Onnellisuus

on  monasti hyvin pienestä kiinni. Sitä usein vaan odottaa isoja asioita tapahtuvaksi ennenkuin voi tuntea iloa ja onnea. Kuitenkin ihan pienen pieni juttu voi riittää, kunhan on valmis asian huomaamaan. Niitä pieniä juttujahan tulee koko ajan, monta kertaa päivässä, ne tuntuvat arkipäiväisiltä ja mitättömiltä vaikkeivät sitä olekaan.. Joskus se pieni asia on hymy vastaantulijan huulilla, joskus palanen maisemaa, musiikin pätkä... Ihan mikä vaan. Hyvän työkaveriystävän voimahalaus kantaa pitkälle! Etenkinkin selviäminen väsyneenä työpäivästä tai ylllättävä ystäväterapia nostavat mielialaa. Olen vuoden alusta alkaen, kiitos Fb:n vinkin, kirjannut ylös päivän hyvän asian (lapuille, joita kerään kauniiseen astiaan).Huomaan että ne jutut ovat useimmiten hyvin arkisia, tarkoitus olisi vuoden vaihteessa noita lappuja katsastaa... Myönnän joskus olevan aika vaikeitakin päiviä, silti aina on tullut edes se yksi juttu, monesti ei heti osaa päättää minkä valitsisi! 

Viime päivinä olen ollut uupumuksen vallassa, edes kirjoittaa en oikein ole jaksanut. Enkä paljon muutakaan työnteon lisäksi. Vai onkos se ollutkin niin etten pitkään aikaan ole oikein muuta jaksanut.... En edes enää muista, päivät vain kulkevat kulkuaan ja minä parhani mukaan rämmin mukana. Pari viimeistä työpäivää oli sellaista sumua jossa pienenpienikin vastoinkäyminen olisi murtanut padon. Onneksi ei tullut mitään uutta, noiden vanhojen mielen pimeällä puolella vaikuttavien lisäksi. Tänään olen nauttinut vapailusta, ystävän seurasta ja pelargonioiden kuskauksesta talvihoitoon kaupunkiin, kunhan aamusta selvisi liikenteeseen :) Täysin uskomattomalta tuntuu että huomennakin vielä vapaata, niiin paljon on oma maailma muuttunut! Kaksi vapaata on jo suurta juhlaa... Pitääköhän tarkistaa vielä kalenterista asia. Eipä ennen tältä tuntunut, kahdesta vapaasta ei ollut mihinkään mutta nyt tämä on juhlaa vailla vertaa. Kumma on ihmisen mieli.

Kaipaan työmatka kävelyitä, toistaiseksi olen säästänyt polven rasitusta etenkin aamuisin ja bussaillut töihin. Odotan hetkeä jolloin uskallan tallustaa mennen tullen työmaalle ja takaisin. Näin tänään facessa valokuvia oman työmatkani varrelta, suorastaan samalta reitiltä otettuja ja iski kova ikävä... Ja siiso ikeasti, maisemaa ja kävelyn tunnelmaa voi ikävöidä, vaikka se olisikin vain työmatka. Mutta kun tuo tuomiokirkon seutu ja jokiranta ovat niin puhuttelevia ja etenkin nämä syksyn hulppeat värit suorastaan iskevät syvälle sieluuni. 

Mutta on bussailukin kivaa, se vaan on niin tyystin toisenlaista. Vanhaan bloggaukseeni viitaten, nautin kanssamatkustajien tutkailusta. Mielikuvituksen lennosta, tahattomien ja tarkoitettujen viestien tulkinnoista. Voisin kategorisoida esimerkiksi kuskeja, vaikkapa etnisen alkuperän tai ajotyylin mukaan. Parhaat ja ystävällisimmät hymyt eivät tule kotomaasta, kyllä se aamun/päivän hyvä mieli tulee ihan jostain muualta. Mutta hyvä kun sen saa niinkin pienestä suuresta asiasta kuin bussikuskin iloisesta huomenesta tai heistä (siis heistä ei heistä... äh miten sen voi kirjoittaa ilman väärinkäsiyksen mahdollisuutta...). Ajotyylit vaihtelevat, toiset painavat kaasun pohjaan ja äkkijarruttavat, toiset kukevat pehmeästi paikasta toiseen. Luulisi työnantajan puuttuvan repivään ajotapaan, eikös se kuluta enemmän polttoainettakin? Talvellahan oma bussionnettomuuteni sattui juuri tuollaisen äkkinäisen kuskin kyydissä, huomaan edelleen mieleeni palaavan kauhukuvia niistä hetkistä jos jään pois samalla pysäkillä. Kauankohan tuokin kestää... Asia varmaan palasi akuutimpana takaisin mieleeni tässä taannoin kun satuin todistamaan toista lähes identtistä tapausta; nainen kyynärsauvojen kanssa horjahti ja liki kaatui bussin ampaistaessa liikkeelle. Itse säntäsin pystyyn ja sydän hypähti muutaman kerran ympäri, saako tällaista oikeasti tapahtua? EI minun mielestäni! 

Huominen koostuu taas ystävätreffeistä, ehkä menen puolukkaan torille ennen sitä. Iltapäivästä painun salille treeniin, se hoitaa kroppaa ja sielua. Ja sitten se ikuinen ja ainainen ruokakauppa ja eväsruoka, edessä neljä työpäivää ja hip heijaa TAAS kaksi vapaata, voisiko tähän aivan tottua? Niihin vapaisiin kuuluu ehkä hiukkasen enemmänkin Peltolaa ja syystouhuja. Ehkä. Säänhaltijalla on osansa asiassa, aika ratkaisevakin. Niinkuin myös sillä tosiasialla että lokakuussa pitää olla valmiina ainakin yksi pieni esitys dioineen, onneksi vain pieni mutta diojen pitää olla väärällä kielellä... Mutta ensin pitää jaksaa tuo työrupeama, siihen tulee voima jostain, ellei muusta niin itsepäisyydestä :D

Siilin talvipesä näyttäisi saaneen asukkaat, ainakin noissa heinissä ollut käytävä on pöyhitty umpeen, jännityksellä odotamme kevättä :D

Hyvää yötä meille kaikille, muistetaan että jokaisessa päivässä on otain hyvää!
<3