Tänään on ollut...
taas selllainen päivä. Mitään ei saa aikaiseksi, vain jotain pientä säätöä, ei mitään kunnollista. Herännyt olen kukonlaulun aikaan, ihan liian aikaisin joka tapauksessa. edellisten päivien vauhti on varmaankin jotenkin jäänyt päälle. Ihan vaan pään sisäisinä kierroksina, muuten painaa väsymys aivan lyttyyn. Tekisi mieli tehdä puutarhahommia, ei vaan jaksa käydä niihin käsiksi. Vettäkin on tullut vain ripsaukina. Siltikään ulkona oleminen ei kauheasti houkuta, tuulee vilpoisesti ja aurinko vain kurkistelee pilvien takaa.
Niäminenkin hyytyi tuon edellisen tekstin jälkeen, koko päivän on tämä ollut tekeillään mutta valmista ei ole tullut, suu vain revennyt liitoksistaan haukotuksissa. Täysin tavoistani poiketen otin iltapäivänokoset, uni tuli samantien kun sängylle oikaisin... Sen jälkeen iltateet ja olo on ihan toinen!
Iltateeseura oli mitä parhainta, "kesäpoika" veteli maksrillileipiään, itsellä perinteiset hedelmäiset lisukkeena maapähkinätahnaleipä. Jaloissa pyöri siili, Simo kuljeskeli edes sun takaisin, nokka tuhisi ja heilui ja haisteli kaikkea herkkupaloja paikantaen, tipahtaneet leivänmurut katosivat hetkessä. Simppa oli kyllä jo nautiskellut päivittäisen kissanruoka pussinsa, lisää ilmeisesti olisi kaivannut! Yksi pussi saa kuitenkin riittää päivässä, liian ihmisestä riippuvaiseksi ei siiliä saa opettaa. Välillä piti Simpan ihan nousta seisomaan takajaloilleen jalkaani vasten... Enpä ole moista ennen kokenut! Simpasta on tullut varsinainen lemmikki tälle tontille :D Kuului jossain vaiheessa kova rutina, kukkaviidakosta löytyi kotiloita!
Mutta tämä väsymys ja uupumus, tämä on toivotonta. Ja käsi :( Työ vie voimat, vauhtia on siellä riittänyt ja työrytmini ei yksinkertaisesti sovi minulle. Kroppani tarvitsee enemmän kokonaisia vapaita, sieluni tarvitsee kunnon vapaita. En jaksa ja kykene jatkamaan näin.... Elimistöni ei kertakaikkiaan toivu näin lyhyillä vapailla, etenkään käsi ja jalka. Kädestä on tullut äärimmäisen kipu- ja kosketusherkkä, puserotkin hiertää rannetta kipeästi. Lämpötilan vaihtelut turvottaa ja kutistaa vuorotellen ja kaikki muutokset saavat aikaan valtaisan hermokihelmöinnin ja kivun. Tämä on vaan yksinkertaisesti niin syvältä kuin olla voi. Miksi ihmeessä en saa tehdä pitkiä päiviä jolloin voisin saada paremmin ne toipumisjaksotkin? Ymmärrän kyllä että jokaisella meistä on omia erityistarpeitamme eikä niitä kaikkia voi mitenkään kuunnella. Mutta silti, voi kun työssäjaksamisani voitaisiin tukea kuitenkin aika yksinkertaisella tavalla, ja näin estää mahdollisesti sairausloman tarve. Työ on minulle iso ilo, motivaatiota sen tekemiseen löytyy ja päättäväisyyttä, Eli toki pärjään, olenhan tähänkin asti pärjännyt! Nyt vaan on sellainen olo että sairausloma ei ole kovin kaukana, ellei tapahdu jotain muutosta tässä käsikaverissani.
http://www.tehylehti.fi/lehti/20140624/ Täältä löytyy sivulta 30 ihan hyvä juttu CRPS:stä!
Ainakin joku on jo saanut uuden Neonataalihoitaja-lehtensä. Itse en paperiversiota ole vielä nähnyt. Hiukkasen taas jännittää mitä sieltä tulee, olen toki lukenut sähköisen version mutta mielestäni vain paperisesta perinteisestä versiosta näkee kunnolla millainen lehti on. Lehti pitää tuntea näpeissään, haistaa sen tuoksu. Jänskättää taas miten lehti otetaan vastaan, Lehden saaminen valmiiksi on aika henkilökohtainen asia vaikkei se todellisuudessa sitä olisikaan, Siinä jotenkin kuitenkin laittaa oman itsesnsä peliin, saattaa työnsä raadin arvioitavaksi. Eli odottelen näkeväni lehden itsekkin, sen jälkeen voi alkaa taas miettiä seuraavaa, stressaaman sen artikkeleiden saamista. Tosin ennen sitä pitää saada aikaan artikkeli yhteen toiseen ammatilliseen julkaisuun... Kirjoittaminen on kivaa, kunhan sille vaan on aikaa!
Niäminenkin hyytyi tuon edellisen tekstin jälkeen, koko päivän on tämä ollut tekeillään mutta valmista ei ole tullut, suu vain revennyt liitoksistaan haukotuksissa. Täysin tavoistani poiketen otin iltapäivänokoset, uni tuli samantien kun sängylle oikaisin... Sen jälkeen iltateet ja olo on ihan toinen!
Iltateeseura oli mitä parhainta, "kesäpoika" veteli maksrillileipiään, itsellä perinteiset hedelmäiset lisukkeena maapähkinätahnaleipä. Jaloissa pyöri siili, Simo kuljeskeli edes sun takaisin, nokka tuhisi ja heilui ja haisteli kaikkea herkkupaloja paikantaen, tipahtaneet leivänmurut katosivat hetkessä. Simppa oli kyllä jo nautiskellut päivittäisen kissanruoka pussinsa, lisää ilmeisesti olisi kaivannut! Yksi pussi saa kuitenkin riittää päivässä, liian ihmisestä riippuvaiseksi ei siiliä saa opettaa. Välillä piti Simpan ihan nousta seisomaan takajaloilleen jalkaani vasten... Enpä ole moista ennen kokenut! Simpasta on tullut varsinainen lemmikki tälle tontille :D Kuului jossain vaiheessa kova rutina, kukkaviidakosta löytyi kotiloita!
Mutta tämä väsymys ja uupumus, tämä on toivotonta. Ja käsi :( Työ vie voimat, vauhtia on siellä riittänyt ja työrytmini ei yksinkertaisesti sovi minulle. Kroppani tarvitsee enemmän kokonaisia vapaita, sieluni tarvitsee kunnon vapaita. En jaksa ja kykene jatkamaan näin.... Elimistöni ei kertakaikkiaan toivu näin lyhyillä vapailla, etenkään käsi ja jalka. Kädestä on tullut äärimmäisen kipu- ja kosketusherkkä, puserotkin hiertää rannetta kipeästi. Lämpötilan vaihtelut turvottaa ja kutistaa vuorotellen ja kaikki muutokset saavat aikaan valtaisan hermokihelmöinnin ja kivun. Tämä on vaan yksinkertaisesti niin syvältä kuin olla voi. Miksi ihmeessä en saa tehdä pitkiä päiviä jolloin voisin saada paremmin ne toipumisjaksotkin? Ymmärrän kyllä että jokaisella meistä on omia erityistarpeitamme eikä niitä kaikkia voi mitenkään kuunnella. Mutta silti, voi kun työssäjaksamisani voitaisiin tukea kuitenkin aika yksinkertaisella tavalla, ja näin estää mahdollisesti sairausloman tarve. Työ on minulle iso ilo, motivaatiota sen tekemiseen löytyy ja päättäväisyyttä, Eli toki pärjään, olenhan tähänkin asti pärjännyt! Nyt vaan on sellainen olo että sairausloma ei ole kovin kaukana, ellei tapahdu jotain muutosta tässä käsikaverissani.
http://www.tehylehti.fi/lehti/20140624/ Täältä löytyy sivulta 30 ihan hyvä juttu CRPS:stä!
 |
| Meidän vanhus, hiukkasen impressionistisesti.... |
Ainakin joku on jo saanut uuden Neonataalihoitaja-lehtensä. Itse en paperiversiota ole vielä nähnyt. Hiukkasen taas jännittää mitä sieltä tulee, olen toki lukenut sähköisen version mutta mielestäni vain paperisesta perinteisestä versiosta näkee kunnolla millainen lehti on. Lehti pitää tuntea näpeissään, haistaa sen tuoksu. Jänskättää taas miten lehti otetaan vastaan, Lehden saaminen valmiiksi on aika henkilökohtainen asia vaikkei se todellisuudessa sitä olisikaan, Siinä jotenkin kuitenkin laittaa oman itsesnsä peliin, saattaa työnsä raadin arvioitavaksi. Eli odottelen näkeväni lehden itsekkin, sen jälkeen voi alkaa taas miettiä seuraavaa, stressaaman sen artikkeleiden saamista. Tosin ennen sitä pitää saada aikaan artikkeli yhteen toiseen ammatilliseen julkaisuun... Kirjoittaminen on kivaa, kunhan sille vaan on aikaa!
 |
| Haaveena vapaus.... |
Nyt toivotan teille ystäville hyvää yötä, huomenna uusi päivä, toivottavasti voimia silloin enemmän!
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti