BLOGI TÄYTTÄÄ VUODEN 

enpä olisi uskonut että tässä tilanteessa olen. Itseasiassa ensimmäisestä postauksestani on jokseenkin tasan vuosi, 23.3.2014 :D Tuntuu hyvältä, kirjoittaminen on ollut eräänlaista terapiaa itselleni, sanat vapauttavat ajatuksia ja antavat niille uusia suuntia. Se auttaa mieltä selkeytymään ja luo (ainakin joskus) etäisyyttä niillle ei  niin mukaville asioille. Sitäpaitsi, kirjoittaminen on kivaa. Eihän tähän bloggaamiseen muuta syytä tarvitakaan :) On ollu myös mukavaa huomata että jaksatte lukea kuka missäkin päin maailmaa. Vaikkakin tekstiä tulee kovin epäsäännöllisesti, työ kun syö suurimman osan ajastani ja energiastanikin. Kiitos teille kaikille, annatte kaikupohjaa mietteilleni. 

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/lintulaudalla-osa-16-varpunen-ja-pikkuvarpunen

Kevät on harpannut ison askelen eteenpäin viime kerrasta. Olemme saaneet nauttia lämpimistä ja aurinkoisista päivistä, kuka ikkunan takaa ja kuka ihan ulkoilmassa nautiskellen. Peltolan puutarhaan asti en noina päivinä ennättänyt, työ ja muut velvoitteet ovat ottaneet osansa tehokkaasti. Mutta ehdinpä ennen takatalven (toistaiseksi ainakin ilman lunta) kylmyyden tuloa nähdä kuinka tuolla kaupunginkin kukkapenkeissä alkavat kevään ensimmäiset kukkijat työntää nuppujaan maan pinnalle. Mahtava tunne, on kuin olisi herännyt itsekin jostain talven koomasta. Parveke sai pienet kevään aurinkonsa laatikoihin, kun vielä sekin päivä tulisi että saa aamukahvit siellä nautiskella :) 

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-harmaalokki-kaklattaa-komeasti/

Pienet urhoolliset chilin taimeni ovat nähneet päivänvalon. Luulin jo etteivät kylvökseni tuota mitään, vaan toisin kävi. Vielä ollaan sirkkalehtivaiheessa joten myöhässä mennään... On kuitenkin jotakin itse kasvatettua. Tosin vielä on matkaa kesään eli ei nuolaista ennekuin tipahtaa... Olin jo heittämässä pois vuoden takaista amaryllistäni joka oli koko kesän viettänyt  puutarhassa voimia keräämässä ja sen jälkeen lepoon laitettu ja kuivateltu. Ajattelin ettei siitä mitään tule, vaan kuinkas sitten kävikään, nyt pistää yksi pieni kauniin vihreä kärki esiin. Onko se lehti vai nuppu ei ehkä voi sanoa, nupulta vaikuttaa mutta ajäädään odotelemaan. Tuo sipulihan oli oikea supersipuli. Vuosi sitten se teki nejlä kukkavanaa jossa jokaisessa neljä kukkaa... Odottelemme siis jännityneinä mitä tuleman pitää.

http://hidastaelamaa.fi/2015/03/kipu-on-tuntemus-ja-tunne/

Kyllä tämä aurinko muutenkin herättää henkiin. Vaikka sielu ei ihan parhaimmillaan olisikaan, jaksaa taas ihan eri tavalla. Olen saanu liikunnan syrjästä kiinni ihan eri tavalla. Kunto kaipaa kohennnusta ja kilot karistusta. Ei ole helppoa. ei todellakaan. Etenkään tuo kilojen karistaminen. Tavoitteet eivät ole liian korkealla eikä liian vauhdilla, pääasia olisi onnistuminen. Joka tapauksessa, taas olen pääättänyt, jos nyt tässä tapauksessa olisin tarpeeksi jästipää itseni kanssa että onnistuisin. Viime päivinä kyllä ei ihan ole mennyt kuin Strömssöössä. Tahdonlujuus on heikoilla kun väsyttää, silloin suklaa on vaan liian houkuttelevaa. Sali on kutsunut hiukan useammin ja kotonakin riittäää haasteita, pitäisi kyykätä ja etsiä kadonneita vatsalihaksia. Nuo aktiiviset nuoret työkaverit ovat mahtavia, haastavat tällaista  mummoikäistäkin liikunnan pariin. Ja minä kun en yhtään ole haastettavissa mihinkään... :D Kyllä tuo kunnon koheneminen tuntuu ihan kaikessa, liikunta hivelee mieltä ja tuo jaksamista silläkin saralla. Hyvä mieli vaikuttaa kivun kokemiseen, vaikkakaan mikään ei ole muuttunut sen suhteen, jaksan paremmin päivittäisessä touhussa kivun olemassaolosta huolimatta. Vielä toki on matkaa entiseen kuntoon, eteenpäin mennään pikkuhiljaa ja pääasia on ettei mennä taaksepäin!

http://www.hyvejohtajuus.fi/10575/hyvan-puhumisen-vallankumous/

Tuohon ylläolevaan linkkiin viitaten, elämässä voisi yrittää nostattaa tuollaisen vallankumouksen. Toisiin ei paljoa voi vaikuttaa, itseensä voi. Ehkä joskus joku hiukkanen tarttuu häneenkin  jonka puheet tuntuvat rankimmilta. Välillä on kyse työelämästä, välillä ihan siviilistä. Tilanteet vaihtelevat niin itsellä kuin kenellä muulla tahansa. Vaan jos meistä jokainen nousisi barrikadeille hyvän puhiumisen puolesta, ehkä silloin maailma olisi hiukkasen helpompi paikka elää. Uskon siihen. Helppoa ei tämäkään ole, haastetta riittää. Jos tunteet ovat liian pinnassa on vaikea hillitä puheitaan. Joskus ne sanat vain tulevat suusta, sen enempää ajattelematta ja sitten kaduttaa. Iloinen hymy, hyvön puhumisella vaikuttaminen... Fyysisesti keveimmät haasteista, helpoimmat eivät kuitenkaan. Kun vaan muistaisi, aina ja joka paikassa. Lupaan yrittää, taas kerran. 

Nyt unelmoidaan keväästä ja lämmöstä. Uskotaan haaveisiin ja tartutaan hyviin haasteisiin ja toteutetaan ne rohkeasti ja sinnikkäästi. Ollaan rohkeita, kukaan ei ole sitä meidän puolestamme. 

<3