Haikea syksyn 

päivä. Peltolassa puuhailemassa, kaikkialla siellä luopumisen tunnelma. Kalusteet sisällä, talvitällingissä, kasvihuone pakattuna pressun sisälle. Kasvit muuttumassa keltaisiksi, ruskeiksi, tummiksi... Puiden lehdet tippuvat, niitä haravoitu kasvimaalle talvikatteeksi, katteen alla maa kerää voimaa ja hyvää energiaa, oikeanlaisia mikro-organismeja. Talven aikana on kate aina kadonnut lähes kokonaan ja luovutanut energiansa uusille kasveille, kierrätystä parhaimillaan. Sitkeästi kukass oli muutama kehäkukka loistaen aurinkona muuten haalistuvassa maisemassa. 

Viimeisinä viikkoina minulla on voimakkaasti turhautuneisuuden tunnelmat. Fysiikka ollut ihan lopussa, sen myötä myös mieli. Kaiken kulminoitumana oli tokavika visiitti salilla. Mikään ei sujunut, jalka ei pitänyt vaan tärisi ja vapisi ja heilui kuin hullu heinämies, lihaksista ei ollut hajuakaan, ei vaan jaksanu mitään. Se masensi, ketutti, harmitti, itketti. Liikkumiseen kykeneminen on ollut niin iso asia viime kevään jälkeen. Se "polvettomuus" ja keppikansalaisena kulkeminen oli "aivan sairaan" turhauttavaa.Käsien ollessa paketissa ajattelin aina ettei se mitään, minähän pystyn kävelemään. Nyt se itsenäisyyden elinehto on ollut koetuksellla, tosin eihän sitä nyttenkään minulta kokonaan viety, vain rajoitettiin, silti. Kärsivällisyys kasvoi kyllä, mutta aika rankalla tavalla, en tiedä miten jaksaisin jos nyt uudestaan joutuisin käymään saman läpi. Toki tiedän että joo, pärjäisin ja jaksaisin jos olisi pakko. Mutta kaikenkarvaiset voimavarat on imetty meikäläisestä aika olemattomiin viimeisen neljän vuoden aikana. Silti aina mennään eteenpäin, oli fiilikset mitkä vaan. Ja selvitään, jaksetaan ja kyetään, välillä ihan omin voimavaroin ja välillä avustettuna. 

Onneksi nyt on ollut positiivisempia liikuntakokemuksia. Vapaapäivät ovat tehneet ihmeitä jaksamiselle. Ollaan pehtoorin kanssa oltu syyskävelyllä mahtavassa kuulaassa syyssäässä. Jokirannan ja Turun puistojen puut hehkuivat kullankeltaisina, siellä täällä punaisia läiskiä. Peltolapuuhailut tänään meni kevyesti, tai no melkein ainakin... Eilinen salikäynti oli täysin toisenlainen kuin se turhautuneisuuden maksimoinut edellinen reissu. Minulla oli lihaksia ja haasteita saattoi ottaa vastaan enemmän. Näin sitä mennään, fiiliksistä fiiliksiin, elämä on mielenkiintoista :D 

Muunkinlaisia tunnelmia on ollut. Onko ne hyviä vai huonoja, en osaa sanoa, ehkä molempia samaan aikaan. Tuttuja, turvallisiakin. Oikeastaan olen tosi tyytyväinen että saan olla perin tavallinen. Minulle kelpaa vaikka hiukkasen nuhruinen koti, kunhan vain viihdyn siellä. Ei kulumat ja pieni (no, ei aina niin pienikään.. ) hallittu epäjärjestys kaada maailmaani. Joskus harmittaa tietty koska kaikki voisi olla parempaa ja hienonpaa mutta mitäpä väliä, tämä on minun kotini ja sen tavarat ovat kaikki jollain tasolla minulle tärkeitä. Entäpä vaatteeni, voin pukea päälleni vaikkapa Henkkamaukan alennusrekistä kympillä ostamani parkatakin tai  pikemminkin sellaisen jäljitelmän. Olkoonkin että niitä kävelee vastaan "joka toisella", mitäpä sillä on jos viihdyn siinä takissa. Sillä edellytyksellä että muut värit ja kamppeet jotenkin sopivat siihen takkiin. Vaikka pehtoori minulle nauraakin on tärkeää että kaikki sopii kaikkeen, sukat ja sukkahousut oikean väriset, väristä viis. Vaatteet voivat olla yksinkertaiset ja alennusmyyntikamaa kunhan ne sopivat toisiinsa ja miellyttävät silmääni ja oloani.Ihan niinkuin kodissakin pitää asioiden sopia toisiinsa. Tykkään olla kotona, katsoa telkkaria, roikkua naamiksessa. Katson hömppä-leffoja ihan mielelläni, luen dekkareita. Siis kaikkea ihan normaalia ja tavallista, se on turvallista ja rentoa. En edes yritä olla muuta kuin ihan tavallinen Niäminen, tykkään sellaisesta :D

Taas toivotan meille kaikille hyvää ja rauhallista mahdollisimman kivutonta yötä, ilman yhtään ylimäräistä heräämistä. Herätään aamulla uuteen tavalliseen ja mukavaan päivään levänneinä ja virkeinä.

<3