KUMMALLISTA KUMMALLISTA
on tämä elo ja olo. Päivät vaan karkavat käsistä, halusi tai ei. Kohta on toukokuu puolessa välissä ja tuntuu ettei mitään ole saanu aikaan, tässäkään kuussa. Täytyy myöntää että täämän kevään ikävät tapahtumat ovat kuormittaneet enemmän kuin olen tajunnutkaan, tai ehkä enemmän kuin olen myöntänytkään. Eivät ne asiat ole miksikäään muuttuneet, ainoa on että niihin on tullut etäisyyttä sen verran että sielun tuska ei ole yhtä akuutti ja vahva ja pääsen hiukkasen helpommalta. Se tuska on edelleen olemassa ja ahkerasti pulpahtelee esille, iltaisin usein töiden jälkeen kostuvat silmät jo matkalla ja odotan oman kodin rauhaa ja turvallisuutta....
Rakas kummityttöni ihmetteli vähän aikaa sitten ettenkö viihdy kotona. Olin postaillut faceen kuinka kaipaan Peltolaan. Ja sitähän teen, koko ajan, polte päästä muuttamaan lisääntyy päivä päivältä. Kaipaan luontoa siellä, iltoja ja aamuja puutarhassa. Pähkinöitä kerjääviä tinttejä, siilin tuhinaa jos se nyt vielä siellä halluaa kuljeskella. Kaipaan kesän tuoksua, lintujen laulua, elämistä maan tasalla, portaalla istuskelua ja vain puutarhan katselemista. Peltola on toinen kotini, minulla on suuri rikkaus omistaa kaksi kotia (henkinen rikkaus, ei rahallinen todellakaan ;) kesäkoti ja talvikoti. Molemmat kuuluvat elämääni kiinteästi. Nautin yhtälailla talvikodin elämästä. Mukavuuksista, kuumasta suihkusta. Ruuanlaiton helppoudesta, lähikaupoista.... Asumisen kaikenlaisesta helppoudesta, se kuuluu talveen, kesällä voi elää toisin. Kotisohva, tietokone, telkkari, kirjat, tasalämmin koti, vesivessa; ne tuntuvat autuudelta taas kesän jälkeen, kun on elänyt yksinkertaista mökkielämää. Viihdyn siis molemmissa kodeissani yhtä lailla. Nyt vaan kesäkodin kutsu on vahva, päivä on pidentynyt ja luonto herännyt talviunestaan.
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/videot/lintukaraoke-kahden-kaakkurin-duetto taustakuorolla/
Tämän viikon olen kesälomaillut. Tarkoitus oli keskittyä puutarhaan ja Neonataalihoitaja-lehden tekemiseen. Puutarha on sentään saanut paremmin huomiota kuin lehti, häpeän siis tunnustaa.... Säät eivät oikein ole suosineet mullassa möyrimistä, sadetta ja tuulta on riittänyt. Jotain sentään sielläkin on tehty, etupiha on, tai siis ainakin oli, jonkinmoisessa kuosissa tähän päivään asti. Tänään vaihtelevassa vesisateessa sain päähäni iskeä lapion kurjenmiekkapenkkiin, rohkeana tarkoituksena saada juurakoille tilaa kasvaa. Jos mitä projektista opin, on se että työt on tehtävä ajallaan eikä sitten kun tilanne on epätoivoinen :) Olin varmaan näky, raparistona, yltäpäältä kurassa ja märkänä, riehumassa talikon kanssa. No, saatiinhan se penkki raivattua, hyvällä parityöskentelyllä. Istusvaiheessa loppui usko onnistumiseen ja oli pakko lopettaa taistelu ilmojen haltijaa vastaan. Nyt juurakot odottavat sunnuntaita, katsotaan kuinka paljon sataa silloin ja kuinka paljon juurakoita jää yli :)
Puutarha vois täyttää ajatukseni kokonaan jos vain antaisin. Ikävä kyllä se ei ole mahdollista vielä. Kipu- ja työrintamalla on paljon kaikkea menissa, mm. asioiden loppuun saattamista. Päätösten tekoa tavallaan pienen (tai isommankin) paineen alla, ainakin tunnetasolla altavastaajan roolissa. Onneksi tiedän että saan tukea ja apua, silti asiat pelottavat, tämä on askel kohti tuntematonta... Kipua hoidetaan, mieltä siinä samalla. Se on hyvä yhdistelmä. Hakemuksia laitettu vähän sinne ja tänne, jospa joku tärppäisi ja pääsisin pohtimaan syntyjä syviä kipukollegoiden kera. Tässä täytyykin hehkuttaa kuinka hyvä kokemus tuli, kun olin Kelassa asioita hoitamassa. Minua auttoi keski-ikäinen rouva joka oli sympaattinen ja empaattinen ja kuunteli tarkkaan, antaen minun kertomaani liittyen hyviä yksilöllisiä neuvoja. Tunnistin hänet samaiseksi rouvaksi jonka kanssa olin asioinut äitini asioissa kolmisen vuotta sitten, kun kerroin sen ja kiitin ystävällisyydestä ja aitoudesta oli hän ilosta liikuttunut, hyvää palautetta ei hänen tehtävässään juurikaan saa. Kunpa aina muistaisi sen hyvän palautteen antaa jos siihen on aihetta, se oli osa hyvän levittämisen vallankumousta. Tähdätään siihen kaikki, jaetaan hyvää jos se on aiheellista.
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/videot/lintukaraoke-kahden-kaakkurin-duetto taustakuorolla/
Tämän viikon olen kesälomaillut. Tarkoitus oli keskittyä puutarhaan ja Neonataalihoitaja-lehden tekemiseen. Puutarha on sentään saanut paremmin huomiota kuin lehti, häpeän siis tunnustaa.... Säät eivät oikein ole suosineet mullassa möyrimistä, sadetta ja tuulta on riittänyt. Jotain sentään sielläkin on tehty, etupiha on, tai siis ainakin oli, jonkinmoisessa kuosissa tähän päivään asti. Tänään vaihtelevassa vesisateessa sain päähäni iskeä lapion kurjenmiekkapenkkiin, rohkeana tarkoituksena saada juurakoille tilaa kasvaa. Jos mitä projektista opin, on se että työt on tehtävä ajallaan eikä sitten kun tilanne on epätoivoinen :) Olin varmaan näky, raparistona, yltäpäältä kurassa ja märkänä, riehumassa talikon kanssa. No, saatiinhan se penkki raivattua, hyvällä parityöskentelyllä. Istusvaiheessa loppui usko onnistumiseen ja oli pakko lopettaa taistelu ilmojen haltijaa vastaan. Nyt juurakot odottavat sunnuntaita, katsotaan kuinka paljon sataa silloin ja kuinka paljon juurakoita jää yli :)
Puutarha vois täyttää ajatukseni kokonaan jos vain antaisin. Ikävä kyllä se ei ole mahdollista vielä. Kipu- ja työrintamalla on paljon kaikkea menissa, mm. asioiden loppuun saattamista. Päätösten tekoa tavallaan pienen (tai isommankin) paineen alla, ainakin tunnetasolla altavastaajan roolissa. Onneksi tiedän että saan tukea ja apua, silti asiat pelottavat, tämä on askel kohti tuntematonta... Kipua hoidetaan, mieltä siinä samalla. Se on hyvä yhdistelmä. Hakemuksia laitettu vähän sinne ja tänne, jospa joku tärppäisi ja pääsisin pohtimaan syntyjä syviä kipukollegoiden kera. Tässä täytyykin hehkuttaa kuinka hyvä kokemus tuli, kun olin Kelassa asioita hoitamassa. Minua auttoi keski-ikäinen rouva joka oli sympaattinen ja empaattinen ja kuunteli tarkkaan, antaen minun kertomaani liittyen hyviä yksilöllisiä neuvoja. Tunnistin hänet samaiseksi rouvaksi jonka kanssa olin asioinut äitini asioissa kolmisen vuotta sitten, kun kerroin sen ja kiitin ystävällisyydestä ja aitoudesta oli hän ilosta liikuttunut, hyvää palautetta ei hänen tehtävässään juurikaan saa. Kunpa aina muistaisi sen hyvän palautteen antaa jos siihen on aihetta, se oli osa hyvän levittämisen vallankumousta. Tähdätään siihen kaikki, jaetaan hyvää jos se on aiheellista.
Hyvää yötä blogiystävät, mukavaa kun haluatte olla seurassani, kauniita unia meille kaikille, kivuttomasti, ilman painajaisia!
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti