SYYSPÄIVÄN KIRPEYTTÄ
En tiedä onko tämä syksystä itsestän, vai onko joku mielen syövereiden tunnelukko mennyt epäkuntoon ja pahasti. Olen elänyt, ja elän, alakulon vallassa tuolla syvällä sisimmässä.Välillä iskee pelko tulevasta päälle täysillä, onneksi vain välillä. Kokonaan nuo tunteet eivät saa minua valtaansa, on niin paljon hyvää ja kaunista ja voimaannutttavaa kuitenkin. Luonto hehkuu kauniinpana kuin koskaan, se suorastaan häkellyttää upeudellaan. Syksyn värit ovat minun värejäni, haluaisin aina kantaa niitä itsessäni, käyttää niitä varavoimana harmaampina aikoina. Silti, pohjimmiasena tunteena ovat nuo huolet joka syövät jaksamista. Viime päivinä on syksy hellinyt sielua ja kehoa, tämän upeampia päiviä ei oikeastaan voi olla 💚
Rakastan kesää, sen lämpöä ja lempeyttä. Ihoa hellivää tuulta, joka solulla imettyä auringon lämpöä ja voimaa. Rakastan kevättä, sen vahvaa kasvuvoimaa, heleyttä ja lupausta uudesta kasvusta, uudesta lämmöstä. Keväästäkin saa voimaa, ja kesästä. Talvi, no, kaunista silloinkin voi olla, kauneudesta saa aina voimaa. Talven kimaltelevat hanget, huurteiset puut, taianomainen sininen maisema. Kaunista katsoa, muttei tunnu hyvältä kehossa. Talveen liittyy kylmyys ja liukkaus, kroppa ei oikein pidä kummastakaan. Talvi kun ei, niinkuin moni tietää, ole minun vuodenaikani. En sitä ole aina vieroksunut, tuon käden hermovaurion jälkeen on kylmyydestä tullut liian iso peikko ja sellaisena se pysyy. Vaikka miten toivoisin tilanteen muuttuvan. Onneksi talvi painii vähemmistönä vuodenaikojen ketjussa. Tässä olisi hyvä aasinsilta ottaa laajemmin kantaa ilmastonmuutoskysymykseen, mutta passaan. Todettakoon vain, että olen surullinen tulevaisuudesta, millaisessa maailmassa lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat elämään. Yritän omalta osaltani tehdä parhaani sen suhteen. Kyllä pienetkin teot ovat tarpeellisia, niistä tulee isoja puroja!
Eläkkeelle jäämisen jälkeen tilanne kipujen suhteen oli alkuun aika hyvä. Kipuilu pysyi aisoissa, ei poissa, mutta kohtuullisella tasolla. Sitten tuli tuo jalan murtuma, kyynärsauvat ja kipsi. Ja kivut. Käsi ärtyi sauvoista, kivut jalassa siirtyivät käteen, noitten yhteenlaskettu saldo ei ollut millään muotoa mukava. Sitten ärtyi niska, käsi, niska käsi, niska, jalka... Joku pyhä kolmio joka ruokki itseään milloin mihinkin suuntaan, vahvistuen ja kehää kiertäen. Minä pieni siinä keskellä, avuttomana ottamassa vastaan mitä tuleekaan. Ja kun tuosta jotenkin selvisi, operoitiin toinen käsi. Sen canalis carpi ärtyi keppikävelystä ja konservatiiviset hoidot eivät enää tehonneet, niin leikattiin sitten sekin. Leikkaus onnistui kyllä hyvin, mutta se provosoi vasemman puolen kivut uuteen kukoistukseen. Nyt on eletty pahentuneiden kipujen ja tuntomuutosten kanssa niin murtumajalassa kuin cerppikädessäkin. Ei jalassa CRPS:sää ole, kuitenkin nelos- ja kolmosvarpaat olvat oudot, tunto erilainen kuin muissa, ärtyvät välillä kävelystä. Taisi joku hermosäie venyä ja vaurioitua kun jalkaterä vääntyi kaksinkerroin... Oireet ovat tulleet vasta vähitellen, saapa nähdä mihin niitten kanssa pääädyttään.
Kipuilin/kipuilen, sananmukaisestikin, työterveyttä kaivaten. Terveyskekskuksen ajat ovat kortilla, sellaisen saa useiden viikkojen päähän, kun ei kerran ole päivystysluonteista asiaa. Terveyskeskuksessa minulla on nyt kevään jälkeen järjestyksessä kolmas omaläääkäri, ei minulla ole ketään heistä vastaan mitään ollut. Kaikki mukavia nuoria lääkäreitä, yhtä en edes ehtinyt nähdä, puhuimme vain puhelimessa. Kaipaisin kuitenkin pysyvää lääkärikontaktia, ettei aina tarvitse selittää kaikkea alusta alkaen. Tämä viimeinen lääkäri lupasi olla vuoden omalääkärinäni 👍 Iloitsen siitä, etenkin kun hän otti asiani hoitaakseen ihan tosissaan. Sain lähetteen kipupolille, ajankin sinne olen jo saanut eli siitä toiminnasta kymmenen pistettä. Nyt kun katselen ennakolta täytettäviä kaavakkeita, nousee tuskan hiki ja vatsaa kouristaa, ahdistaa, ne vaativat oman itsen kohtaamista rehellisesti. Paneutumista kipuihinkin, niiden numeerista arviointia, niitä ei saa yrittää työntää takavasemmalle... Aina mietin, mitä voin laittaa, ettei omat kipuni ole lähelläkään sitä tasoa mitä muilla, osaanko arvioida oikein tilannettani, mitä vastauksia kuuluu antaa että saisi apua.. Avoimin mielin menen silti eteenpäin ja toivon/uskon saavani apua, etenkin jos saisin lähetteen fysiatrian pkl terapioihin, siellä on crps kipujen asiantuntijat, tiedän niiden käyntien auttavan. Perustilanteissa pärjään ihan hyvin, tunnen olevani sinut tämän kaiken kanssa. Nyt kun on selkeästi pahenemisvaihe, tuntuu vaikealta. Hienoa kuitenkin, että myös eläkeläistä hoidetaan, pelkäsin ikäni olevan este, onneksi olin väärässä. Sitä mitä on vastassa en tiedä, mutta haluan uskoa että se on hyvää ja uuttta näihin välillä paheneviin kipujaksoihin.
Näin tällä kertaa. Toiveikkaasti kauniissa syyssäässä. Ihaillen punaisen ja keltaisen hehkua ja nauttien auringosta joka vielä pikkuisen lämmittääkin. Nautin myös koiruuksista, noista hassun hauskoista höpönassuista. Noista ärsyttävistä, räksyttävistä, itsepäisistä luupäistä.. Siis mäyräkoirista kaikessa rakastettavuudessaan. Minulle niin tärkeistä olennoista, elämäni iloista, arjen liikuttajista, lämmön ja läheisyyden tuojista.
Eläkkeelle jäämisen jälkeen tilanne kipujen suhteen oli alkuun aika hyvä. Kipuilu pysyi aisoissa, ei poissa, mutta kohtuullisella tasolla. Sitten tuli tuo jalan murtuma, kyynärsauvat ja kipsi. Ja kivut. Käsi ärtyi sauvoista, kivut jalassa siirtyivät käteen, noitten yhteenlaskettu saldo ei ollut millään muotoa mukava. Sitten ärtyi niska, käsi, niska käsi, niska, jalka... Joku pyhä kolmio joka ruokki itseään milloin mihinkin suuntaan, vahvistuen ja kehää kiertäen. Minä pieni siinä keskellä, avuttomana ottamassa vastaan mitä tuleekaan. Ja kun tuosta jotenkin selvisi, operoitiin toinen käsi. Sen canalis carpi ärtyi keppikävelystä ja konservatiiviset hoidot eivät enää tehonneet, niin leikattiin sitten sekin. Leikkaus onnistui kyllä hyvin, mutta se provosoi vasemman puolen kivut uuteen kukoistukseen. Nyt on eletty pahentuneiden kipujen ja tuntomuutosten kanssa niin murtumajalassa kuin cerppikädessäkin. Ei jalassa CRPS:sää ole, kuitenkin nelos- ja kolmosvarpaat olvat oudot, tunto erilainen kuin muissa, ärtyvät välillä kävelystä. Taisi joku hermosäie venyä ja vaurioitua kun jalkaterä vääntyi kaksinkerroin... Oireet ovat tulleet vasta vähitellen, saapa nähdä mihin niitten kanssa pääädyttään.
Kipuilin/kipuilen, sananmukaisestikin, työterveyttä kaivaten. Terveyskekskuksen ajat ovat kortilla, sellaisen saa useiden viikkojen päähän, kun ei kerran ole päivystysluonteista asiaa. Terveyskeskuksessa minulla on nyt kevään jälkeen järjestyksessä kolmas omaläääkäri, ei minulla ole ketään heistä vastaan mitään ollut. Kaikki mukavia nuoria lääkäreitä, yhtä en edes ehtinyt nähdä, puhuimme vain puhelimessa. Kaipaisin kuitenkin pysyvää lääkärikontaktia, ettei aina tarvitse selittää kaikkea alusta alkaen. Tämä viimeinen lääkäri lupasi olla vuoden omalääkärinäni 👍 Iloitsen siitä, etenkin kun hän otti asiani hoitaakseen ihan tosissaan. Sain lähetteen kipupolille, ajankin sinne olen jo saanut eli siitä toiminnasta kymmenen pistettä. Nyt kun katselen ennakolta täytettäviä kaavakkeita, nousee tuskan hiki ja vatsaa kouristaa, ahdistaa, ne vaativat oman itsen kohtaamista rehellisesti. Paneutumista kipuihinkin, niiden numeerista arviointia, niitä ei saa yrittää työntää takavasemmalle... Aina mietin, mitä voin laittaa, ettei omat kipuni ole lähelläkään sitä tasoa mitä muilla, osaanko arvioida oikein tilannettani, mitä vastauksia kuuluu antaa että saisi apua.. Avoimin mielin menen silti eteenpäin ja toivon/uskon saavani apua, etenkin jos saisin lähetteen fysiatrian pkl terapioihin, siellä on crps kipujen asiantuntijat, tiedän niiden käyntien auttavan. Perustilanteissa pärjään ihan hyvin, tunnen olevani sinut tämän kaiken kanssa. Nyt kun on selkeästi pahenemisvaihe, tuntuu vaikealta. Hienoa kuitenkin, että myös eläkeläistä hoidetaan, pelkäsin ikäni olevan este, onneksi olin väärässä. Sitä mitä on vastassa en tiedä, mutta haluan uskoa että se on hyvää ja uuttta näihin välillä paheneviin kipujaksoihin.
Näin tällä kertaa. Toiveikkaasti kauniissa syyssäässä. Ihaillen punaisen ja keltaisen hehkua ja nauttien auringosta joka vielä pikkuisen lämmittääkin. Nautin myös koiruuksista, noista hassun hauskoista höpönassuista. Noista ärsyttävistä, räksyttävistä, itsepäisistä luupäistä.. Siis mäyräkoirista kaikessa rakastettavuudessaan. Minulle niin tärkeistä olennoista, elämäni iloista, arjen liikuttajista, lämmön ja läheisyyden tuojista.
Toivotan meille kaikille mahdollisimman kivutonta yötä, mahdollisimman kivutonta viikkoa, mahdollisimman kivutonta syksyä.
💖
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti