Kun tämä elämä
ei oikein tahdo pysyä käsissä. Eletään ja ollaan kaupungissa, käsillä on kaikki mukavuudet ja elämän helpottajat. On vesiklosetit ja suihkut käden ulottuvilla. Lämpötila suhteellisen sopivalla mukavuusalueellla eli ei siis liian lämmintä mutta ei kylmääkään. Lähikauppaan meno kestää pari minuuttia, torille tuskin kymmentäkään. Bussi kulkee kortelin mitan päästä ja fillari on pihalla. Miksi siis tökkii?
Yhtenä syynä on varmaan ylläripylläri poskiontelotulehdus antibiootteineen ja kortisonikuureineen. Anbiootti kuvottaa iltaisin, kortisoni saa pumpun pomppimaan miten sattuu... Harvinaisen työläs lääkekoktaili tällä kertaa. Mutta toivon että tauti katoaa ennenkuin oikein ehti iskeäkkään, varhaisvaiheessa mutta todellisena. Kunhan tuo paranee, alkaa henkivaivatkin helpottaa. Ja sen myötä jaksaminen arjessa muutenkin.
Toinen asia on se, että sielu elää vielä puoliksi kesätunnelmissa, odottaa intiaanikesää, toivoo helteiden paluuta. Ja odottaa aurinkoa. Onneksi siitä paisteesta on kuitenkin tänä vuonna saanut nauttia, mutta auringon suhteen olen kyltymättön, sitä ja lämpöä ei täällä ole koskaan liikaa, mielestäni ei edes tarpeeksi. Nauttikaa te muut talvesta ja pakkasista, minä nautin lämmöstä ja auringosta. Pelkästään, tai no en pelkästään, siksi että voin niin paljon paremmin silloin. Huomaan kädessäni jo tämän ilmojen viilentymisen. Kihinä ja kuhina käden sisälmyksissä on päivittäinen vieras, liki kokoaikainen. Toisaalta, on vasta lähinnä hermokuhinaa, ei vielä sen pahempaa. Mieluummin elän sen kuhinan kanssa kuin kivun... Ehkä... Tai sittenkin.... En tiedä! Oikeastaan jos ihan rehellinen olen, en halua kumpaakaan kaverikseni.
Syksy on aina jollain tavalla haikeaa aikaa. Kaunista mutta haikeaa. Luonto vaihtaa väriä keltaisen ja ruskean ja punaisen sävyihin. Hehkuen kuin haluaisi näyttää tulevalle kylmyydelle voimansa, ilkkuen pimeydelle mutta sitten hiljakseen väistyen odottamaan. Syksyn värit ovat upeita, välillä lähes henkeä salpaavia. Kauneutta löytyy joka vuodenajasta. Pitää keskittyä nauttimaan siitä mikä on meneillään. Talvellakin on kaunista, mutta kun se kylmyys ei sovi yhtään miinulle, eikä ole vaateista kiinni, jos olisikin eihän edes ongelmaa olisi. Ja talven jälkeen tulee kevät, sitten kesä... Odotan siis tulevaa :D
Peltolassa on tänään(kin) puuhailtu syksyhommia. Pientä sadonkorjuuta, pientä kasvimaan siivoilua ja perkaamista kotiloiden reikäisiksi popsimista salaateista ja pinaateista. Luumuja ja omenoita pussilliset, papuja, maissia, tomaatteja, chilejä, kurkkua.... Kaikkea mitä löytyy. Ikäväkseni en voinut jäädä sinne sytyttelemään kynttilöitä illaksi, aamulla kutsuu työ enkä oikein mielelläni enää fillaroi, liian kylmää kädelle :( Mutta myöntää täytyy että oli ihan kiva tulla kaupunkikotiinkin. Mennä lämpimään suihkuun, tiskata sisällä, laittaa
kaaliloota uuniin ehkä hiukkasen pienemmällä edestakaisin roudauksella ja säätämisellä; elämän pieniä isoja iloja. Ja myönnän senkin, on tuo telkkarikin aika kiva :) Peltolaan en sellaista koskaan halua, sinne ei se kuulu mutta täällä kaupungissa se joskus on aikas rentouttavaa. Jos löytää mieleistä katsottavaa, ei kyllä tapahdu kovinkaan usein.
Toinen asia on se, että sielu elää vielä puoliksi kesätunnelmissa, odottaa intiaanikesää, toivoo helteiden paluuta. Ja odottaa aurinkoa. Onneksi siitä paisteesta on kuitenkin tänä vuonna saanut nauttia, mutta auringon suhteen olen kyltymättön, sitä ja lämpöä ei täällä ole koskaan liikaa, mielestäni ei edes tarpeeksi. Nauttikaa te muut talvesta ja pakkasista, minä nautin lämmöstä ja auringosta. Pelkästään, tai no en pelkästään, siksi että voin niin paljon paremmin silloin. Huomaan kädessäni jo tämän ilmojen viilentymisen. Kihinä ja kuhina käden sisälmyksissä on päivittäinen vieras, liki kokoaikainen. Toisaalta, on vasta lähinnä hermokuhinaa, ei vielä sen pahempaa. Mieluummin elän sen kuhinan kanssa kuin kivun... Ehkä... Tai sittenkin.... En tiedä! Oikeastaan jos ihan rehellinen olen, en halua kumpaakaan kaverikseni.
Syksy on aina jollain tavalla haikeaa aikaa. Kaunista mutta haikeaa. Luonto vaihtaa väriä keltaisen ja ruskean ja punaisen sävyihin. Hehkuen kuin haluaisi näyttää tulevalle kylmyydelle voimansa, ilkkuen pimeydelle mutta sitten hiljakseen väistyen odottamaan. Syksyn värit ovat upeita, välillä lähes henkeä salpaavia. Kauneutta löytyy joka vuodenajasta. Pitää keskittyä nauttimaan siitä mikä on meneillään. Talvellakin on kaunista, mutta kun se kylmyys ei sovi yhtään miinulle, eikä ole vaateista kiinni, jos olisikin eihän edes ongelmaa olisi. Ja talven jälkeen tulee kevät, sitten kesä... Odotan siis tulevaa :D
Peltolassa on tänään(kin) puuhailtu syksyhommia. Pientä sadonkorjuuta, pientä kasvimaan siivoilua ja perkaamista kotiloiden reikäisiksi popsimista salaateista ja pinaateista. Luumuja ja omenoita pussilliset, papuja, maissia, tomaatteja, chilejä, kurkkua.... Kaikkea mitä löytyy. Ikäväkseni en voinut jäädä sinne sytyttelemään kynttilöitä illaksi, aamulla kutsuu työ enkä oikein mielelläni enää fillaroi, liian kylmää kädelle :( Mutta myöntää täytyy että oli ihan kiva tulla kaupunkikotiinkin. Mennä lämpimään suihkuun, tiskata sisällä, laittaa
kaaliloota uuniin ehkä hiukkasen pienemmällä edestakaisin roudauksella ja säätämisellä; elämän pieniä isoja iloja. Ja myönnän senkin, on tuo telkkarikin aika kiva :) Peltolaan en sellaista koskaan halua, sinne ei se kuulu mutta täällä kaupungissa se joskus on aikas rentouttavaa. Jos löytää mieleistä katsottavaa, ei kyllä tapahdu kovinkaan usein.
Nyt toivotan meille kaikille mukavaa muinaistulien iltaa, rauhaisaa yötä ja mukavia unia. Herätään kaikki virkeinä ja levänneinä aamulla, myös me jotka saamme aamulla taapertaa työpaikalle :D
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti