Välillä
huomaa hyvinkin konkreettisesti itsessään äitinsä tapoja, eleitä, liikkeitä ja jopa sanoja/sanontoja. Eli kaikkea sitä mitä vuosikymmenten aikana vannoi ettei itse koskaan koskaan koskaan tule tekemään.... Ehkä raadollisimpana tämä tuli esille talvella kun könkkäsin kynärsauvojeni kanssa. Häivähdyksiä asiasta on tullut toki tajuntaan ajoittain, mutta eräänä pakkaspäivänä kävellessäni näin oman kuvajaiseni kaupan ikkunassa... Kuin äitiäni olisin katsellu; etukumara asento, iso paksu pitkä takki, kepit ja reppu selässä. Hätkähdin ja toisaalta iski ikävä, koskaan en tuota kumaraa hahmoa tule näkemään, en kuule hänen teorioitaan, en kertomuksia hänen "tieteellisistä kokeistaan" mitä moninaisimmalta alueilta. Tässä päivänä muutamana olen taas palannut muistojen maailmaan, polvivaivaisena kun ähellän itseäni ylös maanrajasta tai kyykistyn ja palaan ajassa taaksepäin, mutta myös samalla näen itseni vieläkin vanhempana ja raihnaisempana... Onneksi on muistot kuitenkin, hyvät ja vähän huonommatkin, ne hälventävät kaipausta ja ikävää. Onneksi on elämän koko historia, näiden asioiden varaan rakentuu tämäkin päivä <3
Tunnelmat ovat hiukkasen ankeat. Viikonlopulla operoitu polveni kipeytyi taas äkillisesti. Töissä sinnittelin, klenkkasin hiihdellen pitkin käytäviä, ihanat työkaverini olisivat kyllä työntäneet minua pyörätuolissa jos sellainen olisi meillä ollut :) Mutta hyvä seura ja leppoisa tunnelma olivat kyllä kaiken kurjuudenkin arvoiset! Ei siltikään ehkä ollut maailman paras ratkaisu olla itseppäisesti siellä töissä, mutta sairauslomalle jäääminen on minulle aivan äärimmäisen vastemielistä ja masentavaa, haluaisin olla ihan normaali oma itseni, haluaisin pärjätä töissä(kin). Vaikka ei ihan jaksaisikaan ja pystyisiikään, töistä poisjääminen on luovuttamista ja oman heikkouden ja vajavaisuuden myöntämistä. On helpompaa olla poissa räkätaudin tai oksentelun takia, ne ovat selkeä ja hyväksyttävä syy jäädä kotiin. Mutta kipu, riittääkö se syyksi jäädä kotiin? Ja koska sen intensiteetti on niin suuri että saa luovuttaa? Eihän kipu näy päälle, toiset eivät voi arvioida sen astetta, vain omat tuntemukset ja oma sana ovat sen takeena että oikeasti on tarpeeksi kipeä sairastaaksen kotona. Onhan minulla lääkärintodistus jolla todistetaan poissaolon tarve, kaupanpäälliseksi sain vielä ymmärryksenkin tilannettakohtaan, mutta silti...
Säät ovat mitä parhaat, lämmintä on riittänyt ja nolen siitä täysillä nauttinut. Vaikka ei sairaslomailu ole samalla tavalla vapaata kuin ihan normit vapaat tai loma. Polvi pakottaa ottamaan rauhallisesti, lepäämään ja ottamaan aikaa toipumiseen. Puutarhakeinu on hyvä paikka, en muista koska olisin siinö yhtä paljon istunut kuin tänään. Tosin on pakko myöntää että olen touhunnutkin aika paljon, jo siksikin etten ihan jäykistyisi ja siksi että välillä tuntuu siltä että seisominen on helpompaa kuin isuminen. Outoa. Istuessa joku helposti painaa takareiden hermoja ja laukaisee kipukohtauksen. Sen verran olen kait lepäillyt että niitä kauheita kipukohtauksia on tullut vähemmän :)
Puutarhassa riittäää paljon puurtamista, myös sellaista jota voi tehdä jalkavaivaisena. Aina on nypittävää ja siistittävää vaikkei tämä paratiisini olekkaan millään tavalla huoliteltu ja kurinalainen. Välillä ajattelen että nyt on jo hiukan saavutettu tavoite cottage gargen tyylisestä rönsyilevästä aina kukkivasta herkullisesta ja näennäisesti itse itsensä hoitavasta puutarhasta. Mutta se on haave vain... Tarvitsen lisää kukkia, kukkapenkit kaipaavat voimaa ja rehevyyttä, uusia ideoita syntyy kuin sieniä sateella. Pehtoori ei tiedäkkään mitä kaikkea taas päässäni muhii :) Avainsanat tällä kertaa ovat; kaariportti, köynösruusu, kärhöt! Pehtoorin lempilausetta lainatakseni "Tekishän sitä jos olis tarpeet..."
Nyt vielä pieni puutarhan kastelu, tai suurin osahan on jo kasteltu mutta viimeinen neljännes. Kastelu herättää tuoksut, kesä suorastaan tulvii tuomaan mielen hyvinvointia. Lämpimän kesäillan tuntu iholla, lintujen viserrys, maan ja ruohon ja kasvien täyteläinen tuoksu. Ei tästä voi olla pitämättä, tämä on autuutta, myös kipeänä. Ja sitäpaitsi, lämpö tekee hyvää niin kädelle kuin polvellekin. Eikä tällaisena iltana halua mennä nukkumaan ollenkaan!
Tunnelmat ovat hiukkasen ankeat. Viikonlopulla operoitu polveni kipeytyi taas äkillisesti. Töissä sinnittelin, klenkkasin hiihdellen pitkin käytäviä, ihanat työkaverini olisivat kyllä työntäneet minua pyörätuolissa jos sellainen olisi meillä ollut :) Mutta hyvä seura ja leppoisa tunnelma olivat kyllä kaiken kurjuudenkin arvoiset! Ei siltikään ehkä ollut maailman paras ratkaisu olla itseppäisesti siellä töissä, mutta sairauslomalle jäääminen on minulle aivan äärimmäisen vastemielistä ja masentavaa, haluaisin olla ihan normaali oma itseni, haluaisin pärjätä töissä(kin). Vaikka ei ihan jaksaisikaan ja pystyisiikään, töistä poisjääminen on luovuttamista ja oman heikkouden ja vajavaisuuden myöntämistä. On helpompaa olla poissa räkätaudin tai oksentelun takia, ne ovat selkeä ja hyväksyttävä syy jäädä kotiin. Mutta kipu, riittääkö se syyksi jäädä kotiin? Ja koska sen intensiteetti on niin suuri että saa luovuttaa? Eihän kipu näy päälle, toiset eivät voi arvioida sen astetta, vain omat tuntemukset ja oma sana ovat sen takeena että oikeasti on tarpeeksi kipeä sairastaaksen kotona. Onhan minulla lääkärintodistus jolla todistetaan poissaolon tarve, kaupanpäälliseksi sain vielä ymmärryksenkin tilannettakohtaan, mutta silti...
Säät ovat mitä parhaat, lämmintä on riittänyt ja nolen siitä täysillä nauttinut. Vaikka ei sairaslomailu ole samalla tavalla vapaata kuin ihan normit vapaat tai loma. Polvi pakottaa ottamaan rauhallisesti, lepäämään ja ottamaan aikaa toipumiseen. Puutarhakeinu on hyvä paikka, en muista koska olisin siinö yhtä paljon istunut kuin tänään. Tosin on pakko myöntää että olen touhunnutkin aika paljon, jo siksikin etten ihan jäykistyisi ja siksi että välillä tuntuu siltä että seisominen on helpompaa kuin isuminen. Outoa. Istuessa joku helposti painaa takareiden hermoja ja laukaisee kipukohtauksen. Sen verran olen kait lepäillyt että niitä kauheita kipukohtauksia on tullut vähemmän :)
Puutarhassa riittäää paljon puurtamista, myös sellaista jota voi tehdä jalkavaivaisena. Aina on nypittävää ja siistittävää vaikkei tämä paratiisini olekkaan millään tavalla huoliteltu ja kurinalainen. Välillä ajattelen että nyt on jo hiukan saavutettu tavoite cottage gargen tyylisestä rönsyilevästä aina kukkivasta herkullisesta ja näennäisesti itse itsensä hoitavasta puutarhasta. Mutta se on haave vain... Tarvitsen lisää kukkia, kukkapenkit kaipaavat voimaa ja rehevyyttä, uusia ideoita syntyy kuin sieniä sateella. Pehtoori ei tiedäkkään mitä kaikkea taas päässäni muhii :) Avainsanat tällä kertaa ovat; kaariportti, köynösruusu, kärhöt! Pehtoorin lempilausetta lainatakseni "Tekishän sitä jos olis tarpeet..."
Nyt vielä pieni puutarhan kastelu, tai suurin osahan on jo kasteltu mutta viimeinen neljännes. Kastelu herättää tuoksut, kesä suorastaan tulvii tuomaan mielen hyvinvointia. Lämpimän kesäillan tuntu iholla, lintujen viserrys, maan ja ruohon ja kasvien täyteläinen tuoksu. Ei tästä voi olla pitämättä, tämä on autuutta, myös kipeänä. Ja sitäpaitsi, lämpö tekee hyvää niin kädelle kuin polvellekin. Eikä tällaisena iltana halua mennä nukkumaan ollenkaan!
SIlti toivotan teille kaikille hyvää yötä, nautitaan kesästä ja iloitaan elämästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti