LOMAVIIKKO nro 1

kohta lopuillaan enkä ole edes ehtinyt aloittaa kirjoittamista....Ihan vaan höh sille :/ Puolustukseksi voisi sanoa. että päivät ovat olleet niin täynnä touhua, ettei oe ehtinyt/jaksanut istua alas ja rauhoittua kirjoittamaan. Vaikka olen siivonnut itselleni työpyödän, piiitkästa aikaa. Olen kauan työskennellyt turhan epäergonomisesti sohvalla istuskellen, pitää yrittää laittaa sille stoppi ja olla järkevä... Tosin pöydälle on nyt levitelty aikuisten värityskirjat sun muut meditaatio välineet ja nytkin istun tässä soffalla :D

Pelko on kulkenut kanssani pitkään. Se ei ole kiva kaveri, ei sellainen jonka kanssa jaetaan salaisuudet, tämä kaveri kuuluu niihin hallitseviin kiusaaja tyyppeihin, niihin joista ei voi irroittaa otettaan tai irrottaminen on varsin vaikeaa. Onneksi joskus, ulkoiset olosuhteet muuttuvat, ja pelon on pakko alkaa hellittää otettaan. Tosin aluksi on olemassa vain hiuksenhieno halkeama joka erottaa pelon ei-pelosta, halkeamilla on kuitenkin taipumus kasvaa ajan kuluessa säiden vaihdellessa. Tätä halkeamaa ei tukita ruokkimalla pelkoa, sen olen päättänyt. Ulkoisten olosuhteiden pysyessä turvallisempana alkaa elämä muuttaa muotoaan, ilo voi palata, sielun taakka kevenee. Nyt on vain oltava rohkeutta käydä pelkoa läpi ja ottaa siitä lopullinen niskalenkki ja saada se halkeama kasvamaan ja leviämään. Ja lopulta erottamaan tämän pelon pois elämästäni ikuisiksi ajoiksi. 

Terveydenhuollollakin on usein taipumus aiheuttaa pelkoa. Jo itse sairaus voi olla pelon syynä, vaikka nyt näkökulmani on toinen. Olen kohdannut ja kokenut pelkoa jonka terveydenhuollon henkilökunta on asenteillaan ja teoillaan minulle aiheuttanut. En tiedä onko kyseessä tahaton vai tahallinen käyttäytyminen, todennnäköisesti syynä ovat opitut käyttäytymismallit ja haluttomuus/kyvyttömyys muuttaa omia työskentelytapojaan. Ehkä leipäytyminen työhön, pusketaan eteenpäin mitään ajattelematta. Iso kysymysmerkki minulle on miksi näin tehdään! Useimmiten olisi suhteellisen helppoa toimia niin ettei potilaan/asiakkaan tarvitsisi ainakaan turhaan pelätä. Kesäisen sairasteluni seurauksena minulle määrättiin tutkimuksia jotka eivät ole mukavia. Ei sen ihmeempiä kuin gastroskopia ja colonoskopia. Pelkään noita tutkimuksia, ihan aidosti ja isosti. Pelkään toki sitäkin mitä sietä löytyy, jos löytyy. Mutta siis ne itse tutkimukset! Edellisessä gastrosokpiassa kykenin juuri ja juuri hallitsemaan pakokauhuni siinä tutkimuspritsillä maatessani. Tilanne jossa en sanallisesti kykene millään tavalla kommunikoimaan kenenkään kanssa, on vain inhottava olla ja sattuu. Pyysin siis jo etukäteen esilääkettä, hoitajalta tuli vastaukseksi sellainen ryöppy kuinka tutkimus on kaikille hankalaa ja pitää vain tsempata enemmän ja ei kestä kauaa, on hyvät intrumenti jne jne.... Onneksi lääkäri päätti tällä kertaa antaa sen lääkkeen (tutkimukseen mennessäni en vielä tiennyt miten tullaan toimimaan), edellisellä kerralla en pyynnöstä huolimatta saanut. Itse en hoitajana koskaan voisi toimia noin... 

Ihan näin "maallikkona" ihmettelen mitä tässä lääktsemättömyydessä voitetaan. Yksi argumentti oli "jos annetaan lääkettä on loppupäivä hankalampi". Mitä väliä, en ymmärrä. Mielestäni tämä on lähinnä sadismin esiastetta, hoitajana itse panostaisin potilaan ymmärtävään kohtaamiseen ja uskoisin että rauhallinen potilas on lääkärillekin parempi. Sitäpaitsi, olin tällä kertaa jälkeenpäin paljon paremmassa kunnossa kuin lääkkeettömän kerran jälkeen! Ei ollut kipuja, ei epämiiellyttävää oloa, ei väsymystä. Eikä mitään mielikuvaa itse tutkimuksesta :)  Kivuton tutkimus olisi todella tärkeää kipupotilaalle, silloin kun se tavalla tai toisella voidaan järjestää. Näin toimimalla voidaan ainakin vähentää niitten peruskipujen kurissa pysymistä sillä kipu saa aikaan kipua. Näin se vaan menee. Lasten sairaanhoidossa pyritään aina kivuttomuuteen ja turvallisuuteen, kuten myös siihen ettei lapselle jäisi traumoja hoidoista ja tutkimuksista, mikä erottaa aikuiset lapsista? Muu kuin ikiaikainen vanhentunut toimintamalli, potilaan alistaminen. 

Tulipa oltua synkällä mielellä. Tuo kipu- ja pelkoasia nostattaa vaan minulla tunteet pintaan. Lisäksi en jaksa ymmärtää potilaan huonoa kohtelua missään tilanteessa. Niinkuin en myöskään sitä kuinka muutenkin hallitaan pelolla ....

Hyvää yötä blogiystävät. Huomenna pyörähtää käyntiin lomaviikko nro 2. On se vaan mukavaa olla lomalla. Kesälomalla.....

<3

PS: Kuvissa näkyy syksyisen Turun maisemia, kulttuurimaisemaa parhaimmillaan!