VARUSTAUDUIN
mentorointiviikkon hyvin. Katsastin kuvamateriaalin valmiiksi, ajattelin bloggaavani tylsinä hotelli-iltoina ihan mielelläni ajan kuluksi. No, kuinkas sitten kävikään? Ei oikeastaan ollut yhtään tylsää iltaa, oli kuntoilua, pikku jutustelua mentorikaverin kanssa viikon teemasta ja vähän kaikesta muustakin. Syötiin kunnolla, melko terveellisestikin.... Nukkumaan mentiin ajoissa, päivät kuluttivat energiaa ihan riittävästi ja samalla tuli testattua pitkien yöunien merkitystä :) Testin perusteella voin kertoa nukkumisen olevan varsin mukavaa puuhaa, ja tarpeellista!
Jotain kummia kosmisia virtauksia taitaa kyllä olla liikenteessä. Täyden kuun aika on menneisyydessä, kuitenkin ennen matkaa oli unet levottomia ja liian lyhyitä, vaikka mitä olisi tehnyt. Ei ole auttaneet tropit minkäänlaiset, uni on ollut kevyttä ja haurasta. Ja unielämä vilkasta, ihan sekopäisiä juttuja on tullut unessa vastaan, harvoin voin sanoa että olen unia nähnyt mutta nyt niitä on tullut ihan vastaisuudenkin varalta :) Onneksi Hyvinkää-viikolla nukuin paremmin, vain yksi huono yö, sekin vasta viimeinen. Uni on usein kipupotilaan kompastuskivi. Kipu lisää uniongelmia, nukkumattomuus lisää kipuja eli noidankehä on valmis. Minulle kipu tuo lähinnä nukahtamisongelmia, kun rentoutuu tiettyyn pisteeseen alkaa usein tuntea kihelmöintiä ja kuhisevaa hermokipua kädessä, usein keho on myös niin jännittynyt, että melkein makaa kaarella. Siinä tarvitaan rentoutumis- ja hengitysharjoituksia ja troppia jos toista, kuuma sana on lämmin riisipussi. Riisipussin avulla ylävartalo rentoutuu eli elän vakavassa riippuvaisuussuhteessa siihen :D Useimmiten onneksi jos vaan nukahdan, nukun kohtuu hyvin. Se on siunaus ja onni.
Tässä vaiheessa tuli jotain joka katkaisi kirjoittamisen. Moneksi päiväksi vieläpä (taisi vierähtää pari viikkoakin) eli taas tämä hiljaisuuksien hiljaisuus, Pitänee tutkailla kriittisesti tätä harvatahtista bloggaamista... Kuntoutuksen yhtenä tavoitteena on ollut lisätä tätä, hyvinvoinnin merkkinä. Kuitenkin olen vain vähentänyt.... En kuitenkaan koe voivani huonosti, pikemminkin päinvastoin. Jaksan joka suhteessa paremmin, fyysisesti ja henkisesti. Pitää siis olla kriittinen sen suhteen oliko tämä oikea keino henkisen hyvinvoinnin mittariksi. Vai olivatko asetetut tavoitteet vain yksinkertaisesti liian korkeat. Henkisen hyvinvoinnin mittaaminen on vaikeaa, kertooko hyvinvoinnista blogikirjoitusten viikottainen määrä, voisiko tekstien sisältöä arvioida. Lähinnä siis asioita joita blogissa käsitellään, ovatko ne täynnä angstia ja murhetta ja kipua, vai valikoituvatko aiheet enemmän positiiviselta kantilta. Kielioppivirheitä tulee aina, kirjoittamisen taito on arvioijan silmissä. (Onneks tästä ei sentään anneta numeerisia arvosanoja!) Kuten on myös kirjoittajan itsensä käsissä, mitä päästää läpi... Vai onko blogitiheys vain ja ainostaan verrannollinen käytettävissä olevaan aikaan.
Mihin aikani siis kuluu? Työntekoon, kyllä, iso osa elämästä on työntekoa. Koska nykyisin saan/voin taas tehdä myös pitkiä 12,5h työpäiviä pitäisi kaiken järjen mukaan olla enmmän vapaa-aikaa. Ja onhan sitä, ihanaa nautinnollista vapaa-aikaa. Siksi siis nämä pitkät työpäivät lisäävät ehdottomasti henkistä ja fyysistä hyvinvointiani. Työpäivien jälkeen en ole aikaisempaa väsyneempi (verrattuna siis normipituisiin työpäiviin), pikemminkin päinvastoin. Kuntousläksyjen eli kotiharjoitteiden teko: olen lisännyt liikkeitä ja toistojen määriä, aikaa siis kuluu enemmän, harjoitteet tulee tehtyä myös hiukkasen useammin ja tehokkaammin. Tämä vie aikaa mutta samalla se lisää fyysistä ja henkistä hyvinvointia, keho voi paremmin ja jumitukset vähentyvät. Mielikin siis on positiivisempi. Ajankäyttö harjoitteisiin on näin ajatellen järkevää ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävää.
Olen lisännyt kävelyä, niin työmatkoilla kuin muutenkin. Aerobinen kunto kasvaa, jaksaminen lisääntyy. Aikaa tosin kuluu mutta se tuskin haittaa jos lopputulos on positiivinen. Käyn salilla useammin, lihaskunto paranee, kehon joustavuus lisääntyy, tasapaino paranee. Kaikki tuo on positiivista eli taas voi arvioida ajankäytön olevan hyödyllistä ja järkevää. Fyysinen ja henkinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Olen tavannut ystäviä enemmän; taas ollaan henkisen hyvinvoinnin puolella. Ja jos voi henkisesti hyvin, jaksaa liikkua ja tehdä töitä eli tämä omalta osaltaan on tärkeä osa henkisen hyvinvoinnin puolella.
Haahuilen ja vatuloin, laiskottelen, rentoudun somessa ja chattailemalla ystävien kanssa, asiaan ovat kuuluneet myös pitkät puhelut ja kahvittelut kaupungilla. Olen jopa ollut elokuvissa ja konsertissa. Olen menossa oopperaan, myöhemmin keväällä balettia katsomaan. Tämä kaikki on oleellinen osa hyvää mieltä ja mielen hyvinvointia, hetkeäkään en vaihtaisi pois. Jos mieli voi hyvin, jaksaa tehdä töitä kehon hyvinvoinnin eteen. Monella mittarilla arvioiden olen elänyt hyvää elämää, henkisesti ja fyysisesti. Eivät ne kurjemmatkaan asiat ole kadonneet mihinkään, osa elämää nekin ovat edelleen. Niitä on kuitenkin helpompi käsitellä jos muuten voi hyvin, ne eivät pääse valtaamaan liian isoa siivua kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Ihan omaa itseäni arvioiden en omilla mittareillani voi sanoa voivani huonosti, vaikken täytäkkään itselleni asettamiani henkisen hyvinvoinnin mittareita. ehkä sen mittarin pitäisikin olla joku muu kuin bloggaamisen tiheys. Ehkä sekin, että kestää sen ettei kykene saavutamaan tavoitteita, kertoo jostain, ainakin jos aina on ollut se kiltti tyttö joka tekee läksynsä kunnolla...
Summa summarum, elämä on aikas mukavaa :D Kevät tulee vaikka ulkona ei sitä huomaakaan. Päivä on pidentynyt ja valo lisääntynyt, aamuisin kuulee tinttien viserrystä. Mustarastasta en ole vielä kuullut, toivottavasti nyt huomenna alkavan aamuvuoroputken aikana senkin kuulen :) Kevään jälkeen tule kesä, saa asua Peltolan paratiisissa ja katsella auringon kulkua mailleen taivaanrannan halki... Juuri nyt katsellaan harmautta ja loskaa, harmaus ei kuitenkaan ole aivan läpitunkevaa, voi aistia valon sen kaiken takana, ehkä hiukan jopa haistaa kevään :)
<3
