PALMUSUNNUNTAIN AATOKSIA

olisi paljon, mutta vaikeaa päästä alkuun. Ajatukset harhailevat, etsivät oikeaa rataansa. Silti on tarve kirjoittaa, halukin. Mutta päässä vaan surraa ja hurraa ja ajatusten tyngät vain törmäilevät toisiinsa. Taidan syyttää tästä tuota kesäaikaan siirtymistä, ei tällaiset keinotekoiset ajansiirrot tee hyvää kenellekään...Hyvä edttä tuo syyllinen löytyi, ainahan se syntipukki pitää olla :)

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-mustarastas-on-syvantumma-huiluniekka/

Kevät otti takapakkia. Ulkona on ollut kylmä, kylmä, kylmä ja kylmä. Aurinkoa ei ole näkynyt juurikaan, jonkun hetken se on yrittänyt pilkistellä pilviverhon takaa, silloinkin on kylmästi puhaltava viima kumonnut sen lämmön. Nostin pienet chilin alkuni ikkunalle ajatuksena että siellä saisi enemmän valoa, eipä tuota ole tainnut tulla, kasvu täysin pysähdyksissä. Ainoa positiivisuus lienee siinä että pienet taimet ovat edelleen hengissä. Niin kauan kun ovat hengissä, on toivoa kasvun jatkumisesta :) Parvekkeen pikkuauringot ovat jo availleet kukkiaan, kylmyydestä huolimatta. Parvekkeeni (toistaiseksi) talvehtinut muratti vaikuttaa edelleen olevan hegissä, ihme sinänsä, jätin sen vaan kanervien kaveriksi syksyllä. Pieniä iloja puutarhapoluila vaikken puutarhaan ole ehtinyt tai halunnut vielä mennä puuhastelemaan. Puutarha odotaa siellä, tulee niitä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä vielä, tai ainakin hiukkasen lämpöisempiä ja vähemmän tuulisia.

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/lintulaudalla-19-osa-vihervarpunen/

Raakaruokaa intialaisin maustein....

Aika on taas tehnyt tepposet ja vaan kadonnut taivaan tuuliin tai arjen syövereihin, kuka tietää minne. Johonkin se van on mennyt. vislaillen iloisesti ja ehkä hymyillen hiukkasen vinosti. Huomenna on pääsiäissunnuntai, menneeseen viikkoon on sisältynyt paljon, niin hyvää kuin kurjaakin. Joskus tuntuu että elämä menee solmuun, vaikka kuinka olisi parhaansa yrittänyt. Noita solmuja on viimeisiin viikkoihin tai kuukausiin mahtunut ihan riittävästi, kaikkea ei ole saanut auki, jokunen lienee ihan umpisolmussa ja voidaan avata vain radikaalisti leikkaamalla. Ja se on pelottavaa...  Miksi ihminen on niin kaavoihinsa kangistunut? Uskallus muuttaa olosuhteita oman itsen ympärillä on vaikeasti saavutettavissa. Tai uskallus muuttaa olosuhteita omassa sisimmässään, voiko sitä edes toivoa. Uskaltaa, pitää uskaltaa ja kait olen uskaltanutkin ainakin jossain määrin. Sillä tiellä haluan jatkaa noista solmuista huolimatta.

http://hidastaelamaa.fi/2015/04/solmussa-14-avaavaa-kysymysta/

Uskalsin vihdoin tehdä ison ratkaisun, käynnistää huolella ajatustasolla valmistellun prosessin.Käynnistäminen oli iso asia henkisellä tasolla ja nyt tuntuu että se kämmähti totaalisesti heti alkuunsa.  Laskin jo päiviä koska lopputulos voisi olla käsissäni mutta turhaan. Tai tavallaan, eräänlainen välipäätös tuli, vaan kun haluaisin sen lopullisen. Tarvitaan lisää selvityksiä, lisää todistuksia, lisää sitä ja lisää tätä. Eli ollaan kuitenkin ihan alkutekijöissä, mitään todellista ei ole saavutettu. Tai tavallaan, asiat vain alkoivat järjestyä kuin itsestään, onnenkantamoisena, se taipumushan asioilla tapaa olla. Törmäys oikeaan henkilöön, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Ja heti pieni hyppäys eteenpäin, toivotaan niin. Mutta, aikaa menee enemmän, aktiivisuutta vaaditaan enemmmän. Mistä ihmeestä sen kaiken energian kaivan esille? Vai pitääkö vain uskoa että asiat jollakin tavalla oikeasti vain järjestyvät? 

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/videot/lintukaraoke-kaen-ja-satakielen-duetto/

"Hidastaen sen kuulee, oman sydämenä äänen."  on viisaasti sanottu. Hidastaminen olisi tärkeää, sisimmässään enemän itseään kuunteleva elämäntapa auttaisi saavuttamaan paremmin tasapainon. Yritän kylllä, teen mielikuva harjoituksia, yritän rentoutua, hyppään itsestäni pois, oman sisimpäi oravan pyörästä... Henkisen epätasapainon korjaaminen ei todelllkaan ole helppoa. On paljon helpompaa treenata kyykkyjä tai vatsalihaksia. Kunnes taas oma rähjäisyys ottaa vallan ja hidastaa fyysisten projektien toteuttamista. Silti uskon kyllä siihenkin että henkinen hyvinvointi tarvitsee  kaverikseen niin hyvän kehon hyvinvoinnin kuin mahdollista. En tarkoita pelkkää ja paljasta sairauksien ja vaivojen puuttumista vaan enemmänkin sielun ja kehon sopuisaa yhdessä eloa. Oman itsensä hyväksymistä, riittämistä itselleen vaikkei kroppa enää tottelisikan entiseen malliin. Harjoiteltavaa riittää, kunhan ei iskisi stressi pelkästä hyvivoinnin harjoittlemisesta ;) 

Smoothiepajassa....

http://hidastaelamaa.fi/2015/03/oletko-tuulitunnelin-vanki/

Nyt on pääsiäinen, iloitaan siitä, riemuitaan ylösnousemuksen juhlasta. Ulkoisesti en juhli, alkavan flunssan tuoma väsymys haittaa. Mutta kotonakin voi iloita koko maanpiirin kanssa (ystävääni lainatakseni) Ortodoksi kirkoissa kaikuu tänä yönä ylösnousemuksen veisut, "Kristus nousi kuolleista, kiolemallaan kuoleman voitti..."  ne voi kuulla vaikkei kuulisikaan... "Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi"  Sanoihin on hyvä lopettaa tämä tänään. Hyvää yötä ystävät, olette tärkeitä.

<3