TÄLLÄ VIIKOLLA
juhlitaan Runebergia. Katsotaan jaksanko leipoa gluteenittomia torttuja tai jotain vastaavaa. Kivaahan se olis, ja maistuisikin varmaan hyvältä. Ihan asian vierestä, kokeilin tänään tehdä kotitekoista gluteniitonta mysliä, hyvältä maistuu eikä ollut edes hankalaa tehdä. http://www.provena.fi/fi/reseptit/valipalat/itsetehty-mysli?reid=547525 Aamulla sitten jugurtin sekaan. Mutta takaisin siihen Runebergiin. Työkaverini isä on hänelle opettanut että pelargoniat kuuluu leikata tuolloin 5.2. Olen aina aikaisemmin odottanut pidemmälle kevääseen, siihen että valoa on huomattavasti enemmän. Nyt oikein odotan tuota Runegergin päivää, keittiön ikkunalla on suuret ruukut joissa kasvaa koooorkeita ja kaljuja kasveja, latvassa kyllä kauniita vihreitä lehtiä joten hyvin ne hengissä ovat, valo vaan ollut liian vähäistä jo pitkään. Pelargoniat ovat säilyneet hengissä jo useamman vuoden, oliskohan nyt viides kesä tulossa. Jos siis jaksavat sinnitellä sinne asti, toivossa eletään. Surkean on näköiset pelakuut nytten, peukut pystyyn että kasvu lähtee käyntiin kunnolla.
 |
| Muuttoa kaupunkiin odotellessa.... |
 |
| Ja siellä kaupungissa, syksyllä :) |
Ankeat fiilikseni jatkuvat. Viimeviikkoisella toimintaterapiakäynnillä peukkuni todettiin olevan siirtymässä keskelle kämmentä. Virheasento jonka ollen kyllä tavallaan huomannut mutta en ole halunnut asiaa itselleni tunnustaa. Mallipiirrokset kädestäni lokakuussa ja nyt olivat tyystin erilaiset. Käsi myös nykii ja tärisee pienestäkin jännityksestä ja ärsytyksestä, uutta myös tuon oireen voimakas lisääntyminen. Mitä siis on tapahtumassa, sen kun tietäisi. Joku prosessi, ehkä liikaa töitä ja liian vähän vapaata, en tiedä. Tosiasia on vain se että jotain tapahtuu. Nytkin ku kirjoitan jää koko ajan vasemman käden kirjaimia pois... Siis normaalia enemmän. Miten eteenpäin, mitä tehdään. Ainakin uusi yölasta joka ohjaa peukkua paikoilleen, ihan niinkuin joskus sairailla vauvoilla. Taas kerran omiin hoidokkeihin samaistumista. Joskus aikaisemmin refluksitauti, nyt käden virheasento, hmmm.... Hämmennyksissäni en ihan älynnyt tentata Maria ja kysyä mitä muuta voisin tehdä mutta eiköhän sekin asia selviä.
En ole tainnut täällä pahemmin "mainostaa" että olen myös keliaakikko. Tauti on todettu jo vuonna 1979 eli tavallaan sen kanssa on pitänyt tulla sopuisa suhde. Ja onhan se, omalla tavallaan. Välillä iskee haikeus vaikkapa ruisleivän perään tai harmittaa kun aina pitää olla tarkkana ja pyytää erityiskohtelua. Mutta on asiat muuttuneet niiltä alun keliakiavuosilta. Tarjontaa on kauppojen hyllyillä vaikka kuinka, halutessaan voi laittaa pienen omaisuuden herkkullisiin leivonnaisiin, niin suolaisiin kuin makeisiinkin. Sillä kallista on olla keliaakikko. Ei sitä voi kieltää, Kelan mahtava 23€ korvaus ei paljoa kompensoi normiruokailijoiden tarvikkeita, ei edes normihintaisia, saatikka sitten tarjoustuotteita. Tuoreet leivonnaiset olisivat kyllä hyviä mutta hintaa leivilläkin usein 7-8€,se laittaa miettimään kaksi kertaa ostaako. Onneksi pakastealtaasta löytyy kohtuullista purtavaa kun aina ei (lue: harvoin) jaksa leipoa, ehkä sitten eläkeläisenä innostun siitäkin, kesällä Pehtooriin iski leipomisvimma ja se oli mukavaa se. Mutta sillloin joskus, silloin oli yhtä kallista mutta se valikoima.... Tasan tarkkaan yhtä vitivalkoista kivikovaa korppua löytyi kaupoista, samoin yhtä vitivalkosita jauhoa. Itse silloin jauhoin tattaria mauksi sekaan. oli sekin aina projekti. Nokkosella ja siemenillä sai silloin makua niihin lättyleipiin sillä Psylliumia tai vastaavaa ei silloin ollut tarjolla. Eli en valita, nautin siitä että ollaan tässä hetkessä :)
Paljon on nyt mietittävää ja pohdittavaa. Miten jatkossa, kaiken suhteen. Miten jaksan jatkossa. Kipujen suhteen, käden suhteen muutenkin. Kaiken tämän ahdistuksen ja tuskan joka velloo edelleen tuolla sisimmässä. Miten voin itse asioiden ratkeamiseen vaikuttaa vai voinko mitenkään... Pienet taitaa pienen yksilön keinot olla :( Eniten kyllä mietityttää tämä toimintakyky jatkossa. Entä jos tuon virheasennon kehittyminen ei pysähdy van peukku ihan oikeasti vaeltaa keskelle kämmentä. Miten käy muun toimintakykyni, olenko silloin vielä työelämässä ja kykenenkö siellä jatkamaan. Jos käden kivut, dystoniset oireet ja kömpelyys eivät yhtään helpota entäpä sitten. Ja mitä voin juuri nyt tehdä hillitäkseni kaikkea tuota... Nyt kivut on läsnä koko ajan, onneksi sentään ne tuikkaukset tulevat harvoin mutta niitä tulee, ja kädessä kihisee ja kuhisee katkeamattomana virtana, tavarat tippuvat käsistä taas normia enemmän...
Käsi pitäis varmaan laittaa lepoon, niinkuin omistajansakin. Monestakin syystä. Mutta kun luovuttaminen on niin vaikeaa, aina haluaa yrittää viimeiseen asti jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella. Ihminen kun ei aina toimi kovinkaan rationaalisesti. Ja vanhenmisen myötä on tullut pakko näyttää pärjäävänsä yhtälailla kuin nuoremmat ja terveet. Ettei työnnettäisi pois, laitettaisi hyllylle kelpaamattomana ja kyvytömänä. Tämä on niin vaikeaa ettei sanotuksi saa, kaksi minää taistelee koko ajan keskenään enkä tiedä kumpi voitaa. Vai voittaako kumpikaan. Ei ole helppoa olla vanhenemassa ja krämppääntyä. Tulee niin toivoton ja avuton olo, mutta kun ei siltikään haluaisi luovuttaa ;)
Olisikohan ensi keralla iloisempi vire tässä jutustelussa. Nyt ollut vaan paljon hankalaa ja ikävää ja huonoja uutisia niin niitä täytyy purkaa monella tavalla, täälläkin. Loppuviikosta tiedossa mukavaa neonataalihoitaja-touhua, sitä odotellessa. Ja edelleen vanhoja kuvia, kesästä ja keväästä haaveilllessa. Hyvää yötä ja kivutomuutta meille kaikille ystävät!
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti