KYLMÄ SÄRKY

Luin jostain käsitteen kylmä särky. Sen paremmin ei asiaa voisikaan kuvata. Ikävä kyllä. Kylmän aktivoima kipu, sisäinen syväjää, jäisen kouran kosketus joka ei laske irti, puristava kuristava jäinen side.... Kylmyyttä, jota mikään ei vie pois. Ympäristön lämpötila vaikuttaa, kylmä tunkee käteen vaikka mitä tumppuja pitäisi kädessä. Onneksi nyt on ne lämpöhanskat, se helpottaa tulevaa talvea, rakastan niitä <3 Kumma kyllä, myös painehanska auttaa, sekin lämmittää suloisesti :) Hyvä motivaatio käyttää painehanskaa! Tässä yksi syy miksen niin välittäisi talvesta, ongelmat lisääntyvät suorassa suhteessa kylmyyteen, ei voi mitään :( Jospa tämä talvi olisi helpompi.... 

Hiukkasen minua harmittaa Suomen Luonnon "Vuoden turhake"- äänestys. Yhtenä vaihtoehtona kun on pattereillä lämpiävät hanskat. En toki tiedä eroavatko ne paljon näistä apuvölineinä saatavilla olevista akkuläämitteisistä hanskoita. Suurimmalle osalle väestöä nuo ovatkin turha kapistus, mutta poikkeuksia on. Niinkuin me kipuilijat. Ihan sama on jos tomitsee jyrkästi vaikkapa vamĺmiiksi siivutetun teivän ja juuston, tai valmiiksi silputun sipulin. Niiden käyttöön ei aina ole syynä laiskuus vaan vaikkapa käden vammat tai olemattomat voimat. Toisten mukavuudesta ja ylellisyydestä tulee toisille elää itsenäisesti, ainakin osan arjestaan. 
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/turhakkeita-radio-suomessa/

Katselin televisiosta puhuttelevaa ohjelmaa omaishoitajasta ja hänen hoidettavastaan, heidän yhteisestä taipaleestaan hoivattavana olevan Oivan kuolemaan saakka.  
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/17/dokumenttiprojekti-neljas-kuolema. 
Ei ole helppo osa kenellekään, mistä sen voiman siihen tehtävään saa! Ne loputtomat muistot jotka tuon ohjelman kautta tulvivat mieleeni :'( , kipeät ja raskaat mutta kuitenkin niin rakkaat muistot. Vielä pari vuotta sitten ja siitä vuosia taaksepäin olin omien vanhepieni apuna. En omaishoitajana, vain apuna ja turvana ainoastaan. Ateriapalvelu, siivouspalvelu, apteekkipalvelu, pankkipalvelu ja mitä muuta olikaan. En tiedä miten niistä (aika monista, en tiedä riittääkö kymmenen...  vielä useampia noita taisi olla...) vuosista olen selvinnyt ja silti tein sitä etuoikeudella elää tätä muutakin elämää, käydä töissä ja harrastaa ja olla omillani. Tai ehkä se ei ollut etuoikeus, pikemminkin otin sen oikeuden omiin käsiini. Muuten en olisi jaksanut, en sitä hoivaamista ja auttamista mutta en myös itsekkään. Siltikään ei ollut muita vaihtoehtoja. Kaupungilta ei apua herunut ennen äitini lonkkamurtumaa. Tai no, tulihan sitä, isälleni. Äitini joutui pitkään köpöttelemään  keppeineen terveyskeskukseen verenpaineen mittaukseen vaikka kotisairaanhoito kävi isäni luona...  

En tiedä ihan varmasti mitä mieltä olen nykyisestä vanhushuollon mallista jossa kotihoito menee kaiken muun edelle vanhukisa hoivattaessa. En ole ollenkaan varma onko se aina se paras vaihtoehto. Ainakin kotiapua, kotisiraanhoitoa, ystäväpalvelua kaikkine muotoineen, siivousapua jne jne jne pitäisi olla vapaasti kaikkien saatavilla. Toki perheellä on oma vastuunsa, minäkin sen omaksi tehtäväkseni koin ja myös halusin kokea. Enkä mitenkään muuten olis voinut toimia. Mutta jos perhe on pieni, niinkuin meillä, ei ole avunannossa taakan jakajia, koska siitä tulee liian raskasta? Tai jos perhettä ei ole, eikä ystäviä, miten sitten? Tai jos läheiset asuvat kaukana, mitä sitten? Kysymyksiä on satoja, tuhansia, miljoonia...  Näin jälkikäteen ajateltuna uskon lujasti etenkin äitini voineen paremmin jos olisi elämänsä viivmeiset vuodet asua kodinomaisessa hoivakodissa: oma huone ja oma rauha, ruoka käden ulotuvilla ja valvovat silmät kasomassa että energian tarve tulee täytettyä, turvallinen ympäristö jossa on maasta ylös auttajat... Omat resurssini kun eivät ohan kaikkeen tähän riittäneet :(

Vielä hiukan iloisempaa asiaa. Viikonlopulla juhlitaan. Ystävättäreni väittelee lauantaina ja silloin juhlitaan vuosien työn päättymistä. http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Sivut/Sotamuistomerkki-tekee-tappiostakin-kunniakkaan-vaitos-riitta-kormano.aspx
Väittelijättärestä en tiedä, ihänellä lienee isompia ajatuksia ja stressin lähteitä tällä viikolla. Itse turhamaisesti mietin mitä vaatetta päälle... En edes koe itsenäni pukeutujaksi mutta kovin tärkeää on kuitenkin miten vaatteessa viihdyn, miten osaset sopivat toisiinsa, miten värit... Vaatteiden suunnittelu on puolet hauskuudesta, niinkuin lahjan ja kortin ja kukkien. Onneksi kaikki alkaa olla kunnossa. Vaatteet ei ihan vielä, viimeinen osasten sovitus yhdessä toistensa kanssa uupuu vielä. Kun se tehtynä voi hengähtää, tosin aikaakaan ei montaa päivää enää ole :D

Näillä ajatuksilla. Toivon meille taas rauhaisia unia, iloista ja toiveikaista huomista.

Kiitos blogiystävyydestä.

<3