ELÄMÄ ON
heittäytymistä ja uskaltamista. Rohkeutta olla oma itsensä ja etenkin voittaa itsensä. Ellei uskalla mitään, ei koskaan pystykään mihinkään. Näin se vain on. Vaikka pysyvyys ja vaarovaisuus tuntuisikin turvalliselta, näivettyisi ellei koskaan ylittäisi itseään, ei koskaan heittäytyisi elämään.
Viimeiset kuusi vuotta ovat vaatineet sen kaltaista heittäytymistä ja uskallusta että hirvittää. Näin jälkikäteen ajatellen, en tiedä miten kaikesta olen selvinnyt edes suhteellisen selväjärkisenä. Tuo selväjärkisyys taitaa kyllä olla ihan oma tulkintani henkisestä (ja fyysisestä) tilastani joten täysin objektiivisen varma asiasta en voi olla ;) Vaikka onhan minua sen verran tutkailtu näinä vuosina, enkä siitä huolimatta ainakaan diagnoosiksi asti, järjettömyyden leimaa ole otsaani saanut!
Viime vuonna kuljin läpi kuntoutusmyllyn, yksilöllisesti. Viisaasti, ainakin minulle sopivasti, jaksot olivat neljässä osassa, paras tulos tulee kun tietää etttä kohta on taas uusi kerta. On jaksettava treenata vaikka ei jaksaisikaan... Kiltti tytttö tekee kotiläksyt ja kun samaa vauhtia huomasi edistystä voinnissaan ja jaksamisessaan nosti se motivaatiota. Mutta sitä heittäytymistä ja rohkeutta tuossakin tarvittiin, piti oikeasti kohdat oma kehonsa, niinkuin myös oma mielensäkin. Voittaa ajatukset omasta kykenettömyyydestä ja antaa vaan palaa täysillä. Omasta kaiken kykenevyydestään tahdon voimalla piti myös hellittää, pakko on vähitellen oppia olemaan armollinen itselleen. Tuo koulu on vielä pahasti kesken, ehkä vähitellen... Omassa ohjelmassa pysymisessä vadittiin sitkeyttä henkiselläkin tasolla, ne samat iänikuiset venytykset ja muut maistuivat välillä umpipuulta, näin kesälomaillessa omista ohjeista pitkän kaavan mukaan alkaa jo huomaamaan, että syytä olisi taas alkaa uudelleen. Ja kyllä aloitankin, ensi viikolla sitten ;) Uskoisin että kaikki tämä on vaikuttanut positiivisesti elämän hallintaani.
Mitä elämä tuo nyt lomien jälkeen, sitä ei vielä voi tietää. Tiedän ettei kaikki ole ihan kivaa, ei edes miellyttävää, mutta olen noista menneistäkin vuosista selvinnyt, miksen taas tästäkin.... Ainakin voin päättää selvitä! Onnekseni tiedän edelleen etten ole yksin, minua on tukenani seisoo niin ammattilaisia kuin ystäviäkin. Olen onnekas <3 Suurin asia tulevassa vuodessa on omaan mieleen sukeltaminen. Jos suunnitelmat etenevät toivoitten mukaan. Aletaan taas kerran käydä tätä kipuhistoriaa läpi, yritetään sopeutua siihen ja omaan haavoittuvuuteen. Ja siihen ettei enää ole entinen itsensä, ettei pysty ihan kaikkeen, että hyväksyisi itsensä juuri tällaisena ja jaksaisi näillä ehdoilla jatkaa kunttoutumista ja hyvän elämän ylläpitoa. Pärjään näinkin kyllä, mutta kuntouksen prosessi auttoi ymmärtämään että kipupisteitä löytyy vielä turhan paljon, toipumista riittää muttei se mahdotonta ole.
Viimeiset kuusi vuotta ovat vaatineet sen kaltaista heittäytymistä ja uskallusta että hirvittää. Näin jälkikäteen ajatellen, en tiedä miten kaikesta olen selvinnyt edes suhteellisen selväjärkisenä. Tuo selväjärkisyys taitaa kyllä olla ihan oma tulkintani henkisestä (ja fyysisestä) tilastani joten täysin objektiivisen varma asiasta en voi olla ;) Vaikka onhan minua sen verran tutkailtu näinä vuosina, enkä siitä huolimatta ainakaan diagnoosiksi asti, järjettömyyden leimaa ole otsaani saanut!
Viime vuonna kuljin läpi kuntoutusmyllyn, yksilöllisesti. Viisaasti, ainakin minulle sopivasti, jaksot olivat neljässä osassa, paras tulos tulee kun tietää etttä kohta on taas uusi kerta. On jaksettava treenata vaikka ei jaksaisikaan... Kiltti tytttö tekee kotiläksyt ja kun samaa vauhtia huomasi edistystä voinnissaan ja jaksamisessaan nosti se motivaatiota. Mutta sitä heittäytymistä ja rohkeutta tuossakin tarvittiin, piti oikeasti kohdat oma kehonsa, niinkuin myös oma mielensäkin. Voittaa ajatukset omasta kykenettömyyydestä ja antaa vaan palaa täysillä. Omasta kaiken kykenevyydestään tahdon voimalla piti myös hellittää, pakko on vähitellen oppia olemaan armollinen itselleen. Tuo koulu on vielä pahasti kesken, ehkä vähitellen... Omassa ohjelmassa pysymisessä vadittiin sitkeyttä henkiselläkin tasolla, ne samat iänikuiset venytykset ja muut maistuivat välillä umpipuulta, näin kesälomaillessa omista ohjeista pitkän kaavan mukaan alkaa jo huomaamaan, että syytä olisi taas alkaa uudelleen. Ja kyllä aloitankin, ensi viikolla sitten ;) Uskoisin että kaikki tämä on vaikuttanut positiivisesti elämän hallintaani.
Mitä elämä tuo nyt lomien jälkeen, sitä ei vielä voi tietää. Tiedän ettei kaikki ole ihan kivaa, ei edes miellyttävää, mutta olen noista menneistäkin vuosista selvinnyt, miksen taas tästäkin.... Ainakin voin päättää selvitä! Onnekseni tiedän edelleen etten ole yksin, minua on tukenani seisoo niin ammattilaisia kuin ystäviäkin. Olen onnekas <3 Suurin asia tulevassa vuodessa on omaan mieleen sukeltaminen. Jos suunnitelmat etenevät toivoitten mukaan. Aletaan taas kerran käydä tätä kipuhistoriaa läpi, yritetään sopeutua siihen ja omaan haavoittuvuuteen. Ja siihen ettei enää ole entinen itsensä, ettei pysty ihan kaikkeen, että hyväksyisi itsensä juuri tällaisena ja jaksaisi näillä ehdoilla jatkaa kunttoutumista ja hyvän elämän ylläpitoa. Pärjään näinkin kyllä, mutta kuntouksen prosessi auttoi ymmärtämään että kipupisteitä löytyy vielä turhan paljon, toipumista riittää muttei se mahdotonta ole.
Nyt tällaisia ajatuksia, ensi kerralla jotain muuta ;) Vielä päivän viimeinen antibiootti ja sitten nukkumaan. Kauniita unia meille kaikille, kiitos että saan jakaa kanssanne ajatuksiani!
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti