MUUTTOMUUTTOMUUTTOMUUTTOMUUTTOMUUTTO
muutama päivä sitten kutsui kaupunki. Plääh. Ja plääh. Ja plääh. Kunnes tottuu taas tähänkin. Jos tottuu, jos ei vaan halua tottua... Taidan syvällä sisimmässni olla kuitenkin maalaistyttö. Silti myönnetään aamujen olevan jo kovinkin vilpoisia, myönnetään päivälämpötilojenkin laskevan kuin lehmän häntä. Myönnetään kaupungin mukavuuksien olevan mukavia ;) Etenkin sen hanasta pienellä ranneliikkeellä valuvan lämpimän veden tuova mielihyvä nostaa lähes ekstaasiin. Suihkukäynnin ja pyykinpesun helppous menee myöskin vahvasti plussan puolelle. Vaikkakin pyykkivuori on loputon, (onneksi talossa on hyvä pesutupa). Minulla taitaa tässä suhteessa olla obsessio, kaikki möksältä kotiin tuodut vaatteet on pestävä ennen kaappiin laittoa :) Vaikka olisivatkin ihan puhtaita, ellen oikeasti haista, niin kuvittelen niiden kaikkien tuoksuvan liikaa mökiltä! Ja vaikkakin koti kaipaa kunnon suursiivousta kesän pölyjen jäljiltä...
Peltolan puutarhassa olisi, tai siis on, massoitain syyspuuhia. Kasvimaa, kasvihuone, kalusteet... Omppuja on taas tippunut vaikka kuinka paljon, alkaisivatko ne jo loppumaan vihdoinkin. Kasvimaalta saa vielä korjata satoa; lehtikaalia riittää kokkauksiin ja maan alta löytyy toivottavasti kasapäin supervahvoja valkosipuleita. Viimeisetkin kesäkukat korjataan pois, pitkään ihastuttavat ja ilahduttavat mustat petuniani ovatkin kukkineet. Nyt pitää katsoa tarkkaan saisiko muutaman siemenen talteen ensi vuotta varten. Pitää vahvasti muistuttaa itseään, että ilman syksyä ei tule uutta kevättä ja kesää. Talviuneen voisin silti vaipua, söisin vatsan täyteen kuusenneulasia muumipeikkojen tapaan ja käpertyisin salin pöydän alle nukkumaan.
Syksy on jollain tavalla ristiriitaista aikaa. Nautin syksyn väreistä, ruskan sävyistä, punaisina ja keltaisina hohtavista vaahteroista. Näihin vaahteroihin liittyy yksi elämäni ehkä parhaimmista muistoista. Reilu kolmekymmentä vuotta sitten matkasin yhtenä sunnuntai-iltana kohti sairaalaa, Turku juhli omaa päiväänsä ja tori oli täynnä tohinaa. Minulla oli kassiin pakattuna pienet valkoiset, itse kudotut ja virkatut, vaatteet ja ajatukset täysin muualla kuin juhlivassa kaupungissa. Kassi oli myös pullollaan odotusta ja jännitystä, mitä elämä pienen vauvan kanssa olikaan tuomassa. Sydän pakahtui jo onnesta, huomenna kohtaisimme <3 Aamuksi oli sovittuna sectio, sekin jännitti, ensimmäinen leikkaukseni, lukuunottamatta nielurisoja, koskaan. Siitä aamusta alkoi elämäni paras seikkailu, se seikkailu jatkuu onneksi edelleen. Synnytysvuodeosaston ikkuoista katselin pihalle monta kertaa kun nyyttini nukkui, siellä olivat vaahtrat täydessä loistossaan... Se nyytti on nyt hieno nuori mies josta äiti on edelleen ainakin yhtä ylpeä kuin silloin joskus vuosia sitten.
Nautin syksyn kirpeistä aurinkoisista päivistä. Pimeyskään ei haittaa, aina voi sytytellä vaikka kynttilöitä. Kuitenkin syksyyn liittyy niin paljon luopumista, luonto käy lepoon, maisema vaihtaa väriä, Molemmat vanhempani ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen syksyllä, ikävä konkretisoituu tämän vuodenajan myötä. Syksy tarkoittaa myös talven läheisyyttä, kylmenee koko ajan, kohta iskevät yöpakkaset ja aamun liukkaat... Kylmyys tarkoittaa myös kipuilun lisääntymistä, se ei ole oma valintani, vaikka tuo kaikki taitaakin asustella pääkoppani sisällä... Katsotaan pääsenkö aloittamaan näiden kipuasioiden ja kehon reaktioiden työstämistä tavoittellisesti terpian muodossa. Tai pääsen toki, jos talous vaan kestää. Toisaalta elämä jatkuu toivottavasti vielä pitkään, joten itseensä ja elämänlaatuunsa panostaminen ei ole hukkaan heitettyä.
Peltolan puutarhassa olisi, tai siis on, massoitain syyspuuhia. Kasvimaa, kasvihuone, kalusteet... Omppuja on taas tippunut vaikka kuinka paljon, alkaisivatko ne jo loppumaan vihdoinkin. Kasvimaalta saa vielä korjata satoa; lehtikaalia riittää kokkauksiin ja maan alta löytyy toivottavasti kasapäin supervahvoja valkosipuleita. Viimeisetkin kesäkukat korjataan pois, pitkään ihastuttavat ja ilahduttavat mustat petuniani ovatkin kukkineet. Nyt pitää katsoa tarkkaan saisiko muutaman siemenen talteen ensi vuotta varten. Pitää vahvasti muistuttaa itseään, että ilman syksyä ei tule uutta kevättä ja kesää. Talviuneen voisin silti vaipua, söisin vatsan täyteen kuusenneulasia muumipeikkojen tapaan ja käpertyisin salin pöydän alle nukkumaan.
Syksy on jollain tavalla ristiriitaista aikaa. Nautin syksyn väreistä, ruskan sävyistä, punaisina ja keltaisina hohtavista vaahteroista. Näihin vaahteroihin liittyy yksi elämäni ehkä parhaimmista muistoista. Reilu kolmekymmentä vuotta sitten matkasin yhtenä sunnuntai-iltana kohti sairaalaa, Turku juhli omaa päiväänsä ja tori oli täynnä tohinaa. Minulla oli kassiin pakattuna pienet valkoiset, itse kudotut ja virkatut, vaatteet ja ajatukset täysin muualla kuin juhlivassa kaupungissa. Kassi oli myös pullollaan odotusta ja jännitystä, mitä elämä pienen vauvan kanssa olikaan tuomassa. Sydän pakahtui jo onnesta, huomenna kohtaisimme <3 Aamuksi oli sovittuna sectio, sekin jännitti, ensimmäinen leikkaukseni, lukuunottamatta nielurisoja, koskaan. Siitä aamusta alkoi elämäni paras seikkailu, se seikkailu jatkuu onneksi edelleen. Synnytysvuodeosaston ikkuoista katselin pihalle monta kertaa kun nyyttini nukkui, siellä olivat vaahtrat täydessä loistossaan... Se nyytti on nyt hieno nuori mies josta äiti on edelleen ainakin yhtä ylpeä kuin silloin joskus vuosia sitten.
Nautin syksyn kirpeistä aurinkoisista päivistä. Pimeyskään ei haittaa, aina voi sytytellä vaikka kynttilöitä. Kuitenkin syksyyn liittyy niin paljon luopumista, luonto käy lepoon, maisema vaihtaa väriä, Molemmat vanhempani ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen syksyllä, ikävä konkretisoituu tämän vuodenajan myötä. Syksy tarkoittaa myös talven läheisyyttä, kylmenee koko ajan, kohta iskevät yöpakkaset ja aamun liukkaat... Kylmyys tarkoittaa myös kipuilun lisääntymistä, se ei ole oma valintani, vaikka tuo kaikki taitaakin asustella pääkoppani sisällä... Katsotaan pääsenkö aloittamaan näiden kipuasioiden ja kehon reaktioiden työstämistä tavoittellisesti terpian muodossa. Tai pääsen toki, jos talous vaan kestää. Toisaalta elämä jatkuu toivottavasti vielä pitkään, joten itseensä ja elämänlaatuunsa panostaminen ei ole hukkaan heitettyä.
Näissä ajatuksisa, hyvää yötä blogiystävani, nauttikaa syksystä koko rahan edestä!
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti