PERSEIDIEN YÖ
tai sittten ei. Ja niinhän se meni, pilvet peitti taivaan ja uni voitti. Ja taas kului aikaa eikä mitään tekstiä tullutkaan. Nyt istun pihakeinussa lämpimässä auringon paisteessa. Ihan T-paidassa tarkenee vaikka tuuli puhaltaa navakasti. Onneksi keinussa on katos, muuten taitaisi saada omenasta päähänsä, sen verran hurjaa tuo tuulen tuiverrus on. Keittiössä tuoksuu omenapiirakka, jospa illalla pikku-pehtoorin kanssa sitä maisteltaisiin... Pian nuo omppusadosta väkerretyt piirakat ja paistokset alkavat näkyä taas vyötäröllä, plääh, se kun kuntouksen harjoitteiden ja kesän liikunnan ansiosta jo hiukkasen kaventuikin.
On surullista että syksyn sastoa tulee usein liian yltäkylläisesti. Jos sitä yleensä tulee. Ei itse sadossa ole mitään moittimista, siinä vain että siitä jää niin iso osa käyttämättä. Liian laiska on hakemaan ylimääräisille kesäkurpitsoille, lehtikaaleille, omenille ja muille toisia ottajia. Ylijäämä menee kompostiin, toki sieltä se hyödynnnetään kasvimaalla uudestaan vuoden kahdenkuluttua. Toki voisihan sitä suhteellisen helpostikin hankkia kyydin ja viedä omppuja lähikoululle/päiväkotiin/lastenkotiin tai vanhuksille. Tuossa vaiheessa iskee se mukavuudenhalu ja epäilys huolitaanko lievästi ulkonäöltään epätäydellisiä omppuja mihinkään, vaikka olisivatkin taatusti puhtaita ja myrkyttömiä. Tässä kovassa maailmassahan vain täydelleinen n hyväksyttävää :( Täällä siirtolapuutarhassa ei kyllä kannata omenolaatikkoa portin pieleen laittaa, taitaa olla samat ongelmat kaikilla, tänä vuona omenoita tulee todella paljon....
Maanantaina alkaa viimeinen pätkä kesälomaa. Loma on mukavaa vaikka siihen kasaantuisikin tutkimus- ja lääkärikäyntejä useampiakin. Huonoilla fiiliksillä lomaani aloittelen, kuten sitä edellistäkin, työstä johtuen. Tuleee pahaa mieltä aiheuttavia uutisia, ikäviä sanoja evääksi "lomamatkalle". Pääseköhän näistä eroon ennen työuran loppumista vai kiihtyykö työmurheiden vauhti ennen kaiken päättymistä? En enää jaksaisi tällaista, haluaisin lähteä työelämästä hyvillä mielin ja tyytyväisenä. Toki myös virkeänä, terveenä ja hyväkuntoisena. Vai onko rakkaan viisaan ystävättäreni ajatus, että työelämästä poisjääminen on helpompaa jos on hiukkasen vaikeaa, totta. Silloin ei sitä työelämää kaipaisi niin paljoa. En tiedä, olo on kovin ristiriitainen kun työstäni pidän niin kovasti.
Maanantaina odottavat sähköiskut ;) Tiedossa aina yhtä mukava ENMG tutkimus, varokaa lääkärit Niäminen tulee, se voi mottaista takaisin sähköiskun voimasta ;) Sitten viisaat alkavat pohtia tarvitseeko tehdä jotain, kädelle ja/tai niskalle. Itse aloitan oman tekemiseni eli toimintakykyni ylläpidon liikunnallisin keinoin, myös samaisena maanantaina. Kesän, vai syksyn, ensimmäinen treeni tiedossa. Hiukkasenko "pelottaa" tuo totuuden silmiin katsominen. Pitkäksi on tauko venähtänyt, liikuttamisesta ovat huolehtineet puutarha ja työmatkat, kuten myös pikku-pehtoorin kanssa touhuaminen. Sellaiset aktiviteetit ovat elokuun sateissa laskeneet kuin lehmän häntä. Aamut ovat liian vilpoisia minulle pyöräillä töihin (CRPS-käsi ei kylmyyttä siedä), puutarha ei ole vaatinut niin paljoa hoitamista, tai ainakaan saanut. Muutama pieni kahvakuula-treeni ei ole kesää tehnyt paremmaksi. Totuus alkaa valjeta, töihin itsensä ja terveytensä hyväksi on alettava heti, ei sitten joskus. Uhkakuvana on totaalinen jäykistyminen ja läskistyminen ja sohvaperunoituminen kunhan on pakko muuttaa kaupunkiin. Mitään noista en halua eli on alettava taistella omaa itseään vastaan ja myös voitettava se taistelu :D
Nyt taasen, hyvää yötä blogiystävät. Toivotaaan tästä yötä viiime yötä parempaa; unta ilman häiriötekijöitä. Ei ylimääräisiä kolinoita aamukahvi-terassilla, ei levottomuutta ympäristössä, ei oman pään sekavia ja ahdistavia ajtuksia, ei huoligeneraattrin aktivoitumista, ei mitään kolotuksia tai jumituksia. Onko mahdollista vai ei, aamulla sen viimeistään tietää, ehkä voi ksinkertaisesti tehdä päätöksen että näin tapahtuu...
On surullista että syksyn sastoa tulee usein liian yltäkylläisesti. Jos sitä yleensä tulee. Ei itse sadossa ole mitään moittimista, siinä vain että siitä jää niin iso osa käyttämättä. Liian laiska on hakemaan ylimääräisille kesäkurpitsoille, lehtikaaleille, omenille ja muille toisia ottajia. Ylijäämä menee kompostiin, toki sieltä se hyödynnnetään kasvimaalla uudestaan vuoden kahdenkuluttua. Toki voisihan sitä suhteellisen helpostikin hankkia kyydin ja viedä omppuja lähikoululle/päiväkotiin/lastenkotiin tai vanhuksille. Tuossa vaiheessa iskee se mukavuudenhalu ja epäilys huolitaanko lievästi ulkonäöltään epätäydellisiä omppuja mihinkään, vaikka olisivatkin taatusti puhtaita ja myrkyttömiä. Tässä kovassa maailmassahan vain täydelleinen n hyväksyttävää :( Täällä siirtolapuutarhassa ei kyllä kannata omenolaatikkoa portin pieleen laittaa, taitaa olla samat ongelmat kaikilla, tänä vuona omenoita tulee todella paljon....
Maanantaina alkaa viimeinen pätkä kesälomaa. Loma on mukavaa vaikka siihen kasaantuisikin tutkimus- ja lääkärikäyntejä useampiakin. Huonoilla fiiliksillä lomaani aloittelen, kuten sitä edellistäkin, työstä johtuen. Tuleee pahaa mieltä aiheuttavia uutisia, ikäviä sanoja evääksi "lomamatkalle". Pääseköhän näistä eroon ennen työuran loppumista vai kiihtyykö työmurheiden vauhti ennen kaiken päättymistä? En enää jaksaisi tällaista, haluaisin lähteä työelämästä hyvillä mielin ja tyytyväisenä. Toki myös virkeänä, terveenä ja hyväkuntoisena. Vai onko rakkaan viisaan ystävättäreni ajatus, että työelämästä poisjääminen on helpompaa jos on hiukkasen vaikeaa, totta. Silloin ei sitä työelämää kaipaisi niin paljoa. En tiedä, olo on kovin ristiriitainen kun työstäni pidän niin kovasti.
Maanantaina odottavat sähköiskut ;) Tiedossa aina yhtä mukava ENMG tutkimus, varokaa lääkärit Niäminen tulee, se voi mottaista takaisin sähköiskun voimasta ;) Sitten viisaat alkavat pohtia tarvitseeko tehdä jotain, kädelle ja/tai niskalle. Itse aloitan oman tekemiseni eli toimintakykyni ylläpidon liikunnallisin keinoin, myös samaisena maanantaina. Kesän, vai syksyn, ensimmäinen treeni tiedossa. Hiukkasenko "pelottaa" tuo totuuden silmiin katsominen. Pitkäksi on tauko venähtänyt, liikuttamisesta ovat huolehtineet puutarha ja työmatkat, kuten myös pikku-pehtoorin kanssa touhuaminen. Sellaiset aktiviteetit ovat elokuun sateissa laskeneet kuin lehmän häntä. Aamut ovat liian vilpoisia minulle pyöräillä töihin (CRPS-käsi ei kylmyyttä siedä), puutarha ei ole vaatinut niin paljoa hoitamista, tai ainakaan saanut. Muutama pieni kahvakuula-treeni ei ole kesää tehnyt paremmaksi. Totuus alkaa valjeta, töihin itsensä ja terveytensä hyväksi on alettava heti, ei sitten joskus. Uhkakuvana on totaalinen jäykistyminen ja läskistyminen ja sohvaperunoituminen kunhan on pakko muuttaa kaupunkiin. Mitään noista en halua eli on alettava taistella omaa itseään vastaan ja myös voitettava se taistelu :D
Nyt taasen, hyvää yötä blogiystävät. Toivotaaan tästä yötä viiime yötä parempaa; unta ilman häiriötekijöitä. Ei ylimääräisiä kolinoita aamukahvi-terassilla, ei levottomuutta ympäristössä, ei oman pään sekavia ja ahdistavia ajtuksia, ei huoligeneraattrin aktivoitumista, ei mitään kolotuksia tai jumituksia. Onko mahdollista vai ei, aamulla sen viimeistään tietää, ehkä voi ksinkertaisesti tehdä päätöksen että näin tapahtuu...
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti