KEVÄÄN ODOTUS
on nousemassa potentiaalisesti pilviin. Eilen treffattiin Peltola-tuttjen kanssa. Energisiä naisia joita muuten tapaa vain kesäisin tuolla kesäparatiisissa. Pöydällä oli siemenluetelo poikineen, ilmassa väreili kasvun ihmeen odotus. Vuosien taimetus kokeiluiden jälkeen omalle taimikasvatukselle on kyllä iskenyt realistisuus; miten pikkuiset taimet saavat valoa, miten noita heiveröisiä kesän merkkejä jaksan hoitaa. Plus lisänä: laiskuuden peikko... Pitäisi hiukkasen kalustaa udelleen ja löytää huonekasveille tilaa jostain jotta taimet pääsisivät ikkunalle. Kaikkea tuota olen tehnyt vuosikaudet, nyt vaan olen mukaavuudenhaluinen laiskuri. Mutta sitä kesää odotan, niin että melkein pahaa tekee. Kaipaan puutarhaa, kaipaan mökkiä, kaipaan eloa ja oloa siellä "maalla" kaupungissa.
Eilen kuulin että Peltolassa joku ihan asuu, toki ei virallisesti, nyt talvellakin. Mökki on eristetty lämpimäksi ja kaupunkikoti on lähellä. Olisihan se romattista joo, mutta ei minusta olisi siihen. En ainakaan usko. Ei vaikka huussiin pääsisi sisäkautta. Vettä ei tule, se pitäisi kantaa kaupungista kokonaan. Tilaa on vähän, vajaat 30 neliötä. Siinä sitten aamusta iltaan ja illasta aamuun. Jos on kaksi aikuista pitää olla hyvä parisuhde että sen kestää, hienoa että sellaisiakin löytyy, niinkuin tämä pariskunta joka talvimökkeilyä harrastaa. Jos on yksin, tulee pitkät pimeät illat, tekeminen rajoittuu sisälle möksään. Olisihan toki hienoa seurata vuoden kiertoa maan tasalta, nähdä ja tunnistaa pienetkin muutokset maisemassa heti ikkunan takana. Seurata lintujen touhuja ruokintapaikalla koska silloin sellaisen voisi perustaa. Seurana olisi lintujen lisäksi pupujusseja ja peuroja. Paljon hyvää tuolaisessa elämäntavassa olisi mutta silti nautin kaupungin mukavuuksista. Etenkin kun vielä tuolla työelämässä pyörin... Luulen kyllä että tarvitsen sen lämpimän suihkun ja vessan ja hiukkasen enemmän tilaa ympärilleni, sisälläkin.
https://www.youtube.com/watch?v=o8tXuLTgqvg
Ei tuo videopätkä ole teknisesti mikään ihme, siitä tuli vaan tunnelmat itselle mieleen, vapun juhlinta on portti kevääseen ja kesään...
Moneen mielentilaan on myös ruuasta. Viimeksikin taisin sitä asiaa hiukkasen pohtia. Olen lapsuudesta lähtien oppinut mm lohtusyömisen salat. Parhaiten muistan kun pikkutyttönä, kolmosluokkalaisena, tulin koulusta kotiin, meillä oli ollut päässälaskukokeet. Äitini oli hankkinut herkkua jos toista palkinnoksi koska kokeenhan oli tarkoitus mennä hyvin. No, todellisuus oli täysin päinvastainen. Koe oli mennyt penkin alle, nippanappa pääsin läpi, ehkä pelkästään opettajan hyväntahtoisuuden takia. Mehän sitten äidin kanssa nautittiin ne herkut, harmituksen, surun, pettymyksen ja häpeän poistamiseksi. Edelleen tartun samaan aseeseen jos on paha mieli ja stressi vaivaa. Isäni elämän viimeiset viikot elin karkeilla ja Voi hyvin karpalo-juomalla (sehän oli silloin ns keventävä...), istuin sairaalassa ja kävin äitini luona heidän kodissaan. Muuten en noista viikoista paljoa muista, työt ja kaikki muu ovat menneet jonninmoisessa sumussa ja humussa, energiana puhdas lisäaineila maustettu ja värjätty sokeri. Ihan samaan tartun edelleen herkästi, taas yritän siitä kovasti päästä eroon. Karkkihyllyä vältän viimeiseen asti, jos edes pidempään pystyisi niitä välttelemään.
Muutenki hyvä ja itselle mieleinen ruoka on tärkeää. Olen monella tavalla tunnesyöjä, En osaa elää ruokien suhteen suunnitelmallista elämää. Se ei todellakaan olen minun juttuni. Voin kyllä miettiä paljonkin mitä tehdä tai ostaa. Lopullisen päätöksen teen kuitenkin kaupassa. Mikä näyttää siltä että sitä voi syödä, se on se tärkein kaikesta. Vaikka suunnitelmissa olisi vaikka lohta niin sitä on turha ostaa jos se näyttää vastenmieliseltä, en sitä pystyisi syömään. Olen siirtynyt yhä enemmän ja enemmän kasvisruokaan, kana ja kala voi mennä oikein valmistettuna ja joskus joku makkarasoppa/uunimakkara. Kaivelen lehdistä ja netistä reseptejä ja niitten avulla säveltelen kaikenmoista. Joskus sinne päin, joskus reseptin mukaankin. Mutta kun en vaan aina jaksaisi sitä ruokaa väkeltää. Mutta jos pitäisi syödä säännöllisesti, kolmen neljän tunnin välein olisi ihan ruokaakin tehtävä. Niinkuin muutakin hyvinvointia lisäävää nautiskeltavaa. Apua, olen hukassa ;) Etenkin kun tässä tulee vastaan tuo tunne, vatsa ei tahdo tuolla rytmillä ottaa mitään vastaan, se ei vaan sitä tee. Useimmiten. Niin ja lisäksi: Mää haluun tehosekoittajan! Olen kyllästynyt sekoittelemaan smoothieita sauvsekoittajalla. :D
http://chocochili.net/
http://blondkitchen.blogspot.fi/
Lopuksi vielä viittaus mielenkiintoiseen artikkeliin kipuasioihin liittyen. Oma kiouoireistoni toki liittyy hermivaurioon leikkauksen seurauksena. Mutta varteenotettavaa asia jos vielä jotain operoida täytyy, toivottavästi ei enää ikinä. Käsi on muuuten taas ihan outo. Ei kestäisi olla yhtään ilman painehanskaa. Kosketusherkkyys pahentunut huomattavasti ja etu-ja keksisormi koko ajan turvoksissa tyvestä, hermojen kihinät ja nykinät valloillaan koko ajan. Hermoja ärsytettäessä, niinkuin viimeksi fysioterapiassa, alkaa periferiasta lähtevät nykinät jotka nousevat hartioihin saakka. Ihan pienestä silloinkin alkoi, eikä fyssari uskaltanut kättä enempää käsitellä. Erittäin epämiellyttävää tuo on, vaikka eihän se henkeä uhkaa niin ei pitäisi olla väliä. Silti, jos joskus istuu vaikka kuuntelemassa luentoa ja yhtäkkiä alkaa joku kohta nykimään ilman syytä, eikä vaan voi mitään sille, niin hävettää. Pelottaa että joku huomaa ja minulla luullaan alkavan kouristuskohtauksen...
http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto1_1.pdf
Tämä vissiinkin oli tässä. Paljon tuli "höpistyä", nyt täytyy mennä kaivelemaan kuva-arkistoja. Uusia kuvia ei ole, en ole tuolla liukkaudessa halunnut enkä uskaltanut ylimääräisesti liikkua, ettei vaan sattuisi mitään. Mutta tunnelmoidaan kevättä ja kesää, unelmoidaan uudesta ajasta. Kyllä se lämpö ja valo sieltä tulee :D
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti