TÄNÄÄN OLLAAN SYKSYISELLÄ
mielellä. Miksiköhän? No kun: ilmassa pientä kirpeyttä, torilta puolukoita pakkaseen, pikakäynti Peltolassa ja pelagonioiden muutto kaupunkiin, syksyn eka omenapaistos.... Tosin puolukat odottaa vielä parvekkeella ja pelargoniat keittiön lattialla, onpahan huomiseksi puuhaa tiedossa.
Rakastan lämpöä, silti olen myös syksyihminen, ja kevätihminen ja kesäihminen (vaan en talvi, jos joku nyt ei sitä vielä tietäisi..... ;) ) Syksyn värikylläisyys, pimentyneet illat ja kaupungin valot. Ne tuovat sydäntä ja sielua sävähdytäviä kokemuksia, ne voi tuntea fyysisesti, ne tulevat iholle. Ne ovat esteettisiä elementtejä jotka voi tuntea jokaisella solullaan. En ole patikoija-tyyppiä, tällä hetkellä en edes jaksaisi pitkiä matkoja, silti haluaisin vielä joskus päästä pohjoiseen ruska-aikana. Hyvässä ja turvallisessa seurassa tietenkin, olenhan pikkuinen pelkuri.... En pystyisi kantamaan rinkkaa, enkä noita pitkiä matkoja kävelemään mutta joltain kiinteältä asemapaikalta voisin retkeillä ja nauttia näkymistä ja puhtaasta ilmasta. Sitten joskus toteutan tämän haaveeni toivottavasti :D Meri ja saaristo ovat kuitenkin lappia enemmän osa minua, olisi vaikea asua merettömässä paikassa. Meri tuo vapauden tunteen, meren kautta pääsee vaikka minne pakoon, ainakin mielikuvien tasolla. Saaristo on ainutkertainen luonnoltaa ja luenteeltaan, se puhuttelee aina, läpi vuoden. Se riittää. Jollain tasolla pohjoisen luonto ja saaristo ovat samankaltaisia, molemmat koskettavat minua syvälle sieluni syövereihin. Ehkä se on sitä, että ne molemmat ovat tämän elämän ääripäitä, haasteellisia ja vaativia, näyttävät usein voimansa ja saavat ihmisen tuntemaan oman pienuutensa.
AJATUKSIA KUNTOUTUKSESTA
vol kaksi. Kuntoutus tuli mieleeni noista edellisen kappaleen pohdinnoista. Jaksaminen on kuin näytteille asetettu aasinsilta palata tähän vuoden urakkaan; kunnon kohotus :D Oman fyssarin kanssa Ruissalossa mietittiin tavoitteita miten Niäminen saataisiin taas jaloilleen. Vai olisko se pikemminkin; käyttämään jalkojaan. Kun polvet kerran taas kestää, pitää niille antaa töitä. Toki tuolla töissäkin laitetaan tassua toisen eteen vauhdikkaastikin, se vaan ei riitä. Palaan siis juurilleni ja yritän saada kaupungin haltuuni kävellen. Pikkuhiljaa kaikki työmatkat kävellen, samoin kaikki muut matkat, entiseen tapaan. Loman kunniaksi olen tehnyt lenkkejä ja kävellyt muita matkoja. Tuntuu niin mukavalta, vapauttavalta. Ensin keskityn työmakoihin toivoen että draivi pysyy päällä ensin seuraavat kolme kuukautta, sitten seuraavat..... Matkojen lisääntyessä ja pidentyessä.
Kaksi viikkoa alkaa olla putkessa kuntoutusviikon jälkeen. Nyt menee hyvin, ongelmana on pitkäjänteisyys, jaksanko samaa tahtia ensin nyt nuo 12 viikkoa, ennen seuraavaa tsemppitotuusviikkoa. Mottona on jaksaa, kunhan pimeys ei lannista ja liukkaus kallista katuun.... Ruokarytmin kanssa olen tehnyt aktiivisesti työtä. Voisin itseäni hiukkasen kehaistakin, en nyt ihan joka päivä ole viiteen ateriakertaan päässyt mutta ainakin neljään. Minulle sekin on hyvä. Onneksi on marjoja pakkasessa ja smoothievempaimella voi tekaista hyviä välipaloja. Sellaisia joita voi töissäkin nopsasti suuhunsa kaataa. Myönnän että olen alkanaut jo tätä säännöllisempää rytmiä kaivatakin, ehkä minulla on vielä toivoa! Pakko on kyllä myöntää että olen herkutellutkin, eihän sitä omenapaistosta voinut hukkaankaan heittää, eihän? Karkkia en ole syönyt, muutaman suklaapalan töissä ja kerran ihan ostin Pätkis-patukan, sen isomman. Näin kun saisi jatkumaan....
Hänen kununkaallinen korkeutensa leskikuningatar Herttuatar on jälleen kerran ottanut tilan haltuunsa. Sänky ja vessa, siinä ne tärkeimmät. Soffan kanssa, jos sille päälle sattuu. Istuu tuossa vieressä ja maukuu ja mouruaa, tassaa ellen rapsuta. Päivänä eräänä ei rauhoittunut ennenkuin nappasin syliin, siinähän ne enkat sitten tulikin. Puolitoista tuntia sylissä, varmaan tähän asti ollut sylissä saman verran koko elämänsä aikana :) Illalla hyppää sänkyyn heti kun alan sängynpeittoa ottamaan pois, tuijottaa murhaavasti kun hänen arvonsa nostan sängynpeitolta pois. Hädin tuskin mahdumme molemmat nukkumaan samassa sängyssä, eikä johdu minusta, Herttuatar asettuu keskelle sänkyä eikä satavarmasti aio liikahtaakaan, sen verran tietysti että hakee ne illan rapsutukset, antaen tassusta ellei niitä saa, kunnes tarpeeksi nautiskeltuaan kääntää palvelijalle selkänsä.... Näin meillä <3
Hyvää yötä blogiystävät, huomenna on uusi päivä ja kaikkea mukavaa tulossa. Viimeinen lomapäivä...
Rakastan lämpöä, silti olen myös syksyihminen, ja kevätihminen ja kesäihminen (vaan en talvi, jos joku nyt ei sitä vielä tietäisi..... ;) ) Syksyn värikylläisyys, pimentyneet illat ja kaupungin valot. Ne tuovat sydäntä ja sielua sävähdytäviä kokemuksia, ne voi tuntea fyysisesti, ne tulevat iholle. Ne ovat esteettisiä elementtejä jotka voi tuntea jokaisella solullaan. En ole patikoija-tyyppiä, tällä hetkellä en edes jaksaisi pitkiä matkoja, silti haluaisin vielä joskus päästä pohjoiseen ruska-aikana. Hyvässä ja turvallisessa seurassa tietenkin, olenhan pikkuinen pelkuri.... En pystyisi kantamaan rinkkaa, enkä noita pitkiä matkoja kävelemään mutta joltain kiinteältä asemapaikalta voisin retkeillä ja nauttia näkymistä ja puhtaasta ilmasta. Sitten joskus toteutan tämän haaveeni toivottavasti :D Meri ja saaristo ovat kuitenkin lappia enemmän osa minua, olisi vaikea asua merettömässä paikassa. Meri tuo vapauden tunteen, meren kautta pääsee vaikka minne pakoon, ainakin mielikuvien tasolla. Saaristo on ainutkertainen luonnoltaa ja luenteeltaan, se puhuttelee aina, läpi vuoden. Se riittää. Jollain tasolla pohjoisen luonto ja saaristo ovat samankaltaisia, molemmat koskettavat minua syvälle sieluni syövereihin. Ehkä se on sitä, että ne molemmat ovat tämän elämän ääripäitä, haasteellisia ja vaativia, näyttävät usein voimansa ja saavat ihmisen tuntemaan oman pienuutensa.
AJATUKSIA KUNTOUTUKSESTA
vol kaksi. Kuntoutus tuli mieleeni noista edellisen kappaleen pohdinnoista. Jaksaminen on kuin näytteille asetettu aasinsilta palata tähän vuoden urakkaan; kunnon kohotus :D Oman fyssarin kanssa Ruissalossa mietittiin tavoitteita miten Niäminen saataisiin taas jaloilleen. Vai olisko se pikemminkin; käyttämään jalkojaan. Kun polvet kerran taas kestää, pitää niille antaa töitä. Toki tuolla töissäkin laitetaan tassua toisen eteen vauhdikkaastikin, se vaan ei riitä. Palaan siis juurilleni ja yritän saada kaupungin haltuuni kävellen. Pikkuhiljaa kaikki työmatkat kävellen, samoin kaikki muut matkat, entiseen tapaan. Loman kunniaksi olen tehnyt lenkkejä ja kävellyt muita matkoja. Tuntuu niin mukavalta, vapauttavalta. Ensin keskityn työmakoihin toivoen että draivi pysyy päällä ensin seuraavat kolme kuukautta, sitten seuraavat..... Matkojen lisääntyessä ja pidentyessä.
Kaksi viikkoa alkaa olla putkessa kuntoutusviikon jälkeen. Nyt menee hyvin, ongelmana on pitkäjänteisyys, jaksanko samaa tahtia ensin nyt nuo 12 viikkoa, ennen seuraavaa tsemppitotuusviikkoa. Mottona on jaksaa, kunhan pimeys ei lannista ja liukkaus kallista katuun.... Ruokarytmin kanssa olen tehnyt aktiivisesti työtä. Voisin itseäni hiukkasen kehaistakin, en nyt ihan joka päivä ole viiteen ateriakertaan päässyt mutta ainakin neljään. Minulle sekin on hyvä. Onneksi on marjoja pakkasessa ja smoothievempaimella voi tekaista hyviä välipaloja. Sellaisia joita voi töissäkin nopsasti suuhunsa kaataa. Myönnän että olen alkanaut jo tätä säännöllisempää rytmiä kaivatakin, ehkä minulla on vielä toivoa! Pakko on kyllä myöntää että olen herkutellutkin, eihän sitä omenapaistosta voinut hukkaankaan heittää, eihän? Karkkia en ole syönyt, muutaman suklaapalan töissä ja kerran ihan ostin Pätkis-patukan, sen isomman. Näin kun saisi jatkumaan....
Hänen kununkaallinen korkeutensa leskikuningatar Herttuatar on jälleen kerran ottanut tilan haltuunsa. Sänky ja vessa, siinä ne tärkeimmät. Soffan kanssa, jos sille päälle sattuu. Istuu tuossa vieressä ja maukuu ja mouruaa, tassaa ellen rapsuta. Päivänä eräänä ei rauhoittunut ennenkuin nappasin syliin, siinähän ne enkat sitten tulikin. Puolitoista tuntia sylissä, varmaan tähän asti ollut sylissä saman verran koko elämänsä aikana :) Illalla hyppää sänkyyn heti kun alan sängynpeittoa ottamaan pois, tuijottaa murhaavasti kun hänen arvonsa nostan sängynpeitolta pois. Hädin tuskin mahdumme molemmat nukkumaan samassa sängyssä, eikä johdu minusta, Herttuatar asettuu keskelle sänkyä eikä satavarmasti aio liikahtaakaan, sen verran tietysti että hakee ne illan rapsutukset, antaen tassusta ellei niitä saa, kunnes tarpeeksi nautiskeltuaan kääntää palvelijalle selkänsä.... Näin meillä <3
Hyvää yötä blogiystävät, huomenna on uusi päivä ja kaikkea mukavaa tulossa. Viimeinen lomapäivä...
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti