EI SAISI LAISKOTELLA

ollenkaan, ei yhtään. Säännöllinen elämä, tiukasti kiinni vaatimattomissakin harjoitteissa tai pikku treeneissä. Näin se vain on, että tälleen. Helpottaakohan tämä koskaan? Vai onko keho auttamattomasti jo niin jäykkä ja joustamaton että pienikin lipsahdus on suoraan tie turmioon tai ainakin johonkin jäykkäniskaisuuteen... No, niin se ainakin on että työtä itsensä kanssa pitää tehdä. Piste. Jos haluaa saavuttaa jotakin, etenkin jos tavoitteena on vähemmän kipuja ja enmmän poweria. 

Välillä joutuu miettimään kuinka ihminen voikaan olla niin iso kokonaisuus. Psyykkisen stressin pienentyessä vähenee kipukin ja päinvastoin. Tosin tuntuisi että nuo psyykkisen stressin nostavat kipukertoimet ovat vaikutavampia kuin vähentämiskertoimet. "Kipulomatkin" ovat tärkeitä, riittää että on hetki helpompaa, se nostaa toivoa parantumisesta ja antaa  kummasti voimia. Vaikka sisimmässään tietäisikin täydellisen kivottomuuden unelmaksi vaan.... Sitäpatsi, eikös ihmsellä pidä aina olla unelmia? Pelkän unelmoinin sijasta on kuitenkin ehdottomasti panostettava siihen mitä voi tehdä; olen päättänyt huolehtia itsestäni, niin kropasta kuin mielestäkin. Kehoni kaipaa venymistä ja liikkuvuutta, kestävyyttä, vahvuutta. Eikä noita voi saavuttaa sohvaperunana. Nytkin kolmen aktiivisen huoltoviikon jälkeen yksi laiskuriviikko ja heti tuntuu kostautuvan. Tosin annan anteeksi laiskuroinnin, viime viikko oli töitä muualla, mentorointia uudessa sairaalassa vanhempilähtöisen vauvojen hoidoin parissa, Eli nyt taas Niäminen kurinpalutukseen. Vielä on yhdeksän viikkoa seuraavaan isompaan tsemppaukseen, pienempiä onneksi saa useammin. 

Mielenkiintoista on kuinka koettu ja helpottunut henkinen stressi alkaa nostaa päätään (ei stressinä vaan vahvoina tunteina) juuri tässä tilanteessa kun elämä tuntuu helpommalta. Vanhat asiat palaavat sykleittäin, pienikin muistutus nostaa ajatukset ja kokemukset pintaan. Nyt taitaisi olla aika alkaa puida kokemuksia parantavassa mielessä. Ettei niistä jää taakkaa pitää ne saada käsiteltyä. Toivon saavani siihen mahdollisuuden jossain vaiheessa. Kuntoutuksessakin voin niitä puida, ihan varma en ole riittääkö se, mutta katsotaan mitä elämä tuo eteen. Jo nyt voin henkisesti paremmin, samalla olen alkanut jaksaa fyysisesti huomattavasti enemmän eli elämä on voittanut monella tavalla :D :D :D Onneksi ehkä elämän asenteeni on perustaltaan positiivinen, kaiken keskellä olen uskonut että kyllä ne asiat järjestyvät. Silloinkin kun paha olo on puristanut sielun aivan sykkyrälle ja itsetunnon nollaan, on toivon vire piileskellyt olkapäällä.

Tänään on ollut syystouhujen päivä. Peltolaa pakataan talvipakettiin. Kaikki farmin tuotteet olivat tänä vuonna myöhässä. Eli osa meni haaskuun, koska pakkanen vei herkät kasvit. Niin kasvihuoneessa kuin kasvimaallakin. Mutta siinäkin on elämän kierrolla osanasa. Kaikki meni omaan kompastiin ja ajan kuluessa tuottaa se hyvää vahvaa multaa uusille kasveille. Talvikurpitsoita on jakamiseen asti :D  Tosin pakkanen on purrut ulkokuorta, toivossa on sisällön kuitenkin olevan käyttökelpoista. Kurpitsasosetta pakkaseen, kun vaan sinne mahtuisi.... Vielä pitää mennä touhuamaan. Pääasia on että työt on aloitettu, nyt on mukavampi jatkaa. Siilejä ei ole näkynyt, naapuri lähetti viimeiset kissan=siilin ruokapussit Herttuattarelle. Herttuatar kiittää kauniisti ja maiskuttaa mieluusti lahjapusseja. Jos vaan siltä tuntuu ;) Tai sitten haistaa ja komentaa palvelijaa antamaan uutta ja muka parempaa sapuskaa.... Mahdoton on tämä vanha itsevaltias Herttuatar, mahdoton ja niin mohdottoman rakas ja tärkeä. 

Tällaista tänään.jotain muuta huomenna. Tai tuskin huomenna, aamulla kiiruhdan terapoimaan fysioterapeutin kanssa, sen jälkeen toimintaterapeutti laittaa minut koville keittiöhommissa. Katsotaan mitä teräviä huomioita saankaan kuulla. Omaksi hyödykseni ja opikseni. Montaa asiaa olen jo tässä tapaamisten välissä tarkastellut kriittisellä silmällä, odotan innolla huomista. Noiden terapioiden jälkeen on vielä työpäivä...

Toivotan teillle blogiystävät mukavaa viikkoa, ehkä tapaamme jonakin päivänä!

<3