ITSEVALTIAS

korkeasti kunnioitettu Leskikuingatar Herttuatar Herkkä the Suuri. Tekee palvelijansa sekopääksi. Ja sulattaa sydämen. Vuoronperään, tasaisesti. Valtiattaresta on tullut nirso ruuan suhteen Whiskasseille vain käänetään selkä, Latzit menee jos huvittaa ja on juuri silloin sopivaa laatua. Vain Sheba ja vastaavat maistuu. Entäs nappulat, no ne menee, jos on Royal Caninia, turha edes yrittää lähikaupasta saatavia. Katti syö paremmin kuin emäntänsä, anteeksi palvelijansa....Nyt saan taas petikaverin. Hertuatar asettaa itsensä keskelle sänkyä ennenkuin ehdin kissa sanoa. Siinä se jököttää, ei siirry milliäkään, palvelija asettakoon itsensä sitten katin mukaan. Hänen Armonsa voi siirtyä jos palvelija kääntyy, ehkä. Tai sitten palvelija ei käänny.... Silti ajattelen kauhulla sitä hetkeä kun Herttuatar matkaa veljensä Kingin luo, mikä yksinäisyys siitä tuleekaan, mikä kaipaus. Kesällä tulee 18 vuotta täyteen, arvokas ikä. 

Mitä tiedän mielestänne on vertaistuki? Seurailen tuolla facesssa muutamaa kipuryhmää ja siellä tuntuu olevan vallalla negatiivisen jakamisen laki. Ryhmästä riippuen jaetaan haukkuja kelalle, vakuutusyhtiöille ja terveydenhuollolle, kiroillaan kipuja ja kurjuutta, voihkitaan ja nuristaan. Ymmärrän kaiken tuon, elämän totuuksiahan ne ovat. Ja kun on oikein kipeää, ei jaksaisi etsiä, saatikka löytää, jotain positiivistakin jaettavaksi tai edes itselle. Ikuisena hulluna optimistina uskon kuitenkin että pieni aktiivinen panostus sen oman elämän hyvän eteen vie pidemmälle kuin pelkkä kurjuudessa rämpiminen. Ei ainakaan pitäisi tuollaisessakaan yhteisössä alkaa torppaamaan positiivisia postauksia, hyvän mielen kuvia ja ajatelmia jotka voivat jollekulle toiselle tuoda iloa. Toki vertaistukeen kuuluu se vaikeuksien jakaminenkin, mutta peräänkuulutan suvaitsevuutta sille että osa kaipaa myös muunlaisia postauksia sinne joukkoon. Ja ennen kaikkea, osa kokee saavansa sitä vertaistukea nimenomaan siitä, että kivun keskellä joku jaksaa olla positiivisemmallakin mielellä.

Muutenkin erilaisten some-ryhmien toiminta on usein aika outoa. Ei ole tarkoitus ketään mollata, mutta jotenkin tuntuu että somessa toimimisessa vallitsee aivan omat sääntönsä, eikä niin mukavat sellaiset. Kuka ihan live-elämässä alkaisi arvostelemaan ja moittimaan toisten ajauksia tuosta noin vaan. AIkuiset (oikeasti aikuiset?) riitelevät seinällä vaikkapa fontin koosta jolla toinen kirjoittaa. Tai onko luontokuva luontokuva, jos siinä istuu mukana koirakaveri tai jotain vastaavaa. Hei haloo, jotain rotia tähän toimintaan. Samojen kohteliaisuus- ja sopivaisuussääntöjen pitäisi vallita niin somessa kuin elävässä elämässä. Mutta täällä kun kaikki on niin paljon helpompaa anonyminiteetin takana. Toki voin äänestää "jaloillani" ja lakata katselemasta vaikkapa villasukkia, luontokuvia ja vanhoja postikortteja. Ne vaan on kivoja ja niitten seuraamisesta tulee useimmiten sentään hyvä mieli. Ja onneksi pääasiassa kaikki ovat sovussa. Eikö meissä ihmisissä löydy ollenkaan suvaitsevaisuutta ja toisen arvostamista ja kunnioittamista? Joku pieni juttu tämän purkauksen sai aikaan. Ajatukset on pidemmän ajan kuluessa syntyneitä. Tuota negatiivisuutta ja riitaa ja mielen pahoitusta tuntuu olevan ryhmässä kuin ryhmässä. Miten herättäisi vastaan taistelevan liikkeen? 

http://www.tavallisia.fi/ikuinenarpi

Ihan omaa luokkaansa on tietysti tuo varsinainen kiusaaminen. Onneksi omissa piireissäni ei tietääkseni tuollaista esiinny. Siitäolen onnellinen. Ikävät, loukkaavat ja mieltä pahoittavat kommentit poistaisin omalta fb-seinältä tai täältä aivan välittömästi. Onneksi se on mahdollista, ainakin toivon että poistetut kommentit katoavat ihan oikeasti muittenkin näkyvistä. Tuolla kiusaamisella ei ole ikärajoja. SItä harrastaa ja sen kohteksi joutuu yhtälailla varhaisteini tai eläkkeelle siirtyvä tai oikeasti jo vanhaksi kutsuttava. Lapselle ja nuorelle arvet jäävät pidemmäksi aikaa, ikääntyvällä elämää vähemmän jäljellä. Ei siltikään ole oikeampaa kiusata vanhaa/vanhenevaa, yhtä kipeää se tekee kaikissa tapauksissa. Tehdään siis hyvä päätös: itse emme osallistu mihinkään vastaavaan, itse emme hyväksy seinillämme toisen mollaamista, itse löydämme rohteuden puuttua kiusaamiseen jos sitä havaitsemme, itse mietimme aina kaksi ja kolmekin kertaa kannattaako postailu ja kommetointi kiukuspäisään. 

Onpas tästä tulossa kovin negatiivinen kirjoitus. Ei ole tarkoitus :D Ei minulla ole huono mieli, ei ainakaan pääasiassa sellainen. Väsynyt, tautinen, kipeä sieltä sun täältä mutta pohjimmiltaan se hullun positiivinen Niäminen. Hymy, jota Minsku kaipasi pari päivää sitten, on kyllä olemassa. Suorastaan olen nauranut itsekseni. Sille joka on fb:ssa tuossa linkissä syy nauruuni :D Aivan mahtava, kuninkaallinen, arvonsa tunteva The Cat :D
 https://www.facebook.com/video.php?v=650656161712080&set=vb.135107593266942&type=3&theater
Muutenkin olen kyllä ihan nauttinut elämästä, juttuhetkistä ystävien kanssa, vauvojen tuoksusta, pienistä yksinkertaisista asioista omassa arjessa. Listataanko tähän loppuun noita arjen onnen ja ilon pikku juttuja: lämpimät villasukat jalassa, kannullinen teetä illalla, aamukahvi, ystävät ihanaiset ja rakkaat, mahtavat työkamut, Herttuatar ja Varvasotus, oma lämmin sänky, kirjoittelu, tietska, radio, liikuntakyky vaikkei vielä oikein taas jaksakkaan... Ja paljon muuta hyvää ja kivaa. Niitä toisia en viitsi alkaa edes miettimään, on niitä ikäviä ja kurjia juttujakin ihan joka päivä, mutta annetaan niiden olla ihan omissa oloissaan. Eikös vaan. 

Tässä on fiilistelty kesäisin kuvin, kesää kaivaten, kesästäunelmoiden, kevättä odotellessa. Meille kaikille ihania päiviä, jaksetaan olla iloisia ja tyytyväisiäkin.

<3