Pakko kuitenkin

edes hiukan mietiä noita työasioita. Ehkä teoreettisella pojalla enemmän, mutta mitä väliä. Poliitikot ja työmarkkinajohtajat puhuvat eläkeiän nostamisesta ja työurien pidentämisestä, samalla keskustellaan työhyvinvoinnosta,  vanhenevan työntekijän tukemisesta, keinoista joilla voisi "hidastaa elämää" ja vähentää stressiä. Toisessa totuudessa, siinä käytännön sellaisessa, painitaan vähenevien taloudellisten resurssien kanssa; on säästöpaineita, osaamisen laajentamista, pakollista työkiertoa, organisaatiouudistuksia joilla työntekijän silmissä ei ole vaikutusta arkiseen kiivaaseen työn tahtin. Ihan suomeksi ja yksinkertaisesti sanottuna, liikaa työtä liian vähillä resursseilla.

Kyse ei ole siitä eikö työstään voisi pitää ja pitäisi. Kyse on vaan siitä että ei ehdi tehdä kaikkea mitä pitäisi, toki lapset hoitaa mahdollisimman hyvin ja yrittää perheet kohdata rauhassa, ainakin näennäisen rauhassa, päässä voi kyllä pyöriä vaikka mikä kosminen myrsky. Työnantaja olettaa että työntekijä suorittaa sitä ja tätä kouluttautumista, määräaikana ja määrävälein, lääkeosaamista ja potilasturvallisuutta esimerkkinä mainitakseni. Tietysti ehdottoman tärkeitä asioita osata mutta kun ei edes sitä hoitotyötä tahdo ehtiä, milloin siis suorittamaan kaikkea pakollista? Vaan pakkohan se on, joskus vapaa-ajasta nipistäen, joskus sen hoitamisen ohella pikapikaa jotenkin vaan. 

Yksi symbolisesti suuri juttu. Kyynärsauvat hävisivät eteisen nurkasta. Jes jes jes! Ne tuijottivat minua vahingoniloisina maaliskuusta lähtien tuossa eteisen nurkassa. Kesä kun meni Peltolassa ja nyt olen vain kävellyt ohi niitä vilkaisematta... Kun en niitä halunnut edes nähdä. Kummasti ne vaan, hausin tai en,  kiusasivat muistuttaessaan ajasta jolloin ne kuuluivat elämän välttämättömyyksiin. Nyt ne on virallisesti ja torellisesti palautettu oikealle omistajalleen. Onni on liikkua ilman apuvälineitä! Nyt poden polvea vaihtelevasti, haen tasapainoa levon ja käytön välille, treenaan reisiä ja pakaroita (ja muuta siinä ohella tietty) koska vain sillä säilyn liikkuvaisena tulevaisuudessakin. Haasteena on löytää toimivin ja tehokkain ja vatsaystävällisin kipulääkitys, siinä on suo siellä ja vetelä täällä... Mutta eiköhän se tästä, onneksi on tuo kontakti toimintaterapeutille, tiedän että hänen kauttaa saa helpommin lääkärikontrollin tai ainakin konsultaation.

Taas alkaa väsymys painaa, se painaa niin kovin usein. Milloin on mukana kipeät posket, milloin painava pää. Tai sitten vaan väsy väsy väsy väsy... Kaksi mentorointi-päivää laittoi taas omankin ajatusmyllyn käyntiin.  Homma jatkunee huomenna, tosin ilman mentoroitavia, mutta saman aiheen parissa kuitenkin. Nämä Vanhemmat Vahvasti Mukaan hommat ovat itsellkin voimaannuttavia, silloin on mm lupa istahtaa perheen kanssa ja antaa aikaansa vanhemmille. Mutta ei se silti ole  löysäilyä, siinä tehdään erilaista työtä, vaikkei juostakkaan hullun lailla paikasta toiseen ja takaisin ja johonkin siinä välissä. 

Iltatee on nautittu, nyt vaakatasoon ja toivottavasti pian unten maille. Huomenna työnteon ohessa käynti fysiatrin luona, vastauksia kuulemaan ja toivotaan että heruu myös lähete fysioterapiaan. Jatkan näitä hajanaisia ajatuksia, näiden avulla ne itselle ainakin jäsentyvät hiljalleen. Tai sitten eivät ;)  Elämä vaan välillä tarjoaa niin paljon kaikkea, hyvää ja hankalaa, ei ole vauhdissa pysyä enää. Ehkä juuri siksi kaikki on kuitenkin niin kovin mielenkiitoista.

Hyvää yötä, kauniita unia teille jokaiselle!

<3