34 YHTEISTÄ TYÖVUOTTA ❤💖

Viimeiset yhteiset työpäivät olivat yhtä juhlaa. Uskomatonta juhlaa. Hyvän mielen, ystävyyden ja haikeuden aikaa. Rakkaudesta työkavereihin, rakkaudesta työhön. Olinhan jo kerran jos toisenkin ajatellut vain poistuvani takavasemmalle, salaa ja huomaamatta. Onneksi asiat muuttuivat ja minulle oli henkisesti ja fyysisesti mahdollista jatkaa työntekoa oman toiveeni mukaisesti kesän kynnykselle. Ja ajankohtaan, jota olin monesti miettinyt itselleni parhaaksi. Kiitos siitä mahdollisuudesta... Nyt saatoin kypsyä hiljakseen ajatukselle, jäädä pois työelämästä. Oikeastaan se oman iän ja eläkkeen julkistamisprosessi alkoi vanhempainryhmämme joulujuhlassa, siellä kerroin koko juhlivalle joukkiolle suunnitelmistani, muutaman kyyneleen maustamana tietenkin 💕  Asiasta puhuminen oli edelleenkin vaikeaa, mutta helpottui ajan myötä. Sain tehtyä pakolliset päätökset, niinkuin nyt senkin, että juodaan kahvit osastolla. Mitään "pönötysjuhlia" en halunnut... Ensimmäinen hyvästeltävä oli minulle niin tärkeäksi tullut vanhampainryhmä,oli viimeinen kerta ryhmässä,haikeat hyvästit vanhemmille ja vetäjäkollegoilleni 💚

Mutta mitä sitten sainkaan, sitä en edes uskaltanut unelmoida, odottaa, toivoa, uskoa. Oma ihmisyyteni, itseluottamukseni, omanarvontuntoni nousivat sumusta ja menneet traumaattiset kokemukset ottivat askeleen ja toisenkin taaksepäin. Sydämestä tulevat kauniit sanat, yhteisesti kostuneet silmät, lämpimät halaukset... Jo se olis ollut tarpeeksi. Kahvitushetken ja niiden "pakollisten" yksikkömme omien traditioiden lisäksi, olivat maailman parhaat työtoverini keksineet vaikka mitä. Sain heidän yhteisesti tekemänsä torkkupeiton ja ponzon, neliöitä kun oli tullut niin paljon 💛 Tuohon lahjaan kuului valmistusprosessista kertova haikean hauska kirja, kuvia ja sattumuksia työn edistymisen varrelta. Saan vielä monet naurut ja kyynelet kun sitä selaan, samoin kun katselen omaa "torkkupeittoryhmääni" fb:ssa, sinne sain pääsyn peiton saatuani.Voi noita ihania rakkaita naisia, ette arvanneetkaan kuinka paljon tämä minulle on merkitsennyt 💜  Nuo peitto ja ponzo ovat täynnä halauksia, ja varmaan sitä nauruakin joka meillä niin usein raikui. 

 Niin ja tuo pieni koira tuossa, hän on oma eläkelahjani minulle itselleni. Vuosien haaveiden jälkeen, juuri nyt oli hänen aikansa... 💖

Juhlathan eivät loppuneet tuohon kahvitilaisuuteen. Kun nyt kuuuluin tähän muinaisjäämistöön tuossa työyhteisössä, sain myös toiset juhlat, sellaiset työkavereiden järjestämät, minunnäköiseni. Vietimme aivan mahtavan päivän Ruissalossa, jouduin, tai oikeastaan sain, tehdä kaikenlaisia pieniä hauskoja juttuja. En jaksa ymmärtää, miten  kaikki tuo mielikuvitus on mahdollista 😂  No, ehkä siksi että mukana oli juuri se joukko joka siellä oli 💗 Pieniä leikinomaisia tehtäviä joiden loppuhuipentumana sain uuden ammattitodistuksen, eläkepäivien talous on nyt taattu, ei tarvitse olla huolissaan 😍  Oli musiikkia, oli hyvää ruokaa, oli ihanasti ajateltu lahjakokonaisuus; jokaiselta sain siemenpussin tms. Nyt täällä Peltolanpuutarhassa kasvaa keskolakukkapenkki, ja kasvaakin muuten kovaa vauhtia 💓  Ensi vuonnakin kasvaa, osa siemenistä jää odottamaan esikasvatusta ja uutta kesää, osan jo kasvamassa olevista toivon siementävän ja nousevan uudestaan vuoden kuluttua... Olen niin onnellinen kaikesta tästä 💖

Tästä se  alkoi, viraallisesti eläkeläinen. Ensimmäisen eläkeaamun tunnelmia. Ihan lippujen liehuessa, auringon paistaessa oli helppoa astua uuteen elämään. Kun vielä ihan naapuri ja melkein naapurikin täällä Peltolassa aloitti oman eläkkeensä samana päivänä 💕

Kiitos rakkaat työtoverit, olette uskomattoman ihania ja tärkeitä 💙