AINA AJOITTAIN

huomaan että syksy alkaa ottaa omansa. Kesällä kaupungissa voi vain käväistä, siellä ei olla hetkeäkään kauempaa kuin on absoluuttinen pakko, jos edes sitkään. Peltola huutaa seireenin laila; tule takaisin, tule takaisin. Ja minähän tulen :D Nyt jos kaupingissa käy, koti alkaa jo tuoksua kodilta, ajatuksissa häivähtää hetken pienen pieni myöntyminen citymaailmaan astumisesta.... Vaan ei ihan vielä kuitenkaan, aurinko paistaa ja hellii, on vihdoin ja viimein kesä. 

Kipurintama on ollut turhan aktiivinen viime aikoina. Kesän sairastelun peruina iski massiiviset jumitukset koko selkään ja niskaan ja hartioihin ja ja ja ja .....Pää ei käänny kunnolla vasemmalla vaan koko tätsän pitää kääntyä. Hiukkasen hankalaksi käy näin elämä, etenkin jos pitäisi vaikkapa fillarila ajella. Ei ihan turvallista touhua kun ei takavasemmalle pysty katsomaan.... Näitä jumeja nyt hoidellaan, terapoidaan ahkerasti, eka salikäyntikin jo takana koska liike on lääkettä, sen tiedän. Kun vaan jaksaisi enemmän. Iltatouhuni ovat kyllä näkemisen arvoisia: kaulan ympärillä niskatuki rentouttamassa, selässä sätkättää tens-laite, yölastat kääsiin ja yökisko hampaisiin. Joten ehkäpä se tästä alkaa helpottamaan. Jos viimeistään sitten syyskuussa kun olen kuntoutuksessa...  Jotenkin on vaikea taistella kivun tuomaa alakuloa vastaan. Se tuo väsymystä, väsymys tuo masennusta ja siinähän se kierre onkin valmiina. Onneksi puutarhaterapia auttaa, se auttaa irtautumaan tuosta kaikesta kurjuudesta, sillä aina on toivoa ja aina oniloa elämässä. Vaikka oliskin kipeä, enemmän tai vähemmän.

Kesä saapui viimein tänne Peltolaankin. On ollut mahtavaa saada nauttia lämmöstä ja auringosta. Työ on kyllä  ikävästi häirinnyt tätä nautiskelua mutta silti pieniä ja vään isompiakin hetkiä on voinut olla omassa puutarhassa, milloin aamukahvilla, milloin iltateellä ja myös välillä ihan puutarhan kasvojenkohotus hommissa. On siis ajettu nurtsiakin, nypitty kukkapenkkejä, raivattu kasvimaata.... Etenkin tänään vapaillessa on pitänyt yrittää saada mahdollisimman paljon aikaan. Arvaahan sen mitä siitä on seurauksena, väsyä ja väsyä ja väsyä ja sattu sieltä ja täältä. Mutta mieli on hyvä ja rentoutunut. On tää vaan niin mahdottoman kivaa ja ihanaa :D :D :D 

Kasvihuoneen kesä ei ole ollut ehkä se parhain mahdollinen. Myönnän että kaikki tuli istutettua turhan myöhään,  pitää taas ensi vuonna ryhdistäytyä aikaisemmin eli kasvit uuteen hyvään kasvupohjaan heti kun tänne on muutettu. Enkä ole ihan varma tuliko kasvupohjaan tarpeeksi kanankakkaa, kompostimultaa kyllä.  Tomaatteja alkaa nyt tulla ja kypsyäkin. Voi sitä makua, ei kaupasta saa koskaan sellaisia! Paprikalle kävi huonosti, katkipoikkirikki kuolema. Chiit vasta kukkivat, jokunen alku on olemassa, katsotaan ehtivätkö kypsyä. Kurkut, eipä voi kehua. Muutama kurkku tuli, pari pitkää kasvihuonekurkkua ja muutama sileä avomaankurkku. Siinä se sitten oli. Ensinnäkin ostin, tai pyysin myyjältä, avomaankurkkuja. Taisin valita sen sileän lajikkeen, mutten missään tapauksessa kasvihuonekurkkua koska se ei viime vuonnakaan oikein onnnistunut. Mutta kun ne taimet näyttävät ihan samoilta, en kyllä itse osaa erottaa niitä toisistaan. Pitäisi ehkä kasvattaa taimet itse. Katrsotaan siis mitä kaikkea jaksaa, mikä on elämän tilanne keväällä 2016! Ensi vuonna otan ihan tavallista avomaankurkkua, se onnistuu hienosti kasvihuoneessakin ja syötävää riittää! Ja toivon että saan juuri sitä mitä haluan! Osaisiko joku kertoa miten kurkku onnistuu kasvihuoneessa? :D 

Hyvää yötä ystävät, kohta tulee toinen päivitys, katsotaan josko jo tänään....

<3

KUMMASTI TAAS TULLUT TOOSI PITKÄ TAUKO...

eikä se ole kirjoittamisen halusta kiinni. Päivät ovat vaan hurahtaneet ajatustakin nopeammin. Työ on ottanut veronsa, ei paljoakaan jaksa sen ohella. Työpäivä menee, paremmin ja joskus huonommin, mut sen jälkeen iskee iso uupumus. Sellainen että mökkinaapurit ovat haamuksi nimittäneet jos vastaan ovat sattuneet kun kohti omaa möksää olen raahautunut :) No, siltähän on tuntunutkin... 

Eilen kävin moikkaamassa työterveyääkäriä. Hänelle jo innoissani selietin että alan jo jaksamaan asioita pikkuhiljaa enemmän. Ei vissiin olisi pitänyt, sanat kostaituivat jo iltapäivällä. Toki eiliseen mahtui vielä hammaslääkärikin, ja kauppareissu. Illalla sitten jaksoinkin vain maata puutarhakeinussa. Sama juttu tänään, Hätäapu kissanhiekat hain Herttuattarelle mäen takaisesta lähikaupasta. Sen jälkeen päivä on mennyt pikku sipistellen, kuten aamumarjoja kerätessä ja kasvien siemennystä hillitessä jo kukkineita kasveja siistien. Paitsi akilleijoja! Niiten annan ihan tarkoituksella kylvää siemenensä, rakastan niitä kukkia, alkukesästä on mahtavaa seurata mitä kasvaa ja mihin, Sama koskee digitalista, aitoa alkuperäistä "Vandrande Korpo Digitalista", Kuinka nuo(kin) kukat voivat olla niin kauniita! Suosikkini pionit eivät ikäväkyllä kylväydy itsekseen. Mutta jouluruusuvauvoja on tullut, ekat niistä ehtivät jo kukkiakin.

Pehtoori on jo matkustanut talvikotiinsa. Komentaa minua sieltä syömään ja menemään ajoissa nukkumaan. Pakkasessa on eväsruokia, vapaapäivinä kuulemma pitää tehdä jotain itsekin. Tänään olin kiltti ja tein jo pitkään mielessä ollutta lehtikaalipastaa, on sitten hyvää! Ja helppoa tehdä. Pastaa vaan kiehumaan, sillä aikaa freesataan valkosipulia ja mieluiten tuoretta chiliä. Nyt minulla ei sitä ollut ja käytin thai chilitahnaa, ja puristinpa pätkän inkivääritahnaakin mukaan. Sitten sekaan silputtu lehtikaali, viimeiseksi pannulle fetakuutioita, itse pidän eniten niistä öljyssä olevista, kunhan vain varoo ettei sitä öljyä tule liikaa sekaan. Kun pasta on kypsää ne vaan kaalisilpun sekaan ja ruoka tarjolle vaikkapa niiden omien tomaattien ja kurkkujen kanssa. Sen kummempaa salaattiakaan ei tuoka kaipaa kaverikseen. Resepti toimii myös pinaatti pastalle, tai pinaatti-mangodi. Eikä paljon yksinkertaisempaa voi olla. Fetapalasten öljyn jämät ovat erinomaista salaatin kastiketta, valmiiksi maustettua ja herkullista, ei kannatta heittää pois.

Iloinen asia on, että minulle myönnettiin Kelan tules/kipu vaivaisten yksilöllinen kuntoutus. Ensimmäinen jaksoni on syyskuussa. Menen tähän ihan lähelle, Ruissalon kylpylään. Teen jakson avokuntoutuksena eli käyn nukkumassa yöt kotona. Eipä tarvitse sitten Herttuattarelle hankkia hoitajaa. Odotan kovasti tuota kaikkea. Ja uskon että siitä voi olla hyötyä. Nyt kun on tullut erilaisia uusia oireita, on hyvä ihan rauhassa ja laaja-alaisesti kartoittaa missä mennään ja mitä voisi vielä tehdä ettei toimintakyky heikkenisi. Ei sielläkään kukaan minun puolestani asioita tee, itsestähän se kiinni on. Mutta ideoita otan vastaan avoimin mielin. Infokirjeen mukana tuli nippu kyselyitä. Ei helpoimmasta päästä ;) Ei kun nämä oireet ovat niin outoja ja ihmeellisiä ja vaihtelevia. Mitähän niihin kaikkiin oikein saan laitettua, pitää varmaan laittaa liitteita liitteiden perään :) Voi niitä raukkoja jotka vastauksiini tutustuvat.... Perästä kuuluu!

Mitä sitten kuuluu Hänen Kuninkaalliselle korkeuedelleen Leskikuningatar Herttuattarelle? Elää onnellisen vanhan kissan elämää Peltolan paratiisissa. Vanhuus selkeästi vaivaa jo vähän. Takajalat heittää helposti. Päivät ja yöt kuluvat enimmäkseen nukkuen. Mutta jos Katti kaupungissa on umpikuuro, täällä korvat ulkona liikkuu selkeästi äänen suuntaan. Eli umpikuurous on ilmeisesti valkoivaa! Sattuman kautta, kattilan portti oli jäänyt auki, on löytynyt uskallus antaa vanhuksen kulkea itsekseen pihalla. Toki täytyy olla itse vahtimassa vieressä. Mutta selvästi tämä vanhus nauttii siitä, tekee pienen lenkin, palaa sisälle nukkumaan. Hetken päästä sama homma uudelleen. Muutaman kerran on päässyt karkaamaan, takaisin on tullut itsekseen. Pehtoori väittää ettei lähde kauas mutten uskalla silti jättää vahtimatta, täällä ei kissat saisi kulkea vapaana. Kun Pehtoori lähti, alkoi Herttuatarellakin ankeammat ajat. Joutuu taas olemaan yksikseen paljon, Ja siitäpä on seurauksena taas alkanut vaativaiset naukunat... 

Nyt yritän taas olla ahkerampi kirjoittaja. Katsotaan miten käy. Jos edes jotain pientä saisi aikaan useammin. Täytyy vaan uskoa että jaksaa ja ehtii, kaikkihan on ihan itsestä kiinni, ja asenteesta. Ehkä. Jos roikun netissä ihan muuten vaan, voin sen tilalle valita vaikka kirjoittamisen. Silloin valitsee aktiivisuuden ja oman terapiansa, sitähän tämä kirjoittaminen paljolti on... Mutta nyt hyvää yötä blogiystävät. Toivottavasti unemme on rauhallista ja lepoa tuovaa.