Tänään
hymyillään. Tai oikeastaan se oli eilen, vai koska se nyt olikaan. Mutta saa tänäänkin hymyillä, ja huomenna ja ylihuomenna ja ja ja... Hymy voittaa aina mutruilun, iloinen ilme kiukkuisen. Aina vaan ei jaksa eikä pysty. Kipu syö hymyä, samoin harmitus ja joskus vaan ei jaksa hymyillä eikä olla muutenkaan iloisella mielellä. Jos nukkuu huonosti tai tuntee joutuneensa epäoikeudenmukaisuden kohteeksi ei todellakaan hymyilytä. Surukin kuuluu elämään, ei sitä pidä pelätä, ei sen näyttämistäkään. Mutta surun jälkeen tulee taas hymy...
Minut on pysäytetty, ainakin hetkeksi. Aikani sinniteltyäni menin korvalääkärille ja mitäs muutakaan löytyi kuin se tuttu ja "turvallinen" sinuiitti. On sekin kumma tauti. Viimeiset kerrat iskenyt ihan nurkan takaa, aina ei edes varsinaisia oireita siitä vaan keuhkopuolelta. Nyttenkin vaan sekalaisesti kaikkea muuta paitsi kunnon räkääääää.... No tauti kun tauti. Kurja sellainen. Vie voimia. Ja ottaa päähän. Kuten myös mietityttää; miksi taas? Palaan ajatuksissani menneisyyteen, aikaan jolloin jätin entisen elämäni taakseni ja vaihdoin totaalisti alaa. Tosin silloin olin vieläkin useammin kipeänä, oli myös enemmän esim bronkiitteja. Mutta asian pointtina on, oireilin työpaikan vuoksi. Tai niin kaikki sanoi, allergiat ja työpaikka ei sopineet yhteen. Ei silloin tarkemmin tutkittu, olin nuori (ainakin melkein) ja valmis lähtemään opiskelemaan ja allerginen. Tämähän on pelkkää spekulointia, syitä on tietenkin monia: allergiat, oma vastustuskyky, kukevat pöpöt... Niin ja se sisä... Nyt olen vanha (ainakin melkein) enkä ole valmis enää vaihtamaan ammattia, en edes työpaikkaa. Ja eihän tämä ole vasta kuin kolmas sinuiitti, ei puhuta niiden kestosta mitään... Eikä syödyistä antibioottien määrästä, eikä kortisonikuureista... Eli suuntana on vain paraneminen, hymyillen :)
http://hidastaelamaa.fi/2014/11/12-keinoa-toipua-henkisesta-kivusta/
Tänäänkin palataan noihin tietoisuuden ja hyväksymisen mietteisiin, oheen liitetyn linkin ajatukset tukevat noita itsensä juuri itsenään hyväksyvän ajattelutavan periaatteita. Mitä oikeastaan on väliäsillä jos sinulla on kipuja ruumiissasi tai sielussasi (on sillä väliä toki, niiden hoidon tulee olla aktiivista ja parantamiseen tähtäävää). Ne ovat todellisia tietenkin, ideani olisi vaan ettei anna niiden hallita vaan niitä on hyvä itse hallita itsensä juuri sellaisena kuin on hyväksymisen kautta. Minä olen kipeänä aivan yhtä hyväksyttävä ihmisenä kuin täysin terveenäkin, vai olenko sittenkään? Oman vajavaisuuden hyväksyminen ei tottavieköön ei ole helppoa. Kipeän käsi saa minut tuntemaan itseni muita huonommaksi. En koe olevani tarpeeksi hyvä, tarpeeksi riittävä, en pärjää samalla tavalla kuin ennen. Mikä minua auttaa muokkaamaan omaa tapaani ajatella armeliaammaksi, josko kuitenkin riittäisin omana itsenäni... Voiko ajatuksiaan muokata, harjoittaa kohti hyväksymistä? Kyllä voi, hitaasti se tapahtuu mutta se on mahdollista. Tällä tiellä yritän kompuroida eteenpäin, juuret ja kivet polullani ovat lähes ylitse pääsemättömiä mutta yritän kiivetä silti niiden yli.
Mistä saa voimaa tällä polulla taapertamiseen? Ystävät ja läheiset tuovat sitä kahmalokaupalla kunhan vaan sen olen valmis ottamaan vastaan. Tuota tukea saan ihan livenä ja kyllä myös esim facebookinkin kautta, uskon myös tämän tyyppisen vertaistuen ja virtuaalisen myötäelämisen tukeen. Kaikki ajatukset ja ajatelmat joita löydän esimerkiksi taas tuon sosiaalisen median kautta, siellä on paljon hyviäkin juttuja ei vain pelkkiä tekemisen tai tekemättä jättämisen postauksia. Kirjat, lehdet ja televisiokin tarjoavat uusia ajatuksia omien junnaavien ajatusten herättelyyn. Musiikki lohduttaa ja tuo iloa, rauhoittaa ja auttaa rentoutumaan. Ohjatut terapiaharjoitukset joissa kivusta ja voimattomuudesta puhutaan juuri sellaisina kuin ne ovat ja joissa voi kokea olevansa kuultu ja ymmärretty. Luonnon eri elementeistä, kauneudesta ja voimasta joka luonnosta uhkuu. Huomaan keksiväni tähän listaan näitä voimaannuttavia asioita koko ajan lisää, niin paljon on hienoja ja hyviä asioita jotka kantavat elämässä eteenpäin. Tämä lista on edelleen hyvin vajavainen.... :)
Tämän kertaiset kuvat ovat kurkistus työpaikalleni. Perhehuoneiden ovia koristavat taitavan kollegani Pirjo Tahvanaisen tilkkutyöt, nuo pikkuiset sukat ja vaatteet olemme saaneet lahjoituksena ystävällisiltä kanssakulkijoilta (nämä kuvaavat vain pientä osaa näistä ilonpisaroista osatollamme, lisää löytyy paikan päältä...) . Työ on myös minulle tärkeä ja voimaa tuova elementti, siitäkin huolimatta että olosuhteet työssä eivät aina tue jaksamista. SIellä on kuitenkin niitä muita tekijöitä jotka voittavat ja pitävät yllä henkistä hyvinvointia.
Minut on pysäytetty, ainakin hetkeksi. Aikani sinniteltyäni menin korvalääkärille ja mitäs muutakaan löytyi kuin se tuttu ja "turvallinen" sinuiitti. On sekin kumma tauti. Viimeiset kerrat iskenyt ihan nurkan takaa, aina ei edes varsinaisia oireita siitä vaan keuhkopuolelta. Nyttenkin vaan sekalaisesti kaikkea muuta paitsi kunnon räkääääää.... No tauti kun tauti. Kurja sellainen. Vie voimia. Ja ottaa päähän. Kuten myös mietityttää; miksi taas? Palaan ajatuksissani menneisyyteen, aikaan jolloin jätin entisen elämäni taakseni ja vaihdoin totaalisti alaa. Tosin silloin olin vieläkin useammin kipeänä, oli myös enemmän esim bronkiitteja. Mutta asian pointtina on, oireilin työpaikan vuoksi. Tai niin kaikki sanoi, allergiat ja työpaikka ei sopineet yhteen. Ei silloin tarkemmin tutkittu, olin nuori (ainakin melkein) ja valmis lähtemään opiskelemaan ja allerginen. Tämähän on pelkkää spekulointia, syitä on tietenkin monia: allergiat, oma vastustuskyky, kukevat pöpöt... Niin ja se sisä... Nyt olen vanha (ainakin melkein) enkä ole valmis enää vaihtamaan ammattia, en edes työpaikkaa. Ja eihän tämä ole vasta kuin kolmas sinuiitti, ei puhuta niiden kestosta mitään... Eikä syödyistä antibioottien määrästä, eikä kortisonikuureista... Eli suuntana on vain paraneminen, hymyillen :)
http://hidastaelamaa.fi/2014/11/12-keinoa-toipua-henkisesta-kivusta/
Tänäänkin palataan noihin tietoisuuden ja hyväksymisen mietteisiin, oheen liitetyn linkin ajatukset tukevat noita itsensä juuri itsenään hyväksyvän ajattelutavan periaatteita. Mitä oikeastaan on väliäsillä jos sinulla on kipuja ruumiissasi tai sielussasi (on sillä väliä toki, niiden hoidon tulee olla aktiivista ja parantamiseen tähtäävää). Ne ovat todellisia tietenkin, ideani olisi vaan ettei anna niiden hallita vaan niitä on hyvä itse hallita itsensä juuri sellaisena kuin on hyväksymisen kautta. Minä olen kipeänä aivan yhtä hyväksyttävä ihmisenä kuin täysin terveenäkin, vai olenko sittenkään? Oman vajavaisuuden hyväksyminen ei tottavieköön ei ole helppoa. Kipeän käsi saa minut tuntemaan itseni muita huonommaksi. En koe olevani tarpeeksi hyvä, tarpeeksi riittävä, en pärjää samalla tavalla kuin ennen. Mikä minua auttaa muokkaamaan omaa tapaani ajatella armeliaammaksi, josko kuitenkin riittäisin omana itsenäni... Voiko ajatuksiaan muokata, harjoittaa kohti hyväksymistä? Kyllä voi, hitaasti se tapahtuu mutta se on mahdollista. Tällä tiellä yritän kompuroida eteenpäin, juuret ja kivet polullani ovat lähes ylitse pääsemättömiä mutta yritän kiivetä silti niiden yli.
Mistä saa voimaa tällä polulla taapertamiseen? Ystävät ja läheiset tuovat sitä kahmalokaupalla kunhan vaan sen olen valmis ottamaan vastaan. Tuota tukea saan ihan livenä ja kyllä myös esim facebookinkin kautta, uskon myös tämän tyyppisen vertaistuen ja virtuaalisen myötäelämisen tukeen. Kaikki ajatukset ja ajatelmat joita löydän esimerkiksi taas tuon sosiaalisen median kautta, siellä on paljon hyviäkin juttuja ei vain pelkkiä tekemisen tai tekemättä jättämisen postauksia. Kirjat, lehdet ja televisiokin tarjoavat uusia ajatuksia omien junnaavien ajatusten herättelyyn. Musiikki lohduttaa ja tuo iloa, rauhoittaa ja auttaa rentoutumaan. Ohjatut terapiaharjoitukset joissa kivusta ja voimattomuudesta puhutaan juuri sellaisina kuin ne ovat ja joissa voi kokea olevansa kuultu ja ymmärretty. Luonnon eri elementeistä, kauneudesta ja voimasta joka luonnosta uhkuu. Huomaan keksiväni tähän listaan näitä voimaannuttavia asioita koko ajan lisää, niin paljon on hienoja ja hyviä asioita jotka kantavat elämässä eteenpäin. Tämä lista on edelleen hyvin vajavainen.... :)
Tämän kertaiset kuvat ovat kurkistus työpaikalleni. Perhehuoneiden ovia koristavat taitavan kollegani Pirjo Tahvanaisen tilkkutyöt, nuo pikkuiset sukat ja vaatteet olemme saaneet lahjoituksena ystävällisiltä kanssakulkijoilta (nämä kuvaavat vain pientä osaa näistä ilonpisaroista osatollamme, lisää löytyy paikan päältä...) . Työ on myös minulle tärkeä ja voimaa tuova elementti, siitäkin huolimatta että olosuhteet työssä eivät aina tue jaksamista. SIellä on kuitenkin niitä muita tekijöitä jotka voittavat ja pitävät yllä henkistä hyvinvointia.
Nyt kutsu kuuluu työmaalle. Hyvää päivänjatkoa teille ystäväni. Toivottavasti "tapaamme" taas pian...
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti