KESÄN LOPPU...

tuli varoittamatta, ei sillä ollut edes kelloa kaulassa. Eipähän vanhingoilla yleensä sellaista taida ollakaan 😖 Reilu viikko sitten touhusin innoissani möksällä. Oltiin oltu pitkällä lenkillä koiruuden kanssa, juteltu niitä ja näitä puutarhoista ystävän kanssa hänen pihallaan, mm puista joita ei tulisi tuollaiseen paikkaan edes istuttaa.Tuolla möksällä saa aina priorosisoida ja tehdä valintoja siitä, mitä haluaa tehdä/mitä pitää tehdä, saman arvoisia töitä on paljon, on vaan tartuttava johonkin. Valintani oli ehkä väärä, ainakin sillä oli katastrofaaliset seuraukset.  Edellinen omistaja on istuttanut pihalle jalopähkkinäpuun (Mantsurian jalopähkinä?), nuo puuthan kasvavat luonnossa 8-10m korkeiksi eli aivan liian isoiksi pienelle tontille, ja täysin sopimattomin mittoihin siirtolapuutarhan säännöksiin nähden 😩 Näin tuo meidänkin puumme venyy aina kesän aikana sopimattomiin mittoihin ja sitä joutuu leikkelemään aika rajustikin vuosittain.

Sunnuntaina päätin käydä tämän "pahuuuden puun" kimppuun, rakkaallla lapsellahan on monta nimeä. Katsastuskomitea on valittanut puun korkeudesta, leikkaaminen tuonut harmaita hiuksia liki vuosittain, puu on kaunis mutta äärimmäisen hankala nopean kasvunsa takia. Minun mielessäni puu oli oikeastaan saavuttanut kohtalonsa jo ennen toissa sunnuntaita, olin valmis siitä luopumaan kokonaan tai ainakin leikkaamaan sen alas radikaalisti, oli siitä sitten mitä seurauksia tahansa. Ja nyt, no niin, ehkä senempiä selityksiä ei kaivata...

Päätin leikata ko puuta aika reippaasti, niin kauan sujuikin huvin, kun pärjäsin oksaleikkurin kanssa. Suunnitelmissani oli kysyä naapurin Jaria sähkösahan kanssa auttamaan suurimpien oksien leikkaamisessa, itsepäisenä päättäväisenä muulina halusin kuitenkin ensin itse tehdä kaikkeni, jospa kuitenkin pärjäisin ihan itse.... . Niinpä kaivoin sahan esille, aikani sahattuani omaan pituuteeni liian korkealta saha juuttui, varvistin tikkailla, tikkaan tasainen painotus muuttui, tikas painui maahan ja kaatui, minä tarrauduin oksaa (tietenkin juuri siihen jota olin ollut sahaamassa....) tipahdin, jalka jäi jumiin tikkaan puolan väliin ja vääntyi 😓 Ja murtui...

Pieni iloinen välipala, näitä möksällä olemisen riemuja, luonnon tuomia hyviä kokemuksiaTämä siksi, että yhtenä aamuna hyppeli punarinta pihalla, harvinaisempi vieras, itse en ennen ollut nähnyt noin läheltä, noin pitkää aikaa 💗 
https://audioboom.com/posts/1338543-punarinnalla-on-kevatillan-kaunein-liverrys

Kävin sitten taas kerran katsastamassa Tyksin yhteispäivystyksen. Hyvää sanottavaa tälläkin kerralla; tulin kuulluksi, ihmiset olivat iloisia ja ystävällisiä ja asiansa osaavia. Iso kiitos sinne. Sain lähteä kotiin miettimäään yön yli, mitä mieltä itse olisin jalan operatiivisesta hoidosta. Minuahan pelotti aivan "sairaasti" ajatuskin leikkauksesta, mahdollisista hermokivuista sen jälkeen. Aamulla osastolla ortopediraati oli onnekseni päätynyt murtumien hyvän asennon vuoksi kipsihoitoon.(Joukossa oli minua pitkään hoitanut luotto-ortopedini, se lisää luottamustani tehtyyn ratkaisuun) Kuusi viikkoa, no ainakin, on jalka kipsattuna ja minä opettelen elämään keppikansalaisen elämää, täysin riippuvaisena ystävien avusta.

On vaikea pyytää apua, on vaikea "alistua" autettavaksi. Olen tottunut olemaan se pärjääjä, itse tekijä, ehkä auttajakin mieluummin kuin autettava. Nyt ei pysty itse juuri mihinkään, ruuan laitto tuntuu aivan ylivoimaiselta (tosin ei minulle juuri mikään maistukaan), siihen sisältyy aivan liian paljon pieniä liikkeitä, kääntymisiä ja paikan vaihtoja.... En olisi ikinä voinut kuvitella pyytäväni itselleni ruokaa, nyt siihenkin oli taivuttava. Minulla on onneksi rakkaita ja ihania ystäviä, he tuovat minulle kassikaupalla syötävää, pieniä herkkuja, kunnon ruokaa ja myös pitävät huolen, että syön 💛 Sekään ei ole aivan itsestään selvää tässä tilanteessa. Entä kaupassa käymiset? Lähikauppa on lähellä ja silti kaukana, kantaminen on haasteellista, jotain pientä voin joskus hakea, mutta sekin vaatii aikamoista ponnistelua, varauslupaa kun ei ole. Onneksi on ystävät, onneksi tiedän heidän tekevän tämän kaiken mielellään 💙 Jos pitää lähteä jonnekin, pitää kysyä kyytiä, tai soittaa taksi. Itsenäiselle kulkijalle sekin on uuden nöyrtymisen paikka. Ystäväkyydin etuna on juttelu ja mieltäpainavien tai ilahduttavien asioiden vaihto 💖 Kiitos.teille ystävät, kiitos lapsi; Tiina, Esa, Riitta, Ossi, Pirkko, Heidi, Samuli, ilman teitä en tulisi toimeen 💚

 

Mitä sitten koiruus, iloni ja onneni, paras lohduttaja. Hän (varsinais-suomalaiseen tapaaan) käy välillä lomailemaasa ystävien luona, siellä on hyvä olla, on seuraa ja syliä, rapsutuksia ja herkkuja. Kotona ollessa ystävät vievät häntä lenkille, yritän minä itsekin tehdä pieniä pissakakka-lenkkejä. Szotyi the Queen on huolestunut palvelijan tilasta, hän nukkuu pääasiassa sylissä, vahtii koko ajan mihin palvelija nyt sitten könkkääkään keppiensä kanssa. Koiruus stressaa selkeästi, alistuu elämän uusiin kuvioihin, eipä paljon muutakaan voi... Lenkit ystävien kanssa, ja palvelijan jättäminen kotiin, sujuvat päivä päivältä paremmin. Szotyi on vaan niin kiltti ja kiva koira 💖.

Se kipu sitten, miten sen kanssa pärjää? Sanotaanko vaihtelevasti, päivä päivältä paremmin. Edelleen olen varpailllani, mihin suuntaan jalan kivut ovat muuttumassa, niissä on niin paljon aineksia hermokivuksi, merkkejäkin sellaisesta on. Haluan uskoa ettei jalkaan koskaan kehity CRPS:sää, yritän otttaa tarpeeksi kipulääkettä ja pitää kivun kurissa kaikilla muillakin mahdollisilla keinoilla. Kädet huutavat välillä hoosiannaa, keppien kanssa kulkeminen on rankkaa. Toistaiseksi olen pärjännyt lastojen ja hanskojen avulla. Vielä on kuitenkin jäljellä viisi viikkoa tai jopa pidempäänkin, rukoilen käsien kestävän... Silti pelottaa, tuossa suhteessa eletään elämää veitsen terällä, päivä kerrallaan, hetki kerrallaan.. Onneksi kipulääkkeet hoitavat myös käsiä ja hartioita ja niskaa ja ja ja, kaikkea joiden kipuilun kanssa olen joutunut elämään. 

Tälläinen  on päivän tarjotin, eväät joiden kanssa eletään päivästä toiseen. Uskotaan tulevaisuuteen, uskotaan hyvään ja nopeaan toipumiseen. Ihanaa on uskoa ystävyyden voimaan, siihen rakkauden ja huolenpitoon mitä voi saada. Onneksi on näin. 

💖