RAKAS PÄIVÄKIRJA

eilen ja tänään on ollut oman itsen ja kodin huoltopäivät. Nyt istun soffalla koneeni kanssa ja olen aivan uuvuksissa. Mitenhän mahdan jaksaa vkl työtouhut.... No, vaihtoehtoa ei ole, jaksettava on. Oikeasti ei ole kunnon syytä olla jaksamatta, kipeänä en ole, eikä silloinkaan oikein voisi poissa olla. Pitää vaan yksinkertaisesti pitää itsensä kurissa ja mennä ajoissa nukkumaan. Ei muuten ole parhaita taitojani ;) 

Eilen hoidettiin mieltä ja sielua. Kipupisteitä on niin valtavan paljon, etten tiedä miten ja milloin nytkään päästään siihen varsinaiseen asiaan eli kivun kanssa elämiseen. Vaikka toisaalta, onhan kaikki muukin osa sitä kipuasiaa... Kipu kun on ikävä kyllä erottamaton osa elämääni. Silti uskoisin kuitenkin muiden kipupisteiden helpottumisen kautta voisi suhde kipuunkin helpottua. Jotenkin on saatava tuo sisikunnassa nakertava möykky pienemmäksi. Kaipaan tasapainoista, aktiivista, sosiaalista ja onnellistakin elämää; en epävarmuutta, en arvottomuuden tunnetta, en lannistamista. Onneksi eivät asiat ihan noin huonosti ole, ei koko aikaa. Olen myös onnellinen ja tyytyväinen, tasapainoinenkin. Rakastan elämää, nautin luonnosta, omasta kodistani niin kaupungissa kuin möksälläkin, nautin musiikistani jonka olen vuosien jälkeen taas löytänyt, nautin niin omasta rauhastani kuin rakkaista läheisistä ihmisistäni. Elämässä on niin paljon hyvää ja sen hyvyyden ja positiivisuuden toivon aina löytäväni, oli olo kuinka alakuloinen tahansa. 

Kehoa on hoidettu hyvin sujuneella salitreenillä eilen. Mahtava tunne kun jaksoi ja jopa lavatkin liikkui keposesti :) Salin jälkeen menin infrapunasaunaan. Sauna sai hien valumaan aivan lotonaan ja tuntui hyvältä luissa ja ytimissä asti. Asian varjopuolena iski täydellinen uupumus, kotona en koko iltana jakasanut luitani soffasta irrottaa :) Ehkä tarvitsinkin tuota pysähtymistä! Tänään oli vuorossa yin-jooga, rauhallisia pitkiä venytyksiä jotka tekevät taivallisen hyvää koko keholle. Olen viime keväänä aloittanut yinissä käymisen ja selkeästi huomaa kehon liikkuvuuden parantuneen, pystyn jo jopa istumaan jalat ristissä, enkä muuten muista koska viimeksi olisin siihen kyennyt! Liikkumisen ilo on niitä parhaita aidoinpia iloja, toivon ettei minun koskaan enää tarvitsisi siitä luopua. 

Kipeäksi itseni sain siivoamalla. Koti on ollut pienoisessa kaaoksen poikasen tilassa kaupunkiin muuton jälkeen. Kasseja on purettu ja pyykkiä pesty ahkerasti. Tänään tyhjeni viimeinen pussukka. Tavarat tosin odotavat työpöydällä uuden paikkansa löytymistä, pitänee hieman suunnitella noiden tärkeiden papereiden sijoittamista, nykyinen arkistointi systeemini ei ole hyvä. Pitäisi iskeä innolla ja ajatuksella koko makkari-työhuoneen järjestykseen, sieltä löytyy paljon poistettavaa tavaraa, etenkin vaatekaapeista.... Kipeäksi itseni sain jynssäämällä lattioita. Tässä huushollissa asuttaa vielä yksi eläin, Konna Kilpinen, varvasten kauhu. Konniainen ei ole oppinut sisäsiistiksi eikä tämä palvelija kylvetä konnaa tarpeeksi usein. Kesäaikana kylpyjä ei ollut, sen seurauksena lattioilla oli useita valkeita ja mustia läiskiä. Se on varjopuoli sille että konna saa kulkea vapaana, tuota otusta ei tosin voisi enää terraarioon sulkea, kaivaa vaikka tuntikausia jos johonkin suljettuun paikkaan joutuu... Nyt on läskät jynssätty ja siitähän tuo käsi otti nokkiinsa :( Välillä sormet tuskin liikkuu ja turvotus on hankalaa. Kipu on vielä tuloillaan, tällä turvotuksella se iskee  pikkuhiljaa pahemmaksi ja pahemmaksi, täytyy yrittää ehtiä lääkityksellä edelle.

Päiväkirja-aatokset oli tässä :) Nyt nukkumaan että jaksaa töissä huomenna. Toivotaan kivotonta yötä meille kaikille, olette tärkeitä minulle  myös te blogi-ystävät!

<3 

PS: Kuvat taitaa kaikki olla jo kierrossa olleita, syksyn kuvat ovat vielä kamerassa, pitää paneutua niihin pikaisesti. Ja lähteä myös kuvailemaan tuonne syksyiseen kaupunkiin, ruskaa olis tarjolla yllinkyllin, ellei nyt puhaltavat tuulet puhalla kaikkia lehtiä alas... 

MUUTTOMUUTTOMUUTTOMUUTTOMUUTTOMUUTTO

muutama päivä sitten kutsui kaupunki. Plääh. Ja plääh. Ja plääh. Kunnes tottuu taas tähänkin. Jos tottuu, jos ei vaan halua tottua... Taidan syvällä sisimmässni olla kuitenkin maalaistyttö. Silti myönnetään aamujen olevan jo kovinkin vilpoisia, myönnetään päivälämpötilojenkin laskevan kuin lehmän häntä. Myönnetään kaupungin mukavuuksien olevan mukavia ;) Etenkin sen hanasta pienellä ranneliikkeellä valuvan lämpimän veden tuova mielihyvä nostaa lähes ekstaasiin. Suihkukäynnin ja pyykinpesun helppous menee myöskin vahvasti plussan puolelle. Vaikkakin pyykkivuori on loputon, (onneksi talossa on hyvä pesutupa). Minulla taitaa tässä suhteessa olla obsessio, kaikki möksältä kotiin tuodut vaatteet on pestävä ennen kaappiin laittoa :) Vaikka olisivatkin ihan puhtaita, ellen oikeasti haista, niin kuvittelen niiden kaikkien tuoksuvan liikaa mökiltä! Ja vaikkakin koti kaipaa kunnon suursiivousta kesän pölyjen jäljiltä... 

Peltolan puutarhassa olisi, tai siis on, massoitain syyspuuhia. Kasvimaa, kasvihuone, kalusteet... Omppuja on taas tippunut vaikka kuinka paljon, alkaisivatko ne jo loppumaan vihdoinkin. Kasvimaalta saa vielä korjata satoa; lehtikaalia riittää kokkauksiin ja maan alta löytyy toivottavasti kasapäin supervahvoja valkosipuleita. Viimeisetkin kesäkukat korjataan pois, pitkään ihastuttavat ja ilahduttavat mustat petuniani ovatkin kukkineet. Nyt pitää katsoa tarkkaan saisiko muutaman siemenen talteen ensi vuotta varten. Pitää vahvasti muistuttaa itseään, että ilman syksyä ei tule uutta kevättä ja kesää.  Talviuneen voisin silti vaipua, söisin vatsan täyteen kuusenneulasia muumipeikkojen tapaan ja käpertyisin salin pöydän alle nukkumaan. 

Syksy on jollain tavalla ristiriitaista aikaa. Nautin syksyn väreistä, ruskan sävyistä, punaisina ja keltaisina hohtavista vaahteroista. Näihin vaahteroihin liittyy yksi elämäni ehkä parhaimmista muistoista. Reilu kolmekymmentä vuotta sitten matkasin yhtenä sunnuntai-iltana kohti  sairaalaa, Turku juhli omaa päiväänsä ja tori oli täynnä tohinaa. Minulla oli kassiin pakattuna pienet valkoiset, itse kudotut ja virkatut, vaatteet ja ajatukset täysin muualla kuin juhlivassa kaupungissa. Kassi oli myös pullollaan odotusta ja jännitystä, mitä elämä pienen vauvan kanssa olikaan tuomassa. Sydän pakahtui jo onnesta, huomenna kohtaisimme <3 Aamuksi oli sovittuna sectio, sekin jännitti, ensimmäinen leikkaukseni, lukuunottamatta nielurisoja, koskaan. Siitä aamusta alkoi elämäni paras seikkailu, se seikkailu jatkuu onneksi edelleen. Synnytysvuodeosaston ikkuoista katselin pihalle monta kertaa kun nyyttini nukkui, siellä olivat vaahtrat täydessä loistossaan... Se nyytti on nyt hieno nuori mies josta äiti on edelleen ainakin yhtä ylpeä kuin silloin joskus vuosia sitten.

Nautin syksyn kirpeistä aurinkoisista päivistä. Pimeyskään ei haittaa, aina voi sytytellä vaikka kynttilöitä. Kuitenkin syksyyn liittyy niin paljon luopumista, luonto käy lepoon, maisema vaihtaa väriä, Molemmat vanhempani ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen syksyllä, ikävä konkretisoituu tämän vuodenajan myötä. Syksy tarkoittaa myös talven läheisyyttä, kylmenee koko ajan, kohta iskevät yöpakkaset ja aamun liukkaat... Kylmyys tarkoittaa myös kipuilun lisääntymistä, se ei ole oma valintani, vaikka tuo kaikki taitaakin asustella pääkoppani sisällä... Katsotaan pääsenkö aloittamaan näiden kipuasioiden ja kehon reaktioiden työstämistä tavoittellisesti terpian muodossa. Tai pääsen toki, jos talous vaan kestää. Toisaalta elämä jatkuu toivottavasti vielä pitkään, joten itseensä ja elämänlaatuunsa panostaminen ei ole hukkaan heitettyä. 

Näissä ajatuksisa, hyvää yötä blogiystävani, nauttikaa syksystä koko rahan edestä!

   <3 

MINUA ON RAVISTELTU

ihan normaalissa arjessa, kait, jos kipuilu nyt mitään normaalia on. Ja onhan se niin, kovin kovin monelle. Itse olen kulkenut tätä varsinaista kipupolkua kuusi vuotta ja rapiat vielä päälle. Olihan sitä ennenkin pientä ja vähän isompaa krämppää, ellei olisi ollut, ei olisi tätä uutta elämääkään. Lääkärissä juoksemisella voi olla kauskantoisia vaikutuksia ;)  Kädet puutui -->  todettiin ahtaat rannekanavat --> vaiva hoidettiin. Kaupanpäällisiäkin sain, niistä en niin olisi välittänyt, mutta silti ne annettiiin ja minut heitettiin kohtaamaan totaalisen uusi maailma. Special price for you, mam, only for you... 

Yhteinen matkamme kivun kanssa on ollut mutkikas, täynnä yllätyksiä, ylämäkiä, alamäkiä ja haastavia, välillä jyrkkääkin jyrkempiä mutkia. Päätepysäkkiä ei ole näkyvissä, matkan intesiteetti ja mäkisen maaston rasittavuus vain vaihtelee. Ennalta arvaamattomasti, matkaajan mielipidettä kysymättä. Matkaajan on tarvottava eteenpäin sitkeästi, uskoen määränpään vielä löytyvän. Kuten myös uskoen siihen, että asioilla on tarkoitus järjestyä...

Mutta miten niin ravisteltu? Onko muka jotain erityistä tapahtunut? Ei oikeastaan ja kyllä juu. Kipuasiat ovat vaan nousseet pintaan koska on huonompi jakso, sellainen ylämäki jossa on pimeä mutka. On ensinnäkin ollut henkisesti steressaavaa, syistä siihen en vielä pysty puhumaan, en tiedä pystynkö koskaan näinkin julkisesti. Sellainen laukaisee kipuja. Tämä taas aiheuttaa stressiä joka puolestaan aiheuttaa kipuja....Tulee jumeja kun stressaa, tulee jumeja kun on kipeä...  Sitten tuli ENMG-tutkimus käsiin, se oli lähtölaukaus taas pitkittyneelle voimakkaammalle kivulle, joka aiheuttaa stressiä,joka ylläpitää kipua.... Siinä viimeisenä pisarana oli pieni viaton harjoitus toimintaterapiassa, tuli sellainen pistävän viiltävä hermokipu jota en muista ihan alkuaikojen jälkeen sellaista kokeneeni. Nyt odotan taas oireiden tasaantuvan, mutta koska olen henkisesti kovilla, pyörii tämä oravanpyörä aikansa ennekuin pysähtyy. 

Kipuryhmän lkautta löysin tällaisen kipumittarin, hieman erilaisen kuin mihin työssä tai potilaana on tottunut. Ajattelin jakaa senkin teidän kanssanne, silkasta mielenkiinnosta. Mitttari on suomennettu fibromyalgia-potilaiden sivulta ja toimii mielestäni hyvin kaikenlaiseissa kipuiluissa. Välillä on vaikeata arvioida omaa kipuaan numeerisesti, tästä saa jonkinlaisa osviittaa vaikka aina pitää muistaa kivun kokemisen yksilöllisyys. Minun pieni kipuni on toiselle iso ja päinvastoin, silti molemmat koemme kipua joka vaikuttaa elämäämme. Onnekseni en alkutilanteen jälkeen ole ollut tuolla vaikean kivun puolella, hetkittäin ehkä, mutta vain hetkittäin. Kivun numeroilla ei pidä kuitenkaan lähteä kilpailemaan, kärsimällä ei kruunua kiilloiteta. 

  

Kipumittari

0 - Ei kipua
MIETO KIPU - ei häiritse normaalielämää:
1 - Kipu on mietoa, juuri ja juuri huomattavissa. Suurimman osan ajasta et ajattele sitä.
2 - Kipu on ärsyttävää ja voi olla satunnaisia voimakkaampia hetkiä, mutta silti suhteellisen pientä kipua.
3 - Kipu on huomattavissa ja häiritsee, mutta silti siihen on vielä mahdollista tottua ja sopeutua.

KOHTALAINEN KIPU - häiritsee merkittävästi normaalielämää:
4 - Kohtalainen kipu. Syvästi keskittyneenä johonkin, voit vielä unohtaa kivun hetkeksi, mutta silti kipu häiritsee.
5 - Kohtalaisen kova kipu. Kipua ei voi olla huomaamatta kuin muutaman minuutin kerrallaan, mutta ponnistelemalla pystyt vielä käymään töissä tai osallistumaan joihinkin sosiaalisiin aktiviteetteihin.
6 - Kohtalaisen kova kipu joka häiritsee normaalielämää. Keskittyminen vaikeaa.

VAIKEA KIPU - estää normaaliaktiviteeteistä suoriutumisen:
7 - Vaikea kipu, joka dominoi aistejasi ja merkittävästi rajoittaa kykyäsi suoriutua normaaliaktiviteeteista  tai säilyttää ihmissuhteita.Häiritsee unta.
8 - Intevsiivinen kipu. Fyykkinen toiminta on vaikeasti rajoittunutta. Seurustelu muiden kanssa vaatii suuria ponnistuksia
9 - Sietämätön kipu. Seurustelu mahdotonta. Hallitsematon itkeskely/ syyttely
10 - Käsittämätön kipu. Vuoteenoma ja mahdollisesti houraileva. Todella harva ihminen tulee ikinä kokemaan tämän tasoista kipua

https://www.prohealth.com/shop/landing/whitepapers/Pain-Scale/Pain-Scale.pdf

Tällä kertaa tälläinen tarina. Helpotti kirjoittaa näistä ajatuksista vaikka mieluummin laittaisin positiivisempia postauksia. Tällä kertaa nyt kuitenkin näin, mieli tahtoi juuri nämä asiat esille, annoin sille periksi...

Hyvää ja kivutonta yötä meille kaikille!

<3

HARMAATA KOSTEAA HARMAATA KOSTEAA HARMAATA 

mutta hyvää ruokaa! Härkäpapu (niitä isoja maukkaita härkäpapuja) -lehtikaali-fetarisottoa, nesteenä ihan vain kasvisliemi. Vihreä osuus omasta puutarhasta, loput lähikaupan hyllylltä. Jälkkäriksi kaura-omenapaistos (puhtaasta kaurasta). Jälleen oman puutarhan yltäkylläisiä herkkuja jalostettuina tällä kertaa perinteisen paistoksen muotoon, kuivurissa puhisee omeppuviipaleet, tasaisesti ja unettavasti... Helppoa, herkullista ja vielä edullistakin, juuri tällaiseen päivään sopivaa syysruokaa. 

Lomaviikko lähestyy loppuaan. Työfiilikset eivät ole juurikaan parantuneet, nostetaan nokka pystyyn ja menoksi. Mielipahan tai harmin huomaa hyvin herkuttelun tarpeesta, ei ole nälkä mutta pohjaton tarve saada keksiä, suklaata tms. Juuri nyt voisin antaa puoli valtakuntaa sipsipussista, vaikka siitä tulisikin vain paha olo. Jo lapsena olen oppinut lohtusyömisen taidon. Huonona hetkenä lohdutettiin herkuilla, hyvänä hetkenä juhlittiin.... En tiedä mikä terapia tarvittaisiin tuosta eroon pääsemiseksi, mahtaako mikään sitä parantaa. Lähinnä kait tarvitaan lujaa tahtoa ja päättäväisyyttä ;) Ei saisi olla luppoaikaa, ei iltaista istuskelua tietokoneen seurassa. Kaipaan omaa duracel--pupuisuuttani (juu, tiedän ettei tällaista sanaa ole), touhua ja puuhaa aamusta iltaaan ettei vaan tulisi pysähdyttyä ajattelemaan. Kuitenkin viime vuoden kuntoutuksessa opeteltiin rauhoittumaan ja sitä työstän, ihan ajaatuksen kanssa. Ei ne asiat kohtaamatta selviä, ei myöskään kukkapenkkiä putsaamalla. 

Taas tuli taukoa kirjoittamiseen, taisi olla lapsenvahteilua ja työtä "häiritsemässä". kelitkin ovat muuttuneet harmaasta kuulaaseen syysaurinkoon :) Yöllä näkee kirkkaan tähtitaivaan, se on luksusta se, kaupungissa ei paljon taivaalle tähyillä, täällä Peltolan puutarhassa sekin kuuluu tarjolla olevaan pakettiin. Luonto on mahtava, uusia ja erialaisia elämyksiä tuutin täydeltä aivan pyytämättä. Onnekseni minulla on mahdollisuus kokea tämäkin <3  

Tarvitaan liiikuntaa ja taas lisää liikuntaa. Ehkä se syöminenkin siitä tasaantuu. Salikäynnit on onneksi korkattu, ensimmäinen yin-joogatunti käyty. Ensi viikolla uudestaan, molemmat, ainakin kerran. Liikkuminen on kivaa yhä edelleen. Kunto on kesällä päässyt rupsahtamaan vaikka puutarhassa olenkin ahkerasti touhunnut. Kumma juttu tuo, aika tiukkaakin puuutarhasettiä olen puurtanut ja silti lihakset melkein surkastuu käyttämättömyydestä.... Ehkä ei sentään sitä mutta oudon raskasta salilla touhuaminen on, niinkuin myös odotetun jäykkää tuolla joogassa taivuttelu. Tien avaus on kuitenkin tehty ja nyt jatketaan viime vuotisella innolla.

Tämän illan tarinat taitavat olla tässä, aamulla kutsuu työmaa ja herätyskello soi armottaman aikaisin. Pää halkeaa ajatuksista ja tunteista, niihin saa palata myöhemmin. Nyt toivon kivun helpottavan ja unen tuovan rentoutuksen ja levon. Tänään on ollut nimittäin kipupäivä, sen soisin katoavan yön pimeyteen. 

Hyvää yötä ystävät. Ihanaa viikonloppua ja kivutomia päiviä ja öitä meille kaikille!