TÄÄLLÄ TAAS, PIIIITKÄSTÄ AIKAA...
Aikaa on kulunut suotastaan käsittämättömän paljon, siitä kun olen täällä viimeksi vieraillut. Ihan liian paljon elävän blogin ylläpitämiseksi. Mahtaako tämä kuulua ikääntymiseen? Tekee mitä tahansa, tuntuu, että aika karkaa käsistä. Juurihan heräsin, juurihan oli sunnuntai, juurihan oli joulu, kesä, kevät, juurihan jäin eläkkeelle... Viimeksi mainitusta, edeltävine vuosilomineen, on kuitenkin jo yhdeksän kuukautta, yhden täysiaikaisen raskauden verran. Olenko ollut valmis synnyttämään tämän eläkelapsen, sopeutumaan uudella tavalla sen tuomiin uusiin kuvioihin. Saattaa olla, että tästä "raskaudesta" tulee vahvasti yliaikainen, vaikka tiedän yliaikaisuuden tuomat riskit...
Tuon edellisen kappaleen kirjoitin pari kuukauttta sitten, tilanne ei siitä ole juurikaan muuttunut, joku on estäny kirjoittamiseen rauhoittumisen, sormet ja pää eivät ole päätöksistä huolimatta suostuneet yhteistyöhön. Kijoittamiselle on syntynyt totaaliblokki ja sen murtamiseen minulla ei ole ollut voimia. Syitä tähän olen pohtinut paljonkin, saamattomuuutta, kyllä ositttain. Täysinäistä täysipainoista elämää, kyllä osittain sitäkin. Pelko kohdata omia ajatuksia, kyllä, paljon juuri sitä. Kirjoittaminen on aina ollut minulle henkireikä, viiimeisten vuosien aikana se on nostanut monesti ylös syvästä suosta ja pitänyt pinnalla, kunnes voimia on löytynyt jatkaa eteenpäin. Nyt niin moni asia on paljon paremmin kuin vuosi, kaksi, kolme, neljä sitten, nyt on ehkä pelottanut antaa liikaa ajatuksille tilaa, riskinä on, että vanhatkin asiat nousevat pintaan... Siispä en ole halunnut ajatella nykyhetkeä, ettei menneisyys hyppäisi liikaa esille.
Tuon edellisen kappaleen kirjoitin pari kuukauttta sitten, tilanne ei siitä ole juurikaan muuttunut, joku on estäny kirjoittamiseen rauhoittumisen, sormet ja pää eivät ole päätöksistä huolimatta suostuneet yhteistyöhön. Kijoittamiselle on syntynyt totaaliblokki ja sen murtamiseen minulla ei ole ollut voimia. Syitä tähän olen pohtinut paljonkin, saamattomuuutta, kyllä ositttain. Täysinäistä täysipainoista elämää, kyllä osittain sitäkin. Pelko kohdata omia ajatuksia, kyllä, paljon juuri sitä. Kirjoittaminen on aina ollut minulle henkireikä, viiimeisten vuosien aikana se on nostanut monesti ylös syvästä suosta ja pitänyt pinnalla, kunnes voimia on löytynyt jatkaa eteenpäin. Nyt niin moni asia on paljon paremmin kuin vuosi, kaksi, kolme, neljä sitten, nyt on ehkä pelottanut antaa liikaa ajatuksille tilaa, riskinä on, että vanhatkin asiat nousevat pintaan... Siispä en ole halunnut ajatella nykyhetkeä, ettei menneisyys hyppäisi liikaa esille.
Uuteen eläkeläisen elämään olen sopeutunut varsin mainiosti 😆 Nautin suuresti vapaista kiireettömistä aamuista, voin hyvin, kun elämän kulku on säännöllisempää. Pystyn noudattamaan paremmin omaa biologista rytmiäni ja silloin myös koko elimistöni voi paremmin. Uni on parempaa, suolisto voi paremmin, olen sairastanut infektioita huomattavasti vähemmän kuin työelämässä, kunnon poskiontelo- tai keuhkoputkentulehdusta ei ole ollut kerrtaakaan tämän vuoden aikana. Jes! Infektioiden vähenemiseen vaikuttaa varmaan niin stressitasojen madaltuminen, kuin sisäilmaston ärsytyksen vähenminen, isoja asioita molemmat. Syyllähän ei ole varsinaisesti väliä, pääasia on kuitenkin se, että on pysynyt terveenä 💖 Kävin sellaisessa vähän varmuuden vuoksi lääkärissäkin, tarkoitus oli saada reseptiasiat kuntoon ja labra-arvoja kontrolloitua. Silläkin rintamalla kaikki oli erinomasesti. Muutaman vuoden pikkaisen vinksallaan olleet arvot oli normalisoituneet, verenpaineet priimat, painoa on ihan huomaamatta tullut alaspäin useampia kiloja👍 Yhdistän vahvasti tämänkin uuteen elämän rytmiin ja vähentyneeseen stressiin!
Hyvinvointia on ollut vahvasti parantamassa myös kaksi tappijalkaa, kaksi kuninkaallista mäyräkoiraa. Edelleisestä postauksestani koiruudet ovat tuplaantuneet; Szotyi the Queen on saanut seurakseen kreivitär Nakkai von Nakkenderin, "pikkusiskon" joka tosin on kooltaan tuplasti suurempi 😉 Minulle nämä koiruudet ovat tuoneet päiviin runsaasti iloa ja onnea. Koiran ystävyys on pyyytentöntä, aidosti iloista, vapaata negatiivisuuden taakasta. Olen aina tervetullut kotiin, suorastaan yltäkylläisen tervetullut, kun kaksi tappijakaa pyörii ja hyörii ja pomppii ympärilllä, ei voi kuin itsekin tulla iloiseksi. Koira antaa läheisyyttä, tulee luokse, kiipeää syliin... Silkkisen sileän turkin silittely, korvien lerputtaminen, saaa monta kertaa päivässä aikaan hyvän okstosiinitason nousun ja sillä on selkeä vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Koiruudet pakottavat liikkumaan, se(kin) lisää hyvinvointia. Säässä kuin säässä painellaan pitkin ja poikin katuja ja puistoja. Minne kuonot osoittavat, sinne mennään. Huonolla kelillä, sateessa tai pakkasessa, palvelija on kyllä välillä kahden tulen välissä, toinen menee kuin höyryveturi ja toista saa vetää perässään... Stressitöntähän tämä ei muutenkaan aina ole, remmiräyhääjät vievät välillä epätoivoon, hävettää kun ei osaa koiriaan kasvattaa... Minulla ei aina ole tarpeeksi kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta ja viiisautta opettaa hoviväelle hyvää käytöstä. Silti yritetään mennä askel askeleelta eteenpäin, sosiaalisua ja oppia koiramaisesti ihmismaailmaan paremmin sopiville tavoille. Mäyräkoirat osaavat olla haasteellisia, pienessä paketissa kun on iso sielu, ihanan omapäinen, oman arvonsa tunteva, päättäväinen ja älykäs, aina yhtä ihana ystävä. Aika näyttää kuka meistä kouluttaa enemmän toistaan, ehkä löydämme jonkin asteisen tasapainon, että minäkin saisin osuuteni onnistumisen ilosta, eivätkä pelkästään koiruudet onnistuisi minun koulutuksessani 😊
Hyvinvointia on ollut vahvasti parantamassa myös kaksi tappijalkaa, kaksi kuninkaallista mäyräkoiraa. Edelleisestä postauksestani koiruudet ovat tuplaantuneet; Szotyi the Queen on saanut seurakseen kreivitär Nakkai von Nakkenderin, "pikkusiskon" joka tosin on kooltaan tuplasti suurempi 😉 Minulle nämä koiruudet ovat tuoneet päiviin runsaasti iloa ja onnea. Koiran ystävyys on pyyytentöntä, aidosti iloista, vapaata negatiivisuuden taakasta. Olen aina tervetullut kotiin, suorastaan yltäkylläisen tervetullut, kun kaksi tappijakaa pyörii ja hyörii ja pomppii ympärilllä, ei voi kuin itsekin tulla iloiseksi. Koira antaa läheisyyttä, tulee luokse, kiipeää syliin... Silkkisen sileän turkin silittely, korvien lerputtaminen, saaa monta kertaa päivässä aikaan hyvän okstosiinitason nousun ja sillä on selkeä vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Koiruudet pakottavat liikkumaan, se(kin) lisää hyvinvointia. Säässä kuin säässä painellaan pitkin ja poikin katuja ja puistoja. Minne kuonot osoittavat, sinne mennään. Huonolla kelillä, sateessa tai pakkasessa, palvelija on kyllä välillä kahden tulen välissä, toinen menee kuin höyryveturi ja toista saa vetää perässään... Stressitöntähän tämä ei muutenkaan aina ole, remmiräyhääjät vievät välillä epätoivoon, hävettää kun ei osaa koiriaan kasvattaa... Minulla ei aina ole tarpeeksi kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta ja viiisautta opettaa hoviväelle hyvää käytöstä. Silti yritetään mennä askel askeleelta eteenpäin, sosiaalisua ja oppia koiramaisesti ihmismaailmaan paremmin sopiville tavoille. Mäyräkoirat osaavat olla haasteellisia, pienessä paketissa kun on iso sielu, ihanan omapäinen, oman arvonsa tunteva, päättäväinen ja älykäs, aina yhtä ihana ystävä. Aika näyttää kuka meistä kouluttaa enemmän toistaan, ehkä löydämme jonkin asteisen tasapainon, että minäkin saisin osuuteni onnistumisen ilosta, eivätkä pelkästään koiruudet onnistuisi minun koulutuksessani 😊
Jospa tämä täst ätaas käynnistyisi, mukavaa jos jaksatte roikkua mukana tälläisessä aloittelevan eläkeläisen koiramaisessa maailmassa 💖
PS: Koiruuksien elämää voi halutessaan seurata FB:ssa
