että syytä olisi välillä oikeasti pysähtyä ja rentoutua, ei kenenkään kroppa (puhumattakaan mielestä) kestä sitä että on koko ajan jännityksen tilassa. Ei ole ihme että jumit pysyy ja pysyy ja pysyy...  Rentoutusharjoitukset siis säännöllisemmiksi, tai yleensä edes käyntiin, Pikkuisen mindfullnessin harjoituksia päivään, ei se niin kovin vaikeaa ole, kun asian asiakseen ottaa. Vaikeus onkin juuri tuossa, aloittamisessa. 

Hyvää alkavaa viikkoa meille jokaiselle, uudet haasteet edessä, kohdataan ne avoimin mielein ja rohkeasti. Ei kuitenkaan unohdeta levo tärkeyttä. 

<3

PS: Nämä kuvat on itkijänaisten rentouttavalta ja rauhoittavalta hautuumaakävelyltä. Että se hautuumaa onkin mahtava paikka käydä ulkoilemassa! Puhdas ilma hengittää, hieno mäntykankainen rauhallinen ympäristö. 

LOMAVIIKKO nro 1

kohta lopuillaan enkä ole edes ehtinyt aloittaa kirjoittamista....Ihan vaan höh sille :/ Puolustukseksi voisi sanoa. että päivät ovat olleet niin täynnä touhua, ettei oe ehtinyt/jaksanut istua alas ja rauhoittua kirjoittamaan. Vaikka olen siivonnut itselleni työpyödän, piiitkästa aikaa. Olen kauan työskennellyt turhan epäergonomisesti sohvalla istuskellen, pitää yrittää laittaa sille stoppi ja olla järkevä... Tosin pöydälle on nyt levitelty aikuisten värityskirjat sun muut meditaatio välineet ja nytkin istun tässä soffalla :D

Pelko on kulkenut kanssani pitkään. Se ei ole kiva kaveri, ei sellainen jonka kanssa jaetaan salaisuudet, tämä kaveri kuuluu niihin hallitseviin kiusaaja tyyppeihin, niihin joista ei voi irroittaa otettaan tai irrottaminen on varsin vaikeaa. Onneksi joskus, ulkoiset olosuhteet muuttuvat, ja pelon on pakko alkaa hellittää otettaan. Tosin aluksi on olemassa vain hiuksenhieno halkeama joka erottaa pelon ei-pelosta, halkeamilla on kuitenkin taipumus kasvaa ajan kuluessa säiden vaihdellessa. Tätä halkeamaa ei tukita ruokkimalla pelkoa, sen olen päättänyt. Ulkoisten olosuhteiden pysyessä turvallisempana alkaa elämä muuttaa muotoaan, ilo voi palata, sielun taakka kevenee. Nyt on vain oltava rohkeutta käydä pelkoa läpi ja ottaa siitä lopullinen niskalenkki ja saada se halkeama kasvamaan ja leviämään. Ja lopulta erottamaan tämän pelon pois elämästäni ikuisiksi ajoiksi. 

Terveydenhuollollakin on usein taipumus aiheuttaa pelkoa. Jo itse sairaus voi olla pelon syynä, vaikka nyt näkökulmani on toinen. Olen kohdannut ja kokenut pelkoa jonka terveydenhuollon henkilökunta on asenteillaan ja teoillaan minulle aiheuttanut. En tiedä onko kyseessä tahaton vai tahallinen käyttäytyminen, todennnäköisesti syynä ovat opitut käyttäytymismallit ja haluttomuus/kyvyttömyys muuttaa omia työskentelytapojaan. Ehkä leipäytyminen työhön, pusketaan eteenpäin mitään ajattelematta. Iso kysymysmerkki minulle on miksi näin tehdään! Useimmiten olisi suhteellisen helppoa toimia niin ettei potilaan/asiakkaan tarvitsisi ainakaan turhaan pelätä. Kesäisen sairasteluni seurauksena minulle määrättiin tutkimuksia jotka eivät ole mukavia. Ei sen ihmeempiä kuin gastroskopia ja colonoskopia. Pelkään noita tutkimuksia, ihan aidosti ja isosti. Pelkään toki sitäkin mitä sietä löytyy, jos löytyy. Mutta siis ne itse tutkimukset! Edellisessä gastrosokpiassa kykenin juuri ja juuri hallitsemaan pakokauhuni siinä tutkimuspritsillä maatessani. Tilanne jossa en sanallisesti kykene millään tavalla kommunikoimaan kenenkään kanssa, on vain inhottava olla ja sattuu. Pyysin siis jo etukäteen esilääkettä, hoitajalta tuli vastaukseksi sellainen ryöppy kuinka tutkimus on kaikille hankalaa ja pitää vain tsempata enemmän ja ei kestä kauaa, on hyvät intrumenti jne jne.... Onneksi lääkäri päätti tällä kertaa antaa sen lääkkeen (tutkimukseen mennessäni en vielä tiennyt miten tullaan toimimaan), edellisellä kerralla en pyynnöstä huolimatta saanut. Itse en hoitajana koskaan voisi toimia noin... 

Ihan näin "maallikkona" ihmettelen mitä tässä lääktsemättömyydessä voitetaan. Yksi argumentti oli "jos annetaan lääkettä on loppupäivä hankalampi". Mitä väliä, en ymmärrä. Mielestäni tämä on lähinnä sadismin esiastetta, hoitajana itse panostaisin potilaan ymmärtävään kohtaamiseen ja uskoisin että rauhallinen potilas on lääkärillekin parempi. Sitäpaitsi, olin tällä kertaa jälkeenpäin paljon paremmassa kunnossa kuin lääkkeettömän kerran jälkeen! Ei ollut kipuja, ei epämiiellyttävää oloa, ei väsymystä. Eikä mitään mielikuvaa itse tutkimuksesta :)  Kivuton tutkimus olisi todella tärkeää kipupotilaalle, silloin kun se tavalla tai toisella voidaan järjestää. Näin toimimalla voidaan ainakin vähentää niitten peruskipujen kurissa pysymistä sillä kipu saa aikaan kipua. Näin se vaan menee. Lasten sairaanhoidossa pyritään aina kivuttomuuteen ja turvallisuuteen, kuten myös siihen ettei lapselle jäisi traumoja hoidoista ja tutkimuksista, mikä erottaa aikuiset lapsista? Muu kuin ikiaikainen vanhentunut toimintamalli, potilaan alistaminen. 

Tulipa oltua synkällä mielellä. Tuo kipu- ja pelkoasia nostattaa vaan minulla tunteet pintaan. Lisäksi en jaksa ymmärtää potilaan huonoa kohtelua missään tilanteessa. Niinkuin en myöskään sitä kuinka muutenkin hallitaan pelolla ....

Hyvää yötä blogiystävät. Huomenna pyörähtää käyntiin lomaviikko nro 2. On se vaan mukavaa olla lomalla. Kesälomalla.....

<3

PS: Kuvissa näkyy syksyisen Turun maisemia, kulttuurimaisemaa parhaimmillaan!