NIIN SE KEVÄT.... 

mihin se karkasi? Sanotaan että uusi lumi vanhan surma, mutta kun sitä vanhaakaan ei enää ollut... Oliko ihan pakko, absoluuttisen pakko? Toki mieluummin lumi nyt kun juhannuksena, jos siis valita pitää ;) Päivän positiivisuus siis siitä ettei vielä ole juhannus... 
Kun katselee vanhoja valokuvamuistoja joita facebook kiltisti jakelee eri vuosien varrelta, olen päivittänyt kerta toisensa jälkeen kuinka lämmintä ja ihanaa on ollut. Ei ole tänä keväänä tehnyt mieli mennä partsille kahville, oli sitten aamu tai keskipäivä. Ei huvita lähteä Peltolaan tai puistoihin ihailemaan skilloja ja krookuksia vaikka bussin ikkunasta jotain häivähdyksiä kevään kukkijoista voikin nähdä. Taidan olla liian vaativainen, eihän kevät aina voi olla vain kaunista ja ihanaa.... Tai siis voisi kyllä, jos vain voisin asiasta päättää :D :D :D 

Ristiriitaisissa tunnelmissa täällä on muutenkin menty. Minulla on tätä kipuhistoriaa takana nyt kuutisen vuotta. Lyhyt aika koko elämässä, silti pitkä aika olla monenmoisessa epävarmuudessa. Olen koko ajan puhunut kuinka koen saaneeni hyvää hoitoa, hyvään aikaan. Toki olisi hienoa jos olisi jatkuvat kipulääkäri-kontrollit jossain paikassa jossa kivunhoito ymmärretään, eikä tarvitsisi maksaa yksityilääkärin käynneistä nin paljoa. Ymmärrän kuitenkin etteivät kipupolin resurssit riitä kaikille kipupotilaille. Jokainen kipupotilas tarvitsisi kuitenkin hyvän jatkuvan hoitosuhteen, mutta missä se onnistuisi? Onneksi minulla on ollut ymmärtäväiset ja empaattiset työterveyslääkärit joiden hoidossa olen kokenut olevani hyvissä käsissä. Ja tiedänkin näin olevani. Olen myös käyttänyt hyvä yksityistä kipulääkäriä jonka potilaani olin kipupolillakin. Silti nyt kevään aikana näitä tuntojani on ravisteltu, minut on pudotettu maan päälle (ekä vähän kuoppaankin), tämä on kylvänyt epäilyksen siemenen tulevaisuuden suhteen, tuleeko loppuelämä olemaan tällaista. Epäilyksiä, ihmettelemistä, jonkun asteista kuulemaatomuutta. Aletaanko puolestani tehdä päätöksiä joiden seurauksiin en ole valmis. Kuntoutuksessa sairaanhoitaja ihmetteli lääkkeitäni ja niiden pitkäaikaisen käytön tuomia riskejä, samassa lauseessa todeten ettei oikein tiedä CRPS:stä mitään. Uusi toimintaterpeuttini ihmetteli ettei lääkkeitäni oltu enemmän muuteltu vuosien aikana; sitä kun minulla ei ole kipupolikontrolleja, kuten myös sitä miten voin liikkua niin paljon.... 

Tiedän lääkkeiden riskit, tiedän myös niiden hyvät puolet. Tiedän että asioita pitäisi päivittää, hoidossakaan ei saa jäädä paikoilleen, aina pitää miettiä voisiko jotain tehdä toisin. Ei minulla ole kuitenkaan tällä hetkellä rohkeutta alkaa lääkityksiä purkamaan, ellei lääkkeen tilalle voiitaisi keksiä jotain muuta hoitokeinoa. Eli nyt kun elämä vihdoin hymyilee useammallakin tasolla. En haluaisi saada kipuja takaisin. Enkä halua lopettaa liikkumista kun taas vihdoin pystyn ja jaksan siihen enemmän panostamaan. Ja etenkin nautin siitä joka solullani. Ja miksi vähentäisin/lopettaisin itseni hoitamisen liikkumisella? Liikunta tuo hyvää oloa, se rentouttaa kehoa ja auttaa vähentämään jumituksia ja sen kautta kipuja. Kyllä käsi voi kipeytyä liikkumisesta, joo, useinkin. Se kipeytyisi vielä enemmmän jos antaisin kroppani rapistua kokonaan. Sitäpaitsi, ne kaikki endorfiinit, mitä liikunta vapauttaa vaikuttavat myös kipuiluun.... Aika hyvin osaan valita miten liikun, mitä teen, mitä apuja liikkumisessa tarvitsen. Vaikka myönnetävä kait on; olen hiukan pässinpää, haastettavissa, jos jotain pätän tehdä, sen teen. Tälläkin saralla :D

Iloisia juttuja on ollut paljon. Ihanaa yhdessäoloa ystävien kanssa. Musiikkia monelta saralta. Viimeisimpänä Torwien kevät iloittelu oma poika tahtipuikkoa heiluttamassa. Silloin sai äiti tuntea ylpeyttä ja iloa <3 Serkkutreffejäkin on suunniteltu. Aletaan serkukset olla jo kaikki eläkeiässä tai lähennellä sitä. Vanhimman serkun poikakin viettää viisikymppisiään.... Huh huh ;) Jollain tavalla oman ikääntymisen myötä tuntuu hyvältä lämmitellä suhteita sukuunsa. Serkut ovat kauimmin elämässäni mukana olleita ihmisiä, tietävät ja tuntevat menneisyyttäni aivan eri tavalla kuin kukaan muu koska vanhempia ei enää ole. 

Parasta on tietty ollut touhut pienen suuren miehen kanssa, kummipoika kohta kaksi vee. Olen saanut touhuta ja palata vuosissa taaksepäin elämääni oman pienen pojan kanssa. Hassua on että todennäköisesti olen tällä hetkellä kummipoikani kanssa kuten äitini oli minun poikani kanssa. Pehmenen ja joustan ja annan aikaa ihan toisella tavalla kuin omalleni aikanaan. On niin mukavaa kulkea pikku miehen kanssa, hän saa niin paljon hymyjä vastaantulijoilta, touhottamisellaan ja jutuillaan. Hän osaa myös hymyillä "mummoille" juuri oikeaan aikaan ja oikealla hetkellä ja saa vieraan kehumaan itseään. Eilen satuimme kirjaston vauvateatteriin, oi sitä riemua ja iloa. Kummitätikin nousi sfääreihin kun tuli nimitetyksi nuoren miehen äidiksi :D :D :D En todellakaan kaiken tämän ilon keskelle haluaisi uusia/lisää kipuja. Lääkkeet eivät tee minua tsombiksi, pystyyn elämään täysipainoisesti ja jopa tekemään töitä. Ja vaikken tekisi töitäkään, pitäisikö minun kärsiä? 

Mukavaa loppuviikkoa blogiystävät! 

<3 

KEVÄÄSTÄ 

tai tämän kevään tuomista asoista on tai olisi, miten sen nyt ottaakaan, paljon puhistavaa, pakistavaa, kirjoitettavaa, haasteltavaa. Hyvän olon ja energian täyteiset päivät taistelevat tilasta niiden toisenlaisten kanssa. Väsyneiden, vaivaisten, huolestuneiden ja alakuloisten kanssa. Toisaalta, eivät nuo jälkimmäiset voita, ei tosiaankaan. Ne maustavat elämää ettei kaikki olisi liian seesteistä. Eikös se näin ole :) 

Ihan tarkkaan en tässä, päivien päästä, muista mistä tuo äskeinen alku sai alkunsa... Tai taidan muistaa, en ehkä haluaisi muistaa. Muistanette ehkä minun pohtineen viimeisen kuntoutusjakson tuomia ajatuksia, heräämistäni omaan haurauteeni henkisen hyvinvoinnin keskellä. Samala kun vakuuttelin voivani joka suhteessa hyvin. Ehkä ne molemmat kulkevat sovussa ja käsikädessä. Ehkä minulla on nyt enemmän voimavaroja käsitellä näitä kiemuroita kun energia ei enää mene päivittäiseen henkiseen hengissäpysymistaisteluun. Olisikohan niin että jos on paljon henkistä energiaa syöviä asioita päällekkäin, ne asettuvat kerroksittain ja tulevat vuorollaan korjattaviksi, niille on jaettu vuoronumerot ja ne odottavat kiltisti, ihan kuin apteekin asiaakkaat vuoroaan ;) Ihminen tavallaan priorisoi voimavarojaan, pääsetään pinnalle vain akuuteimmat ja työstetään niitä. 

Nyt on tullut aika astua toiselle tasolle tässä hyvinkin kokonaisvaltaisessa tilanteessa. Fyysisesti tuntuu kuin olisi olemassa joku Murphyn laki, yksi krämppä kun paranee, toinen astuu tilalle. Ei ole kuulkaa kiva saada näitä ikälisiä. Vanhanaikainen "ryppylisä" 15 vuoden palveluksesta oli paljon mukavampi. Tuo "ryppylisä" lopetettiin, näitä uusia ei takuulla lopeteta... Minuahan ravisteltiin siellä kunoutuksessa henkisesti ja yllättäen oikein kunnolla, en taida ollakaan millään tasolla täysin sinut tämän kipuoireiluni kanssa, pärjään kyllä ja yritän hyväksyä asian itselleni mahdollisella tasolla, kuhan en päästä ajatuksia menemään liian syvlliselle tasolle. Selkeästi vaan kaipaan lisätukea, toivotaan ihan hurrrrjassssti että myös toteutuu. Ainakin asioita on laitettu työn alle, onneksi minulla on vielä mahdollisuus saada asioida tutun ja ymmärtäväisen työterveyslääkärin kanssa. 

http://hidastaelamaa.fi/2016/04/myohemmin-kaipaat-juuri-sita-mista-haluat-kovasti-pois/ 

Yhtä asiaa en vaan ymmärrä. Edelleenkään. Ajattelisin olevani sen verran jalat massa tyyppi, että osaisin tehdä ihan itsenäisesti elämääni vaikuttavia päätöksiä. Toivoisin minua kuunneltavan, aidosti ja ymmärtäen. Ystävyyden nimissä voidaan kuitenkin sanella ratkaisuja joihin en ole valmis, ratkaisuja jotka eivät mielestäni toimi juuri nyt, tai joihin en juuri nyt ole valmis. Uskon ja tiedän tämän tulevan hyvästä sydämestä, ja ehkä jopa olevan juuri ne parhaat ratkaisut. Minun on vaan itse saatava hakata pääni seinään, jos huomaan tehneeni huonon ratkaisun, osaan sen korjata.  Edes hyvä ystävä ei pysty täysin asettumaan toisen saappaisiin. SIlti on onnellista tietää  ystävyyden kestävän, pienistä ajatusten eroavaiuuksista huolimatta. 

VIikonlopulla iloitaan. Lauantaina kokoonnutaan serkku ja ystäväjoukolla kuuntelemaan Soho Torwien juhlakonsertia,  SohonTorwet 65 vuotta lavoilla, jee. Tahtipuikoissa häärää se oma lapsi, äiti halkeaa jo etukäteen ylpeydestä, samalla myötäjänskättäen :D Mutta hauskaa se tulee olemaan :D  https://www.facebook.com/events/771493336313892/  

Mukavaa loppuviikkoa ystävät, nautitaan keväästä kaikista krämpistä ja murheen tyngistä huolimatta, elämä on ihanaa kun sen osaa oivaltaa :D 

<3 

SEURAAVA VÄLIPALA, KEVÄÄN HENGESSÄ :D

Päivät kuluvat siivillä, en ehdi edes huomaamaan kun taas viikko mennä viuhahtanut. Kaksi viikkoa edellisestä pläjäyksestä, mitä onkaan ollut, mitä onkaan tapahtunut. Paljon ja ei mitään. Niinkuin aina. Jostain kummasta syystä tuntuvat päivät täyttyvät yhdellä ja toisella pienellä jutulla ja sitten onkin taas ilta. Pakko kyllä myöntää että nautin tästä, on uskomatonta että taas jaksaa kaikkea työn lisäksi. Elämä tuntuu rikkaalta, elämän laatua on kaiken entisen "epälaadun" tilalla. Ja joo, tiedän että jossain vaiheessa tulee joku pysähdys, jossain vaiheessa joku takapakki. Mutta kun on virtaa taustalla, selviää niistäkin taas eteenpäin.

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/titityy-tity-vai-tyy-miten-talitiainen-laulaa/

Kevät ainakin on tullut kaupunkiin :) Ihana valo, kirkkaus ja kevään tuoksu. En tarkoita koriankakkoja tai muita lumen alta paljastuvia jätöksiä vaan sitä sateen  jälkeistä puhtaan ilman tuoksua, heräävän maan tuoksua, raikkaan kevätsateen tuoksua. Tarkoitan valoisia aamuja, vaikkakin vielä tai pikemminkin taas, on suhteellisen kylmää. Yöt ovat pakkasella, maa edelleen jäässä. Mutta olen nähnyt ensimäisten krookusten nousevan pintaan, ne loistavat keväisen auringon lailla. Talitintit ja laulurastaat rikastuttavat etenkin aamuja, taas kerran voisin todeta työmatkani olevan parhaan mahdollisen. Tuomiokirkon ympäristö ja linnunlaulu, voiko päivää aloittaa paremmin? Nooo.... Lämpimämäpää toki saisi olla ;) Lokit kirkuvat, pulut huhuilevat, sekin kuuluu kevään merkkeihin. Pitää vaan jaksaa olla kaikki aistit avoimina ja antaa luonnon tullla elämään täällä kaupungissakin. Tärkeä kevään tuoja ovat nämä teatterisillan pikkuiset narsissit. Ne loistavat täynnä elämää ja antavat massoittain energiaa ohikulkiessa. Kiitos niistä Turun kaupungille, vuodesta toiseen saamme ne iloksemme.

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-laulurastas-tekee-toistelusta-taidetta/

Viikko meni Ruissalon maisemissa. Oli kuntoukseni kolmas jakso. Yllätyksellisen rankka viikko. Ehkä hiukan fyysisestikin, taisin tehdä liikuntaosiot tehokkaammin kuin edellisillä kerroilla, ainakin kropasta löytyneet enemmän tai vähemmän oudot uudet ja vanhat lihakset näin kertoivat. Läski-lihassuhteen kehitys ei ollut toivottavaa, se tietysti aiheutti pientä mielipahaa, nyt yritetään pysyä ruodussa ja parantaa ravitsemuksen puolta ;) On rankkaa yrittää lisätä omaan ruokavalioonsa tarpeeksi proteiinia. En ole tiedostanut kuinka paljon tällainen "ikääntynyt" proteiinia tarvitseekaan. Nyt kun tuota tarvetta yrittää täyttää on aivan hukassa. On kait pakko tavalla tai toisella yrittää sietää edes tuota linnunlihaa omassa ruokavaliossaan. Tiukkaa se tekee, liha kun ei missään muodossa ole minun juttuni :/ Pakko on myöntää kuitenkin että nälkä on harvemmin jos vaan tuota proteiinia jaksaisi tankata. Pitänee siis keksiä lisää tapoja sitä saada :) 

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/varpunen

Suurin rankkuus löytyi henkisellä puolella. Olen pitkään jo selitänyt voivani niin hyvin hekisesti, jaksavani ja pystyväni moneen asiaan isolta osalta juuri siksi että voin hyvin. Ja niinhän voinkin, ei sitä muuta mikään. Tosiasia on vain että edelleen löytyy noita hauraita ja herkkiä osa-alueita tämän Niämisen sielusta. Tämä tuli hiukkasen puskista, kovin selkeästi vaan sellaiseksi. Kuntoutukseen kuuluu joka jaksolla kaksi psykologin tapaamista. Taisi olla ammattinsa osaava psykologi kun tuon kaiken positiivisen höpinäni keskellä teki yhden tarkan kysymyksen.... Se osui ja upposi, vesipadot murtuivat ja kyyneleet virtasivat. Jopa minulle, itkijänaiselle, yllättävän vuolaasti. Kysymys oli tästä CRPS oireistotani.Kysymystä en edes kunnolla muista (jotenkin se liittyi tunteisiini koskien tätä oireistoa), kuvasin vaan tunteitani sanoilla; pettymys, pelko, suru, katkeruus ja jotain muuta vastaavaa. Olin yllättäynyt, sillä luulin jo käsitelleeni nämä asiat. Enpä taida kuitenkaan olla, tiedänhän minä että tähän liittyy monenmoista psyyken kuormitusta, olen sen työntänyt jonnekin takavasemmalle muiden asioiden tieltä. Ehkä nyt on aika käsitellä sitäkin asiaa, katsotaan miten asiat menevät, mitä mahdollisuuksia tämän asian käsittelyyn saan. 

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/tikli

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/korppi

Kivut ovat normaalilla tasolla. Käsi elää omaa elämäänsä, paljon sen hyvinvointiin tai kiukutteluun en voi aina vaikuttaa. Tärkeintä on tehdä asiota ja elää sen mukaan ettei tietentahtoen tee itselleen harmia. On kuitenkin hankalaa kun ei koskaan tiedä mitä tulee, samat asiat tänään ja huomenna saavat aivan erilaiset mittasuhteet, jos hermoradat tuolla pääkopassa ovat pahemmin sekaisin oireelee käsikin enemmän. Tässä yksi syy miksi tämänkaltaisen oireiston kanssa ei ole ihan helppoa elää. Näin myös tuo psyykkinen kuormitus on aina olemassa, en tiedä mahtaako siinä suhteessa koskaan helpottaa. Pitää kuitenkin uskoa että noita hyviä päiviä ja hyviä jaksoja mahtuu aina niden huonojen keskelle. 

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-laulujoutsenen-lentoaani/

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/naurulokki

Aika kuluu, huomenna kutsuu työmaa. Pienet keväiset ihmisen taimet. Kevätmielellä olevat kollegat ja monta hyvää naurun remahdusta mitä parhaimmassa seurassa. Kiireenkin keskellä uskon noin olevan, meillähän on isona voimavarana yhteinen ilo. Siitä iloitsen ja iloitsemme suuresti <3

Rakkaat blogiystävät, on pakko nyt toivottaa teille hyvää yötä. Palataan linjoille, uusia kuvia on aikas paljon olemassa, pitää kuitenkin ensin ehtiä katsoa onko niissä julkaisukelpoisia joukossa ;) Pikkuvinkkinä on tietenkin sana Ruissalo.....  Pää on täynnä ajatuksia, nekin  pitää kartoittaa löytyykö niistä mitään julkaistavaa ;) 

<3