KESÄ ON KADONNUT...
hävinnyt jonnekin. Tilalla on koleus ja kosteus, hyytävä tuuli. Ei puhettakaan nautinnollista puutarha-aamiaisista tai iltateehetkistä. Kasvimaalle on viritelty harsot, kukkavauvat asustavat kasvihuoneessa... Aamuisin olen tuntenut itseni vähintäinkin sankariksi pyöräillessäni töihin. Tuuli on tuivertanut pohjoisesta ja välillä liki kaatanut katuun. SIlti eletään Jussin juhlan aikaa, keskeisintä kesää, kesän taikaa.
En tiedä haluaisinko siltikään vaihtaa tätä mökkeilyä mihinkään muuhun, liki oli kyllä eilenkin ( tai siis nyt jo toissapäivänä....) mutta kunhan sai kuivat vaatteet päälle ja pääsi tänne kesäparatiisiin, muuttui mieli. Leikkinyt olen ajatuksella että jos lähtisi johonkin takuulämpimään, mutta ei. Peltola voittaa aina, ei täältä halua mihinkään, ei ainakaan kesällä. Talvi on sitten eri asia, silloin ollaan kaupungissa, lämpimään karkaamista voi miettiä sitten joskus.
Tämä Jussin juhla on ollut "tupa-jussi" ulkona on aivan liian koleaa. Nytkin istutaan möksässä, kajareista kaikaa vanhat suomalaiset iskelmät... Olisi täällä oikein juhannusjuhlatkin, mutta muksempaa on olla omissa oloissa kahdestaan koko Peltolan tunteman " kesäpojan" ja kattien kanssa. Kun oikein kuulostelee, talolta kuuluu Trio Borealiksen tahdit, hienoksi laittautuneita puutarha-daameja (herrat ovat tässä yhteisössä vähemmistönä) on kulkenut kylätietä edes takaisin. Meininkiä siis riittää jokaiseen makuun! Onneksi valinnan saa tehdä itse...
Tällaisessa siirtolapuutarhasysteemissä vallitsee aivan omat kirjoitetut ja kirjoittamattomat lakinsa. Kirjoitettuja tiedossa olevia ohjeita on helpompi noudattaa, aina ei mukavaa eikä yksinkertaista, mutta asiat on tarkistettavissa ja toteutettavissa. Vanhan siirtolapuutarhan ohjeistukset perustuvat sotien jälkeisiin sääntöihin. Aika on toki tuonut muutoksia tai lisäyksiä, eikä siitolapuutarha enää olekaan asukkailleen elintärkeä ravinnon tuottaja. Meillä puutarha on kyllä edelleen vanhan kaavan mukaan rakennettu: puut ja marjapensaat ovat säädellyillä paikoillaan karviais- ja vadelma-aitoja myöten, pihalla on kasvimaa josta sitten joskus saa napsia herkullista syötävää, pihan pohjakaavakin on edelleen alkuperäisen mallinen. Minusta on hyvä noudattaa tiettyjä perinteitä, vaikkapa kasveja myöten, täälläkin on paljon vanhoja perinneperennoja joista osa on todennäköisesti ollut olemassa jo silloin kun tätä palstaa on perustettu. Näin tunnen olevani osa pitkää historian ketjua, astelen samoja polukja kuin se perhe joka palstamme on alun perin perustanut. Henkistä ravintoa ja mielen rauhaa puutarha tuo sitäkin enemmän. Mutta ne kirjoittamattomat säännöt, ne voivatkin olla ongelma, myös täällä. On kuppikuntia joiden keskinäiset välit eivät ole aivan kunnossa, löytyy kiistoja vuosikymmenien takaa On paljon asioita jotka on aina tehty jollain tietyllä tavalla, eikä tällaine uusioasukas aina edes huomaa rikkovansa jotain perinnettä. Sitten ovat nämä erilaiset puutarhanhoidolliset näkemykset, itsekin tiedän siinä suhteessa kuuluvani "kapinallisten" joukkoon. Minun omenapuuni leikataan juuri haluamallani tavalla sääntöjä noudattaen tietenkin, ne perusperiaatteet olen oppinut eräältä puutarhurilta, siltikään en ihan noudata siinä puutarhan perinneohjeistuksta. Rikkaruohotkin kitketään ja nurmi leikataan sitten kun ehditään, vaikka välillä stressannun noista tekemättömistä töistä.
On valinta kysymys täälläkin, haluaako olla aktiivinen yhteisön jäsen vai elellä enemmän omissa oloissaan. Täällä on toimikuntia jos toisiakin, on talkoita, on erilaisia tapahtumia. Yhteiseen saunaan pääsee pari kertaa viikossa. Olemme aika tietoisesti valinneet sen omissa oloisamme olon ja uskon sen olleen hyvä valinta. Työssä kun joutuu koko ajan olemaan sosiaalinen ja ihmisten parissa, kohtaamaan vieraita erilaisissa tilanteissa, omat resurssit eivät oikein jaksa sitä enää vapaa-ajalla. Aikaei tunnu riittämän omiinkaan hommiin, miten siitä olisi jakaa vielä yhteisölliseen toimintaankin? Siten joskus, eläkkeellä on tilanne ihan toinen. Naapureiden kanssa jutustelen toki, minulla on mukavat naapurit joka puolella. Kylätiellä moikataan jokaista ja usein vaihdetaan muutama sana aidan yli puutarhassaan ahertavan kanssa. Se muuten kuuluu puutarha-alueen kirjoittamattomiin sääntöihin, niihin joihin meidät perehdytettiin silloin kun möksä oli hankittu.
Ihan paikka tämä on, jatkuvan onnen ja ilon lähde. Täällä saa rentoutua, puuhata sormet mullassa tai vain ihailla puutarhan olemmassaoloa. Työntekokin täällä on rentoutumista, akkujen lataamista. Vaikka seurauksena olisikin kipeät lihakset ja mullasta pysyvästi mustat sormet ja varpaat. Toivotan teille kaikille rauhaisaa Jussin juhlan aikaa, taivas on lähes pilvetön, yö on puolessa ja silti vielä valoisaa, yö on täynnä taikaa.
Näin kesällä tulee kirjoiteltua vähemmän. Kirjoittaminen on poissa yhteisestä ajasta, samoin puutarha vaatii osansa ja tuo työ. Mutta kirjoittamisen halu ja tarve on niin suuri että näitä tekstejä tulee kuitenkin säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin. Tämä on sitä minun luomisvimman käyttöäni, toki tuolla verannalla odota toinen luomisprojekti; uusi postilaatiko odottaa koristemaalauksiaan, katsotaan onnistuko se tämän kesän aikana...
-
En tiedä haluaisinko siltikään vaihtaa tätä mökkeilyä mihinkään muuhun, liki oli kyllä eilenkin ( tai siis nyt jo toissapäivänä....) mutta kunhan sai kuivat vaatteet päälle ja pääsi tänne kesäparatiisiin, muuttui mieli. Leikkinyt olen ajatuksella että jos lähtisi johonkin takuulämpimään, mutta ei. Peltola voittaa aina, ei täältä halua mihinkään, ei ainakaan kesällä. Talvi on sitten eri asia, silloin ollaan kaupungissa, lämpimään karkaamista voi miettiä sitten joskus.
Tämä Jussin juhla on ollut "tupa-jussi" ulkona on aivan liian koleaa. Nytkin istutaan möksässä, kajareista kaikaa vanhat suomalaiset iskelmät... Olisi täällä oikein juhannusjuhlatkin, mutta muksempaa on olla omissa oloissa kahdestaan koko Peltolan tunteman " kesäpojan" ja kattien kanssa. Kun oikein kuulostelee, talolta kuuluu Trio Borealiksen tahdit, hienoksi laittautuneita puutarha-daameja (herrat ovat tässä yhteisössä vähemmistönä) on kulkenut kylätietä edes takaisin. Meininkiä siis riittää jokaiseen makuun! Onneksi valinnan saa tehdä itse...
Tällaisessa siirtolapuutarhasysteemissä vallitsee aivan omat kirjoitetut ja kirjoittamattomat lakinsa. Kirjoitettuja tiedossa olevia ohjeita on helpompi noudattaa, aina ei mukavaa eikä yksinkertaista, mutta asiat on tarkistettavissa ja toteutettavissa. Vanhan siirtolapuutarhan ohjeistukset perustuvat sotien jälkeisiin sääntöihin. Aika on toki tuonut muutoksia tai lisäyksiä, eikä siitolapuutarha enää olekaan asukkailleen elintärkeä ravinnon tuottaja. Meillä puutarha on kyllä edelleen vanhan kaavan mukaan rakennettu: puut ja marjapensaat ovat säädellyillä paikoillaan karviais- ja vadelma-aitoja myöten, pihalla on kasvimaa josta sitten joskus saa napsia herkullista syötävää, pihan pohjakaavakin on edelleen alkuperäisen mallinen. Minusta on hyvä noudattaa tiettyjä perinteitä, vaikkapa kasveja myöten, täälläkin on paljon vanhoja perinneperennoja joista osa on todennäköisesti ollut olemassa jo silloin kun tätä palstaa on perustettu. Näin tunnen olevani osa pitkää historian ketjua, astelen samoja polukja kuin se perhe joka palstamme on alun perin perustanut. Henkistä ravintoa ja mielen rauhaa puutarha tuo sitäkin enemmän. Mutta ne kirjoittamattomat säännöt, ne voivatkin olla ongelma, myös täällä. On kuppikuntia joiden keskinäiset välit eivät ole aivan kunnossa, löytyy kiistoja vuosikymmenien takaa On paljon asioita jotka on aina tehty jollain tietyllä tavalla, eikä tällaine uusioasukas aina edes huomaa rikkovansa jotain perinnettä. Sitten ovat nämä erilaiset puutarhanhoidolliset näkemykset, itsekin tiedän siinä suhteessa kuuluvani "kapinallisten" joukkoon. Minun omenapuuni leikataan juuri haluamallani tavalla sääntöjä noudattaen tietenkin, ne perusperiaatteet olen oppinut eräältä puutarhurilta, siltikään en ihan noudata siinä puutarhan perinneohjeistuksta. Rikkaruohotkin kitketään ja nurmi leikataan sitten kun ehditään, vaikka välillä stressannun noista tekemättömistä töistä.
On valinta kysymys täälläkin, haluaako olla aktiivinen yhteisön jäsen vai elellä enemmän omissa oloissaan. Täällä on toimikuntia jos toisiakin, on talkoita, on erilaisia tapahtumia. Yhteiseen saunaan pääsee pari kertaa viikossa. Olemme aika tietoisesti valinneet sen omissa oloisamme olon ja uskon sen olleen hyvä valinta. Työssä kun joutuu koko ajan olemaan sosiaalinen ja ihmisten parissa, kohtaamaan vieraita erilaisissa tilanteissa, omat resurssit eivät oikein jaksa sitä enää vapaa-ajalla. Aikaei tunnu riittämän omiinkaan hommiin, miten siitä olisi jakaa vielä yhteisölliseen toimintaankin? Siten joskus, eläkkeellä on tilanne ihan toinen. Naapureiden kanssa jutustelen toki, minulla on mukavat naapurit joka puolella. Kylätiellä moikataan jokaista ja usein vaihdetaan muutama sana aidan yli puutarhassaan ahertavan kanssa. Se muuten kuuluu puutarha-alueen kirjoittamattomiin sääntöihin, niihin joihin meidät perehdytettiin silloin kun möksä oli hankittu.
Ihan paikka tämä on, jatkuvan onnen ja ilon lähde. Täällä saa rentoutua, puuhata sormet mullassa tai vain ihailla puutarhan olemmassaoloa. Työntekokin täällä on rentoutumista, akkujen lataamista. Vaikka seurauksena olisikin kipeät lihakset ja mullasta pysyvästi mustat sormet ja varpaat. Toivotan teille kaikille rauhaisaa Jussin juhlan aikaa, taivas on lähes pilvetön, yö on puolessa ja silti vielä valoisaa, yö on täynnä taikaa.
Näin kesällä tulee kirjoiteltua vähemmän. Kirjoittaminen on poissa yhteisestä ajasta, samoin puutarha vaatii osansa ja tuo työ. Mutta kirjoittamisen halu ja tarve on niin suuri että näitä tekstejä tulee kuitenkin säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin. Tämä on sitä minun luomisvimman käyttöäni, toki tuolla verannalla odota toinen luomisprojekti; uusi postilaatiko odottaa koristemaalauksiaan, katsotaan onnistuko se tämän kesän aikana...
Tapaamisiin ystävät <3
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti