Jääkaappi

on pitkästä aikaa sen näköinen että täällä asutaan. Löytyy aamupala-aineksia, on pottua, on paprikaa, purkkikaupalla rahkaa (kyllä, tiedän että on paaston aika...) On juustoa, maapähkinävoita, hilloa ja purkki jos toinen erilaisia tahnoja ja kastikkeita. Ja ISO kattillallinen kana-nuudelikeittoa jossa on maustetta niin että kaikki  pään ontelot takuulla aukeavat! Ja huomiset työeväät tehtynä :)

Periaatteessa kyllä tykkään laittaa ruokaa, teen sitä jopa itselleni. Ja etenkin silloin kun saan ruokavieraita. Olen vaan loputtoman kyllästynyt ruuanlaittoon ja kaikkeen siihen liittyvään hoidettuani vuosikausia, varmaan yli kymmenen vuotta vanhempieni päivittäisen ruokasirkuksen kaupassaköynteineen. Ja siinä samalla oman perheen ruokatouhut. Ja kaikki tämä työn ohessa tietenkin. Valmisruuat ei minulle maistu, suurinta osaa en edrs saa menemään alas. Siksi on taas ruokadilemma, työpaikan ruokasalin ruoka on huonontunut, sekään ei maistu. Eli jos haluaa syödä, on laitettava se ruoka itse... 

Elämän parhaita hetkiä on saada ystävän kanssa istua Peltolan puutarhassa. Pöydällä iso kulholline  hyvää oman maan tarpeista tehtyä salaattia ja joku hyvä pirakka, vaikkapa raejuusto-sellainen. Lisänä iso kannullinen hyvää haudutettua teetä. Maailma paranee linnut ruokaseurana välillä hiukan liiankin innokkaasti tai jopa tunkeilevasti :) Ympärillä luonto ja sen ääänet tuoksut ja rauha, kiireettömyys tai ehkä lähinnä ajattomuus. 

Ystävyys on tärkeää, iso rikkaus. Olen kiitollinen siitä että minulla on ystäviä, saan olla ystävä, Ystävä on elämää pelastava voimavara, ystävys ja kantaa ja kannattaa. En tiedä olisinko edes jaksanut ilman ystäviä. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet jokseenkin kuluttavia, ystävyden ja yhteisten kokemusten jakamisen kautta on aina päässyt eteenpäin. Ystävyys on myös hyvä kipulääke, läsnäolo vaikka etäältäkin tehoaa. Jos saa vielä halinkin, sen tehokkaammaksi se lääke tulee :)  Aina ei siis tarvita pelkkää lääkkeellistä hoitoa. 

Tämänkin päivän pelastajana oli pitkä puhelu rakkaan ystävän kanssa. Hän soilttaa minulle usein lähtiessään lenkille, hölpötämme ja filosofoimme pitki aikoja ja se tuo niin ison avun etten ennen näitä kipuongelmiani olisi voinut uskoakkaan, Tosin tänään jouduin ottamaan ihan kolimiolääkkeenkin, Niiden ottamista vältän ja joskus pitkitän liikaakin. Yleensä nappaisen sellaisen illalla, että niiden tuoma pökkeröisyys ja huteruus menisivät yön aikan ohi. Tänään tuo meni sitten miten meni...  Päivä on mennyt vähän persuuksilleen, mutta ei voi mitään, auttoi sekin ja toivottavasti tuo kivun iso kärki on nyt katkaistu. Olisi syytä olla, sillä edessä aika tiukka työputki. 

Työpaikalla minulla on hieno kirjo erilaisia ja eri ikäisiä ystäviä. Nuorimmat voisivat olla, toden totta, apua, minun lapsenlapsiani! Vanhimmat lähempänä omaa ikää. Silti, ei se ikä haittaa, se on vain iso rikkaus. Olemme elämässämme eri vaiheessa, työkokemukemuksen suhteen erilaisia, täydennämme toisiamme. Itse koen oppivani joka päivä, en vain ammatillisesti vaan yhtälailla elämästä, toimiessani eri ikäisten kolleegoiden kanssa. Juuri siinä erilaisuudessa voimme parhaiten kannatella ja tukea toisiamme, kulkea kohti päämääräämme yhdessä. Etenkin voimme nauraa yhdessä ja itkeä yhdessä. Kivikkoinen tuo tie on välillä, sen me todella tiedämme, mutta parasta ainakin yrittää poimia ne positiivisemmat puolet tärkeimmiksi.  Kiitos teille rakkaat ihanat työkaveri, olette elämän parhautta <3