Kevätmielellä....
pienen puutarha puuhailun jälkeen eilen. Toki taivasta koristi komean harmaa pilvimassa ja aurinko alkoi tulla oikein kunnolla esille vasta kun lähdössä pois, mutta ei enää jaksanut tai oikeammin pystynyt töitä tekemään kun käsi ja polvi sanoivat yhteistyösopimuksensa irti. Mökki on vielä talvikunnossa eikä sieltä löydy lämpöä eikä viihtyisyyttä viettää aikaa. Mutta Peltola-kärpänen puri taas, vaikka toisaalta vaa'an vastakkaiselle puolelle on tekemättömien töiden ahdistus. Mutta, summa summarum. Möksä on pakko saada kuntoon ja muutto sinne mitä pikimmin jos yöt vaan lämpenee.... Tahdon kuuntelemaan lintuja joka päivä!
http://audioboo.fm/boos/1433143-kaen-tuttu-aani-tuo-tunnelmaa-kesailtaan
Käkeä en toki kuullut vielä, muuten kuulemani konsertti oli vertaansa vailla. Sen kuunteleminen nousi päähän kuin viini, irrotti onnelisen hymyn huulille. Oli melkein kuin kesä. Tinttisetkin tulivat pyytämään pähkinöitä heti kun tulin paikalle, eli elämä siellä jatkui juuri siitä mihin oli päättynyt. Oli se sitten ollut elämää rinnakkain lintujen kanssa tai loputonta puuhailua puutarhassa. Tärkeintä on, että paikka on olemassa, ja että tietää saavansa nauttia siellä kesän suloisuudesta.
Onneksi elämässä saa olla haaveita. Ilman haaveita maailmassa olisi paljon rankempaa. Haaveita on monella tasolla, on esimerkiksi niitä joiden toteutumisen tietää olevan lähes mahdotonta tai mahdotonta, ja silti niistäkin asioista voi haaveilla. Isoja haaveita tarvitaan, yhtälailla kuin niitä pieniä jotka ehkä parhaiten kannattelevat arjessa. Unelmoiminen ja haaveileminen auttaa menemään eteenpäin silloinkin kun kaikki tuntuu tökkivän vastaan, jos sitä vain haluaa ja antaa sille luvan. Mikä auttaisikaan pyrkimään eteenpäin, ellei olisi haaveita! Positiiviseen elämänasenteeseen kuuluu haaveet. Pessimismissä ei niille ole juurikaan tilaa.
Yksi iso haaveeni on ollut tämä Peltolan puutarha mökkeineen. Ja se toteutui, vaikka en siihen oikein koskaan uskaltanut uskoa :) Useita kesiä vietimme lapsen kanssa Ruissalossa, siellä oli meri ja rantalaituri, muttei kunnollista maata tongittavaksi. Lapsella oli kesäveljet, minulla ystävä-äiti jakamassa arkea. Elämä sujui, lasten hoito järjestyi ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Se ei vaan voinut jatkua ikuisuuteen, ehkä hyvä niin, eihän minulla muuten olisi nykyistä kesäparatiisiani. Oli siellä Ruissalossa omat varjopuolensa, mutta se antoi kuitenkin meille kaikille mahdollisuuden elää kosketuksissa luontoon ja samalla mukavaa yhteiseloa ystävien kanssa. Joskus kosketus luontoon oli liiankin läheisestä ehkä: oli varastelevat kurret ja supikoirat, oli vanhanajan vessa (varsinainen yökötys), olipolulla vastantulevat hirvet, hiiret, oi käyttöveden veden raahaaminen kaupungista koska paikallinen kaivo kuivui alta aikayksikön... Onneksi muutaman kaupunkikesän jälkeen haaveeni toteutui ja edelleenkin voin nauttia etuoikeudesta kesäelämään Peltolan puutarhassa. Olen siitä iloinen ja kiitolinen.
Mistä nyt haaveilen? Siihen on oikeastaan aika helppo vastata. Lämpimästä kesästä tietenkin, minun on helpompi olla lämpimässä, myös nautin kesästä silloin kaikista eniten. Haaveilen myös kyvystä tehdä työtä edelleen, siitä että jaksaisin kaikki jäljellä olevat vuoteni ja että jaksaisin paremmin kuin nyt. Tähän isoon haaveeseen kuuluu tietysti myös kipujeni taso. Se, että kivut eivät lisääntyisi nykyisestä ja mieluummin tietenkin vähenisivät. Tähän(kään) en paljoa pysty vaikuttamaan, toki tietyllä oman toiminnan tasolla voin yrittää optimoida jaksamistani ja sitä kautta ehkä myös vaikuttaa kipuihini. Siihen millaiset työnteon puitteet minulla on, ei minulla ole paljoakaan vaikuttamismahdollisuuksia. Mutta voin haaveilla, ainakin salaa, että asiat järjestyisivät parhaalla mahdollisella tavalla. Toinen kysymys on, pitäisikö minun pystyä vaikuttamaan työympyröihini. Sitä voi pohtia joku toinen kerta.
http://audioboo.fm/boos/1433143-kaen-tuttu-aani-tuo-tunnelmaa-kesailtaan
Käkeä en toki kuullut vielä, muuten kuulemani konsertti oli vertaansa vailla. Sen kuunteleminen nousi päähän kuin viini, irrotti onnelisen hymyn huulille. Oli melkein kuin kesä. Tinttisetkin tulivat pyytämään pähkinöitä heti kun tulin paikalle, eli elämä siellä jatkui juuri siitä mihin oli päättynyt. Oli se sitten ollut elämää rinnakkain lintujen kanssa tai loputonta puuhailua puutarhassa. Tärkeintä on, että paikka on olemassa, ja että tietää saavansa nauttia siellä kesän suloisuudesta.
Onneksi elämässä saa olla haaveita. Ilman haaveita maailmassa olisi paljon rankempaa. Haaveita on monella tasolla, on esimerkiksi niitä joiden toteutumisen tietää olevan lähes mahdotonta tai mahdotonta, ja silti niistäkin asioista voi haaveilla. Isoja haaveita tarvitaan, yhtälailla kuin niitä pieniä jotka ehkä parhaiten kannattelevat arjessa. Unelmoiminen ja haaveileminen auttaa menemään eteenpäin silloinkin kun kaikki tuntuu tökkivän vastaan, jos sitä vain haluaa ja antaa sille luvan. Mikä auttaisikaan pyrkimään eteenpäin, ellei olisi haaveita! Positiiviseen elämänasenteeseen kuuluu haaveet. Pessimismissä ei niille ole juurikaan tilaa.
Yksi iso haaveeni on ollut tämä Peltolan puutarha mökkeineen. Ja se toteutui, vaikka en siihen oikein koskaan uskaltanut uskoa :) Useita kesiä vietimme lapsen kanssa Ruissalossa, siellä oli meri ja rantalaituri, muttei kunnollista maata tongittavaksi. Lapsella oli kesäveljet, minulla ystävä-äiti jakamassa arkea. Elämä sujui, lasten hoito järjestyi ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Se ei vaan voinut jatkua ikuisuuteen, ehkä hyvä niin, eihän minulla muuten olisi nykyistä kesäparatiisiani. Oli siellä Ruissalossa omat varjopuolensa, mutta se antoi kuitenkin meille kaikille mahdollisuuden elää kosketuksissa luontoon ja samalla mukavaa yhteiseloa ystävien kanssa. Joskus kosketus luontoon oli liiankin läheisestä ehkä: oli varastelevat kurret ja supikoirat, oli vanhanajan vessa (varsinainen yökötys), olipolulla vastantulevat hirvet, hiiret, oi käyttöveden veden raahaaminen kaupungista koska paikallinen kaivo kuivui alta aikayksikön... Onneksi muutaman kaupunkikesän jälkeen haaveeni toteutui ja edelleenkin voin nauttia etuoikeudesta kesäelämään Peltolan puutarhassa. Olen siitä iloinen ja kiitolinen.
Peltolassa elän puutarhaunelemia todeksi joka päivä. Yritän toteuttaa sisäistä näkemystäni elävästä kauniista puutarhasta. Taidot ja kyvyt ovat toinen asia, mutta toteutan ahkerasti siirtolapuutarhan perusideologiaa, siirtelen kasveja paikasta toiseen ajatellen että ne ehkä voivat paremmin tai näyttävät paremmilta uudessa paikassa. Tällä periaattella ei työt ainakaan lopu koskaan! Miten nuo siirtotouhut onnistuvat onkin ihan toinen juttu...
Mistä nyt haaveilen? Siihen on oikeastaan aika helppo vastata. Lämpimästä kesästä tietenkin, minun on helpompi olla lämpimässä, myös nautin kesästä silloin kaikista eniten. Haaveilen myös kyvystä tehdä työtä edelleen, siitä että jaksaisin kaikki jäljellä olevat vuoteni ja että jaksaisin paremmin kuin nyt. Tähän isoon haaveeseen kuuluu tietysti myös kipujeni taso. Se, että kivut eivät lisääntyisi nykyisestä ja mieluummin tietenkin vähenisivät. Tähän(kään) en paljoa pysty vaikuttamaan, toki tietyllä oman toiminnan tasolla voin yrittää optimoida jaksamistani ja sitä kautta ehkä myös vaikuttaa kipuihini. Siihen millaiset työnteon puitteet minulla on, ei minulla ole paljoakaan vaikuttamismahdollisuuksia. Mutta voin haaveilla, ainakin salaa, että asiat järjestyisivät parhaalla mahdollisella tavalla. Toinen kysymys on, pitäisikö minun pystyä vaikuttamaan työympyröihini. Sitä voi pohtia joku toinen kerta.
Unelmilla on siivet, jospa ne taas kantaisivat pitkälle. Minä ainakin nautin siitä että saan unelmoida ja uskoa unelmieni toteutumiseen. Näin elämässäni pysyy ilo ja eteenpäin menemisen mieli. Nyt unelmoimaan omaan sänkyyn, huomenna on uusien unelmien vuoro.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti