MIKSIKÖHÄN
nukkuminen on välillä niin vaikeaa? Viimeinen viikko on mennyt vähän niin ja näin. Aamut eivät ole olleet aikaisia eli siitä ei tätä ongelmaa voi syyttää. Eivätkä iltavuorot ole nyt olleet niiin haasteellisia ja tapahtumarikkaita että olisivat jääneet pahasti vaivaamaan ajatuksissa. Silti ehkä vain yhtenä yönä voin arvioida nukkuneeni jollain tavalla tarpeeksi ja hyvin. Pöh ja pöh ja pöh!
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/punatulkku
Onneksi unitilanteet vaihtelee. Aikaa kulunut tuosta alun kirjoittamisesta, sanotaanko itsestä riippumattomista syistä, aika reilustikkin. Uni on parantunut, kortoisonikuurista alkaa olla aikaa niin sekin vaikuttaa. Nyt on takana mahtava 10h uni, elämä tuntuu ihan toisenlaiselta. Uni on vaan niin "sikatärkeätä", jokainen huono yö tai kausi jolloin nukkuminen takkuaa saa kaiken tuntumaan hankalalta. Tokihan on vielä niinkin että väsymys lisää kipuja, tai pikemminkin aktivoi niitä. Pahimmat kipukohtaukseni ovat tulleet yötyö öiden jälkeen... Sellaista en toivoisi enää koskaan kokevani! Onneksi työnantaja työtterveyden suosituksesta ei minua valvomaan pakota. Vuorotyö on viheliäinen oniongelmaisen kaveri,unirytmin sekoittaja, silti en vaihtaisi muuhun. Nyt kun minulta on nuo yöt tipahtaneet pois työ on kaksivuorotyötä, eli ei niin paha unelle enää :D Arkivapaista nautin, ja työn vaihtelevasta rytmistä. Tosin työvuoroista olisi paljonkin sanottavaa, ehkä sitten joku toinen kerta...
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-narhen-varoitus-ja-kutsuaani/
Polven tähystyksestä alkaa olla kulunut vuosi. Se vuosi on ollut täynnä syviä epätoivon ja surun laaksoja, pieniä eteenpäin hyppäyksiä ja taas syvää epätoivoa. Toipuminen on ollut hidasta ja kärsivällisyyteni koetuksella. Oman itseni suhteen tuo kärsivällisyys on rajallista, sen taitaa tietää ainakin jokainen joka minua on vaivoissani auttanut. Haluaisin toipua hetkessä, palautua ennalleni, jaksaa ja kyetä taas kaikkeen vanhaan tapaan. Mutta mutta... Aina eivät toiveet toteudu, tässäkään. Olen vaan niin surkean onneton krämppääntyjä, vika lienee jossain syvällä sielun syövereissä, ja ilmeisen vaikeasti parannettavissa. VIhdoin on tapahtunut isoja askelia eteenpäin, vasen jalka on lähes kunnossa, tuntuu erilaisela kuin oikea mutta sen kanssa voi liikkua ja kävellä lähes normaalisti. Olo on mahtava, ihan uskomaton. Tai olisi ellei yksi pieni juttu kiusaisi... Toinen polvi :( Jostain täysin käsittämättömästä syystä poden nyt sitä; ei vammaa mutta joku on ärsyttänyt pehmytosia polven sisäsyrjällä. Siihen ei voi sanoa taas kuin pöh ja pöh ja pöh!
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/varpunen
Miksi muuten en ole kirjoittanut aikoihin? No kun en ole ehtinyt tai jaksanut. Enemmän ehkä ehtinyt. Olen ollut töissä ja ne pari vapaata tässä välissä meni touhutessa monenmoista. Salitreeniä, hierontaa, kaupassakäyntiä, isooooon kakun leipomista, vauvavahtimista... Hyviä juttuja kaikki siis :D Kuitenkin olen kaivannut tätä, Kirjoittaminen on eräänlainen henkireikä, terapiatouhu. Toivoisin ehtiväni tekemään tätä säännöllisemmin. Tää on vaan niin kivaa! Jos sitten kun oon eläkkeellä, tai melkein ainakin. Tai jos kuitenkin joskus saisin rytmittää työni toisella tavalla. Jos joskus olisi omaa aikaa, jos joskus... Nyt on niin paljon muutakin kirjoitettavaa. Neonataalihoitaja-lehti stressi ja kokoon puristaminen olisi jo pitänyt aloittaa, omat jututkin lehteen vielä kirjoittamatta, VVM-mentorin kirjoitustehtävä kutittelee takaraivossa. Lomakehommia ei voi sirtää loputtomiin, ikäväkyllä, inhoan kaikkien sellaisten täyttämistä. Työhön liittyviä vastuualue-tehtäviä olisi vaikka muille jakaa, mutta se aika vaan puuttuu.Ideoita kaikkiin näihin on niin että josku pää melkein halkeaa :)
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/talitiainen
Tänään tällainen välipala, talvisin tunnelmin, hiukkasen jo joulua ajatellen...Vaikka pelkäänkin liukkautta ja kaatumista, joulusta nautin. Sitä on mukava valmistella ja suunnitella, ajatella lahjoja jotka ilhaduttaisivat saajaansa, muistaa ystäviä kortilla, suunitella ruokalistaa... Viimeiset vuodet olemme viettäneet joulua ystäväperheen kanssa, se on parhautta, lämmintä ja iloista yhdessäoloa, hiukkasen vanhanaikaista ja kuitenkin oman näköistä. Vietin äsken pitkän tovin katsellen vanhoja jouluvalokuvia. Mieleen tulvahti muistoja, iloa ja haikeutta. Vanhusten viimeiset joulut, molemmat omanlaisinaan... Välillä kaipaan heitä niin paljon. Jouluvieraiden iloiset hymyt ja runsaat ruokapöydät, tämä on minulle oikea tapa viettää joulua :D
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/punatulkku
Onneksi unitilanteet vaihtelee. Aikaa kulunut tuosta alun kirjoittamisesta, sanotaanko itsestä riippumattomista syistä, aika reilustikkin. Uni on parantunut, kortoisonikuurista alkaa olla aikaa niin sekin vaikuttaa. Nyt on takana mahtava 10h uni, elämä tuntuu ihan toisenlaiselta. Uni on vaan niin "sikatärkeätä", jokainen huono yö tai kausi jolloin nukkuminen takkuaa saa kaiken tuntumaan hankalalta. Tokihan on vielä niinkin että väsymys lisää kipuja, tai pikemminkin aktivoi niitä. Pahimmat kipukohtaukseni ovat tulleet yötyö öiden jälkeen... Sellaista en toivoisi enää koskaan kokevani! Onneksi työnantaja työtterveyden suosituksesta ei minua valvomaan pakota. Vuorotyö on viheliäinen oniongelmaisen kaveri,unirytmin sekoittaja, silti en vaihtaisi muuhun. Nyt kun minulta on nuo yöt tipahtaneet pois työ on kaksivuorotyötä, eli ei niin paha unelle enää :D Arkivapaista nautin, ja työn vaihtelevasta rytmistä. Tosin työvuoroista olisi paljonkin sanottavaa, ehkä sitten joku toinen kerta...
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-narhen-varoitus-ja-kutsuaani/
Polven tähystyksestä alkaa olla kulunut vuosi. Se vuosi on ollut täynnä syviä epätoivon ja surun laaksoja, pieniä eteenpäin hyppäyksiä ja taas syvää epätoivoa. Toipuminen on ollut hidasta ja kärsivällisyyteni koetuksella. Oman itseni suhteen tuo kärsivällisyys on rajallista, sen taitaa tietää ainakin jokainen joka minua on vaivoissani auttanut. Haluaisin toipua hetkessä, palautua ennalleni, jaksaa ja kyetä taas kaikkeen vanhaan tapaan. Mutta mutta... Aina eivät toiveet toteudu, tässäkään. Olen vaan niin surkean onneton krämppääntyjä, vika lienee jossain syvällä sielun syövereissä, ja ilmeisen vaikeasti parannettavissa. VIhdoin on tapahtunut isoja askelia eteenpäin, vasen jalka on lähes kunnossa, tuntuu erilaisela kuin oikea mutta sen kanssa voi liikkua ja kävellä lähes normaalisti. Olo on mahtava, ihan uskomaton. Tai olisi ellei yksi pieni juttu kiusaisi... Toinen polvi :( Jostain täysin käsittämättömästä syystä poden nyt sitä; ei vammaa mutta joku on ärsyttänyt pehmytosia polven sisäsyrjällä. Siihen ei voi sanoa taas kuin pöh ja pöh ja pöh!
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/varpunen
Miksi muuten en ole kirjoittanut aikoihin? No kun en ole ehtinyt tai jaksanut. Enemmän ehkä ehtinyt. Olen ollut töissä ja ne pari vapaata tässä välissä meni touhutessa monenmoista. Salitreeniä, hierontaa, kaupassakäyntiä, isooooon kakun leipomista, vauvavahtimista... Hyviä juttuja kaikki siis :D Kuitenkin olen kaivannut tätä, Kirjoittaminen on eräänlainen henkireikä, terapiatouhu. Toivoisin ehtiväni tekemään tätä säännöllisemmin. Tää on vaan niin kivaa! Jos sitten kun oon eläkkeellä, tai melkein ainakin. Tai jos kuitenkin joskus saisin rytmittää työni toisella tavalla. Jos joskus olisi omaa aikaa, jos joskus... Nyt on niin paljon muutakin kirjoitettavaa. Neonataalihoitaja-lehti stressi ja kokoon puristaminen olisi jo pitänyt aloittaa, omat jututkin lehteen vielä kirjoittamatta, VVM-mentorin kirjoitustehtävä kutittelee takaraivossa. Lomakehommia ei voi sirtää loputtomiin, ikäväkyllä, inhoan kaikkien sellaisten täyttämistä. Työhön liittyviä vastuualue-tehtäviä olisi vaikka muille jakaa, mutta se aika vaan puuttuu.Ideoita kaikkiin näihin on niin että josku pää melkein halkeaa :)
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/talitiainen
Tänään tällainen välipala, talvisin tunnelmin, hiukkasen jo joulua ajatellen...Vaikka pelkäänkin liukkautta ja kaatumista, joulusta nautin. Sitä on mukava valmistella ja suunnitella, ajatella lahjoja jotka ilhaduttaisivat saajaansa, muistaa ystäviä kortilla, suunitella ruokalistaa... Viimeiset vuodet olemme viettäneet joulua ystäväperheen kanssa, se on parhautta, lämmintä ja iloista yhdessäoloa, hiukkasen vanhanaikaista ja kuitenkin oman näköistä. Vietin äsken pitkän tovin katsellen vanhoja jouluvalokuvia. Mieleen tulvahti muistoja, iloa ja haikeutta. Vanhusten viimeiset joulut, molemmat omanlaisinaan... Välillä kaipaan heitä niin paljon. Jouluvieraiden iloiset hymyt ja runsaat ruokapöydät, tämä on minulle oikea tapa viettää joulua :D
Hyvää yötä, kivutonta yötä, riittävän levon tuovaa unta meille kaikille ystävät!
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti