PALJONPA
riittää taas totuteltavaa. On uusi lepolasta käteen, sen käyttö ei kyllä mitään lepoa ole... Toivotaan, että se sellaiseksi vielä muuttuu. Lastan pitäisi ohjata peukkua takaisin oikeaan paikkaansa vähitellen. Pientä tuunaamista ehkä tarvitaan, huomaan nimittäin olevani äärimmäisen taitava repimään sen käden vääriin asentoihin lastasta huolimatta. Taito sekin :) Sitten on kokeilussa uusi lääke, sillä pitäisi saada vähennettyä tuon kipukäden dystonisia liikkeitä ja jännityksiä. Katsotaan nyt sitten, ihan kivalta lääke ei tunnu, jospa toimisi paremmin sellaisena tarvittaessa troppina. Sitten vielä se yksi, se yökisko hampaisiin.... Senkään käyttö ei ihan helppoa ole mutta vähitellen, vähitellen siinäkin eteenpäin. Hiukkasen pisti vastaan mennä ostamaan puhdisusainetta yökiskoa vasten, Coregaa, samaa jolla äitini putsasi tekareitaan...
On nää kipujutut vaan outoja. Äsken kyykkäsin, siis vain ja ainoastaan kyykkäsin. Ja vasenta kättä alkoi särkeä... Eihän tuossa ole mitään järkeä. Vaan onko koko CRPS:ssä mitään järkeä? Ei todellakaan ole. Päässä fiiraa ja silti se kipu on ihan oikeata kipua. Välillä tässä hommassa tulee aivan jakomielitautinen olo, ainakin jakautunut persoona. Moneksi palaksi jakaanutunut vielä. Ei varmaan sitten auta muu kuin totutella noihin uusiin apureihin, pikkuhiljaa hiljakseen vaan. Jospa elämästä kuitenkin niitten kanssa tulisi kepeämpää...
Tein joulun jälkeen päätöksen etten herkuttele, tai ainakaan osta karkkia ja suklaata itselleni. Töissä ja kylässä toki söin, ei liian ankara saa kuitenkaan ola itselleen. Aika kauan se päätös pitikin, nyt on vaan tapahtunut täydellinen romahdus :( Ensin olin niin pahalla mielellä ettei edes makea maistunut. Tai pikemminkin ahdistunut sekä pahoilla mielin ja se ilmeisesti blokkaa minun sokerin tarpeeni. Kunhan tuo olotila sitten saavutti jonkun kulminoitumispisteen lankesin irtsarikauppaan (ei edes maistunut hyvältä ja silti söin). Nyt olen langennut myös suklaakauppaan muutaman kerran. Ensin patukka ja sille kaveri. SItten suklaata töihin, kavereille. Sitten koko levy itselle...Tälle on vaan laitettava stoppi. Absoluuttinen stoppi. Ja muutama kilo pitäisi saada alaspäin, sekin absoluuttinen pakko. Hyvä kun nyt tuli asia juokiseksi, on siis pakko yrittää.... Eikun onnistua. Tsemppareita ja kanssakärsijöitä tarvitaan ja toivotaan, tervetuloa joukkoon :D Onneksi noissa työkavereissa riittää liikkuvia naisia, olen vastannut seitsemän viikon vatsalihashaasteeseen joten niitäkin on ihan pakko alkaa tekemään. Auttakeehan ystävät nyt urakalla :D
Muitenkin tärkeitä juttuja on laitettu vireille. Ihan vaikuttaa siltä että tulossa olisi monenmoinen elämänmuutos, tai sitten ei. Kuka tietää. Helpoin ja yksinkertaisin asia on tuo kunnonkohotus ja painonpudotus. Viimeksi mainitut ovat ainoat jotka ovat aivan omissa käsissäni, kukaan muu ei niitä voi puolestani tehdä. Paitsi tsempata minua. Muissa asioissa tarvitaankin sitten viranomaisten käsittelyä, päätöksiä ja taas uusia päätöksiä. Toisten tekemiä päätöksiä, itseni tekemiä päätöksiä. Päätöksiä ja päätöksiä ja päätöksiä. Toinen toisensa perään. Arvoasteikkoja asioilla ei ole. Minulle on yhtä tärkeää huolehtia itsestäni fyysisesti kuin luoda elämälleni ehkä uudenlaisia raameja. Pitkällä tähtäimellähän nuo asiat palvelevat samaa tarkoitusta. Tunnelmat ja ajatukset ovat kovin ristiriitaisia. Koen ehkä hiukan toimineeni painostuksen alaisena, mutta tehty mitä tehty... Eli odotellaan!
Tänään on ollut mahtava kevätpäivä. Sellainen jolloin olisi pitänyt olla ulkona touhuamassa eikä salilla sisällä. Mieli vaan paloi rääkkäämään koko kroppaa ja silloin sitä tunnetta pitää kuunnella. Aurinko lämmitti, häikäisi silmiä. Nyt saa jo kaivaa aurinkolasit esille, ihanaa! Mielikin virkistyy jos tällaiset kelit jatkuvat. Polkupyörä esille ehdottomasti ja maailma avartuu vauhdilla. Kohta pitää mennä etsimään sinivuokkoja, ensin ehkä kuitenkin noita leskenlehtiä. Mitä väliä, kukkia joka tapauksessa. Elämä herää, minäkin jaksan paremmin vastoinkäymiset ja niiden seuraukset.
Nyt on kuvia tältä keväältä. Omasta kotikaupungistani, viimeisen kuukauden ajalta. Tämä kaupunki on täynnä yllätyksiä, sopivan pieni ja tarpeeksi suuri. Kun vaan osaisi sen kauneutta tallentaa paremmin kuviin, lähinnä käytän kännykkää siksi useinkin hiukkasen leikin kuvilla ennen niiden julkaisemista. Mutta se minulle suotakoon, olen vasta harjoittelija ja unelmoin kunnon kamerasta ja taidosta käytää sitä. Nyt taas kerran, hyvää ja mahdollisimman kivutonta yötä meille kaikille ystävät.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti