Rakastan nukkumista,  mutta olen huono siinä 

viime yö meni kauniisti sanottuna "läskiksi". Illan lääkekoktail taisi vaikuttaa unen laatuun, niinkuin myös ylitsevuotava väsymys, takana ehkä liian koville ottanut työviikko puolikuntoisena. Mutta tässähän ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä ;)

Ihan pikkuisena, vauvana vielä, olin jo äärimmäisen herkkäuninen. Tosin jollakin tavalla valikoivasti. Minulle on kerrottu että heräsin teekupin kilahtamiseen lautasta vasten, siksi äitini oli ommellut kupin ja lautasen väliin pieniä pyöteitä liinoja, ettei pikkuinen Johanna  heräisi... Tarinaan kuuluu tietenkin se ettei se 

pikkuinen Johanna koskaan herännyt kun hänen isänsä soitti viulua samassa huoneessa. Joten

asiat ovat suhteellisia :)

Mutta tosiasia on että nukkumisen ongelmat ovat minulle tuttuakin tutumpia. Vuosia epäsäännöllistä kolmivuorotyötä on tehnyt osansa. Siihen lisänä vuosia jatkunut lapsen infektiokierre. Seuraava häiriötekijä oli varmaan vaihdevuodet... Eli jos perusta on ollut heikko aina, eivät olosuhteetkaan ole asiaa helpottaneet. Siksi siis nautin äärettömästi kun joitakin vuosia meni hyvin, nukuin pitkiä rauhallisia öitä, se oli ihanaa, autuaallista, taivaallista, ja vaikka mitä. Sitten vaan kaikki taas muuttui, taloon tuli CRPS, nukahtamisongelmineen, kipukausineen ja muine mausteineen. 

Mutta hyvää unta osaan arvostaa. Jokainen nukuttu yö on arvokas. Parhaiten nukkuisi jos saisi noudattaa biologista rytmiään. Ongelmana on vain että se ei ihan kohtaa tuota työelämän rytmiä, tykkään kukkua pidempään ja samaten siis heräillä hiukkasen myöhemmin kun aamuvuoro sairaalassa edellyttää. Kaikkiaikanaan, elämme siis toivossa että sitten joskus eläkkeellä...

Katikansa kyllä sensijaan osaa nukkumisen taidon, Sitä ei ovi kuin kadehtia. Kotikatit toteuttavat täysillä tehtäväänsä, syödä ja nukkua. Ainakin täällä meillä. Paikkaa vaan vaihdetaan ja taas kuorsataan. Ihan sanamukaisesti. Joku aika sitten ihmettelin kylppärissä ollessani että kuuluupa naapurin kuorsaus hyvin tuuletuskanavaa pitkin... Todellisuuden tajusin kun kun takanani olevasta pyykkikorista alkoi kuulua rapinaa, meidän Kingihänhän se siellä veteli hirsiä. Nukkuvaa kissaa on hauska seurata, tassut käyvät, karvoja väristetellään. Tällaiset

olonsa ilmeisesti täydellisen turvalliseksi tuntevat kissat osaavat ottaa todella rennosti, milloin ollaan kerällä, millon ojentaudutaan mahdollisimman pikäksi, mutta aina sama tärkeä asia, se täydellinen rentous. Kaikki jännitykset ja huolet ja murheet jätetään unesta pois ja nautitaan siitä.

Mutta nyt varmaan on otettava mallia noista kissoista, eli unten -maille minäkin. Huomenna katsomaan mitä vauvoille kuuluu ja kuulemaan mitä uuden osaston avajaisessa oli. Hyvää ja rauhallista yötä ja tasaista lepoa tuovaa unta meille kaikille :D