Tietoinen
hammaspesu, mitä hömpää, hahahahaaa... Naurettavaa... Siis oikeasti... No joo, ihan oikeasti. Tunnustan menneeni lankaan. Kolmisen vuotta sitten minut ohjattiin Mindfulness-kurssille kivun hallinnan yhtenä keinona. Tässä yksi linkki siihen mitä mindfulness oikeastaan on. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/03/30/mindfulness-mita-se (toivottavasti tälläisen Ylen linkin saa jakaa... ;) Uskoisin että tuonkaltainen ajattelutapa harjoituksineen "vaikeaan elämäntilanteeseen sopeutavan" terapian tukena on ollut aika ratkaisevaa henkiselle ja ihan fyysisellkin pärjäämiselle. Toki ei tuon kurssin harjoitteista monia yksittäisiä harjoituksia arkeen jäänyt, joitakin toki. Suurempi merkitys oli ehkä ideologisella tasolla. Hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, kipuineen ja kremppoineen, ettei ole sen huonompi vaikka on ehkä fyysisesti vajavaisempi kuin ennen.
Mutta tuo hammaspesu, miten se tähän liittyy? No, kävinpä kertaamassa aatetta yhden lauantai iltapäivän verran ja sen seurauksena saan naamispäivityksiä kertauksen järjestäneeltä firmalta. Nauratti kun luin kysyisen päivityksen. Silti asia alkoi kiehtoa!
https://www.facebook.com/mindfulnesssivut/photos/pb.429432273814217.-2207520000.1415038471./686375634786545/?type=3&theater Eli oli aivan pakko ottaa hulllu haaste vastaan. Ja sitähän on tässä tankattu, edes takaisin. Voin nimittäin sanoa ettei ole helppoa ollenkaan. Ajatusten hallinta ja koossa pitäminen kahden minuutin sähköhammasharjalla harjaamisen ajan on uskomattoman vaikeaa. Duracel pupu säntäilee mielellään edestakasin hampaita harjatessaan ja jos vaikka on paikoillaan, ne ajatukset, ei niiden koossa pitäinen ole ollenkaan yksinkertaista. Pikkuhiljaa homma on helpottunut. Huomaan että hartiat laskevat kymmenen senttiä kun keskitän ajatukseni tietoisesti tekemääni asiaan, kerta kerran jälkeen huomaan harhailun vähentyvän ja rentoutuvani edes hetkeksi. Tosin jos laistaa harjoituksista on taas hankalampaa... Taidan olla aika toivoton tyyppi ;) Mikä on seuraava haasteeni, noo... Katsotaan, josko samaisilta sivuilta bongaamani tietoinen teen/kahvin juonti, tai jotain muuta. Mutta harjoittelen, tiedän sen tekevän itselleni hyvää.
Mitä sitten jäi käteen siitä enesimmäisestä pitkästä kurssista (12 ryhmätapaamista). Tapoja rentouttaa koko keho, myönnän kyllä etten sitä usein tee :/ Pitää ryhdistäytyä. Tietoinen liikkuminen, varmaan yksi parhaista asioista mitä opin. Hahmotan kehoni, sen asennot ja liikkeeni laadun tai ainakin sen miten liikun. Tämä on auttanut huomattavasti toipumisesta näistä operaatioistani, ensin olkapää- ja sitten vuosi sitten polviperaation jälkeen. Toki toipumisessa auttoi yhtälailla myös fysioterapia jota sain, muttta uskoisin että nämä molemmat yhdessä ovat auttaneet paremmin kuin kumpikaan yksittäisesti olisi auttanut. Tajuan ja tiedostan edelleen helposti kun "teen asioita väärin". En edes väitä, ettei huonoja tapoja enää olisi mutta se tärkeinhän onkin se että pystyy korjaamaan omia maneereitaan. Muutama kesktitynyt hengenveto ennen vaikeaa tilannetta, tai sellaisen tullessa, helpottaa tunnekuohuja. Vaikeampaa on muistaa ne hengenvedot vetää! Illalla kun uni ei tule, voi taas hengittää ja tunnustella miltä ilman kulku tuntuu missäkin vaiheessa ja hyvässä lykyssä noila pienillä harjoitteilla saa aikaan rentoutumisen joka taas puolestaan mahdollistaa unen tulon.Entäs se titoinen syöminen, no ei oikein onnistu. Suklaata menee sallittua enemmän koska en sitä kykene harkiten syömään, jos yrittäisi aloittaa siitä teen/kahvin tietoisesta nauttimisesta, kykenisiköhän...
Nyt taas terapoidaan, fysioterapia alkamassa, toimintaterapia menossa. Odotan mielenkiinnolla mitä tällä kertaa jää käteen, ainakin olen lämmitettävien akullisten hanskojen onnellinen omistaja. Kättä hoidetaan myös painehanskalla, kunhan totun, iloitsen siitäkin. Tärkeintä on ehkä kuitenkin että tunnen olevani tuntemuksineni ja ongelmineni ymmärtävien ammattilaisten käsissä. Se jo riittää nostamaan laaksosta korkeampiin maastoihin. Välillä elämä yhtäkkiä antaakin enemmän kuin uskoikaan ja se jos joku, hoitaa myös kipua.
Tänään 3.11. muuuten vietetään kansainvälistä CRPS-päivää. Asiaahan ei voi varsinaisesti juhlia, mutta ehkä vähitellen tietoisuus tästäkin oireistosta leviää ja avun saaminen helpottuu. http://www.suomencrps-yhdistys.fi/ Oranssi on CRPS:n väri...
Mutta tuo hammaspesu, miten se tähän liittyy? No, kävinpä kertaamassa aatetta yhden lauantai iltapäivän verran ja sen seurauksena saan naamispäivityksiä kertauksen järjestäneeltä firmalta. Nauratti kun luin kysyisen päivityksen. Silti asia alkoi kiehtoa!
https://www.facebook.com/mindfulnesssivut/photos/pb.429432273814217.-2207520000.1415038471./686375634786545/?type=3&theater Eli oli aivan pakko ottaa hulllu haaste vastaan. Ja sitähän on tässä tankattu, edes takaisin. Voin nimittäin sanoa ettei ole helppoa ollenkaan. Ajatusten hallinta ja koossa pitäminen kahden minuutin sähköhammasharjalla harjaamisen ajan on uskomattoman vaikeaa. Duracel pupu säntäilee mielellään edestakasin hampaita harjatessaan ja jos vaikka on paikoillaan, ne ajatukset, ei niiden koossa pitäinen ole ollenkaan yksinkertaista. Pikkuhiljaa homma on helpottunut. Huomaan että hartiat laskevat kymmenen senttiä kun keskitän ajatukseni tietoisesti tekemääni asiaan, kerta kerran jälkeen huomaan harhailun vähentyvän ja rentoutuvani edes hetkeksi. Tosin jos laistaa harjoituksista on taas hankalampaa... Taidan olla aika toivoton tyyppi ;) Mikä on seuraava haasteeni, noo... Katsotaan, josko samaisilta sivuilta bongaamani tietoinen teen/kahvin juonti, tai jotain muuta. Mutta harjoittelen, tiedän sen tekevän itselleni hyvää.
Mitä sitten jäi käteen siitä enesimmäisestä pitkästä kurssista (12 ryhmätapaamista). Tapoja rentouttaa koko keho, myönnän kyllä etten sitä usein tee :/ Pitää ryhdistäytyä. Tietoinen liikkuminen, varmaan yksi parhaista asioista mitä opin. Hahmotan kehoni, sen asennot ja liikkeeni laadun tai ainakin sen miten liikun. Tämä on auttanut huomattavasti toipumisesta näistä operaatioistani, ensin olkapää- ja sitten vuosi sitten polviperaation jälkeen. Toki toipumisessa auttoi yhtälailla myös fysioterapia jota sain, muttta uskoisin että nämä molemmat yhdessä ovat auttaneet paremmin kuin kumpikaan yksittäisesti olisi auttanut. Tajuan ja tiedostan edelleen helposti kun "teen asioita väärin". En edes väitä, ettei huonoja tapoja enää olisi mutta se tärkeinhän onkin se että pystyy korjaamaan omia maneereitaan. Muutama kesktitynyt hengenveto ennen vaikeaa tilannetta, tai sellaisen tullessa, helpottaa tunnekuohuja. Vaikeampaa on muistaa ne hengenvedot vetää! Illalla kun uni ei tule, voi taas hengittää ja tunnustella miltä ilman kulku tuntuu missäkin vaiheessa ja hyvässä lykyssä noila pienillä harjoitteilla saa aikaan rentoutumisen joka taas puolestaan mahdollistaa unen tulon.Entäs se titoinen syöminen, no ei oikein onnistu. Suklaata menee sallittua enemmän koska en sitä kykene harkiten syömään, jos yrittäisi aloittaa siitä teen/kahvin tietoisesta nauttimisesta, kykenisiköhän...
Nyt taas terapoidaan, fysioterapia alkamassa, toimintaterapia menossa. Odotan mielenkiinnolla mitä tällä kertaa jää käteen, ainakin olen lämmitettävien akullisten hanskojen onnellinen omistaja. Kättä hoidetaan myös painehanskalla, kunhan totun, iloitsen siitäkin. Tärkeintä on ehkä kuitenkin että tunnen olevani tuntemuksineni ja ongelmineni ymmärtävien ammattilaisten käsissä. Se jo riittää nostamaan laaksosta korkeampiin maastoihin. Välillä elämä yhtäkkiä antaakin enemmän kuin uskoikaan ja se jos joku, hoitaa myös kipua.
Tänään 3.11. muuuten vietetään kansainvälistä CRPS-päivää. Asiaahan ei voi varsinaisesti juhlia, mutta ehkä vähitellen tietoisuus tästäkin oireistosta leviää ja avun saaminen helpottuu. http://www.suomencrps-yhdistys.fi/ Oranssi on CRPS:n väri...
Hyvää yötä ystävät, nyt tietoisesti harjaamaan hampaat ja sitten tietoisesti nukkumaan, toivotaan ainakin.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti