Kajareista kaikuu Lentävä Hollantilainen...

Mielen takanurkassa huominen Suomen Neonataalihoitajien (http://suomenneonataalihoitajat.com/) Rovaniemen koulutusmatka. Mutta saavat siellä pysyäkin niin hollantilaiset kuin Rovaniemetkin, niiden aika ei ole tämänpäivän aktiivisissa aatoksissa :) Nyt on muiden juttujen vuoro.

Nyt bussaillaan,sinne ja tänne ja takaisin...

Tuon talvisen jalkavaivaiasuuden aikana, tai oikeastaan viimeisen vuoden, siitä lähtien kun viime keväänä otin hallitsemattomia siksak-askeleita Tuomiokirkkopuistossa, olen enemmän ja vähemmän hyödyntänyt Turun kaupungin liikennelaitoksen palveluita. Viimeiset neljä kuukautta enemmän. Bussilla liikkuessa on herännyt paljon ajatuksia, on alkanut nähdä eri busilinjoille tyypilllisiä puolia. Myös tietyillä pysäkeillä on oma henkensä. Ja, no niin, myös tietenkin kuskeilla... 

Ensimmäinen huomio on tietenkin se, että Turussa on varsin toimiva sisäinen liikenne. Busseja kulkee melko useasti, parhaimmillaan 10-15 minuutin väliajoin. Matkustaminen bussilla ei ole kallista, itse olen viimeiset kuukaudet käyttänyt korttia joka toimii ns arvokorttina ja vaihtuu kk-kortiksi kun kortin arvo on käytetty kun voimassaolokuukautta on vielä jäljellä. Eli omalla käytölläni reilut puolet kuukaudesta olen käyttänyt kuukausikorttia ja se vajaan puolet arvokorttia. Mutta toki, vieläkin edullisempaa voisi olla, liikenne voisi olla busseille sujuvampaa. Julkista liikennettä kun pitäisi tehdä vielä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi yksityisautoilulle! 

Käyttäessäni vielä kyynärsauvoja täytyy myöntää, että minulle tuli bussikammo :(  Loukkasin nimittäin operoidun polveni bussilla matkustaessani. Horjahdin kun bussi lähti yllättäen ja nopeasti liikkeelle. Se horjahdus pitkitti sairauslomaani usealla viikolla, sillä  sen seurauksena tuli femurini pääähän hitaasti paraneva kontuusiovamma. Kammo oli aivan todellinen, kaikkeni sain tehdä ja itseni koota kun sen jälkeen bussilla matkustin, liki pakokouhun valtaan jouduin kun olin loukkaantumis-bussille identtisessä bussissa, melkein jouduin autosta ulos "hyppäämään" Kait nuo oli jonkinmoisia paniikkikohtauksia, onneksi kuitenkin niitä pystyin hallitsemaan. Pitkään meni myös niin että jäin mieluummin torilla pois ja köpsöttelin keppien kanssa kotiin. Ja jos sitä ei voinut tehdä, valitsin sellaisen bussin jonka pysäkki oli helpommassa paikassa.... Onneksi olen tuosta pelosta päässyt yli sitä mukaa kuin liikkumiseni parani. 

Kaupungin busseissa matkustaessaan näkee koko yhteiskunnallisen kirjon. Matkalaisina on selkeitä työmatkailijoita, sellaisia jotka tekevät ruumiillista työtä, sellaisia jotka ovat selkeästi "siistissä sisätyössä".  On koululaisia, on kaikenvärisiä ja mallisia maahanmuuttajia, on vanhuksia, on laveamman tien kulkijoita kilisevine kasseineen, on vammaisia, mielenterveyspotilaita, korvaushoitoa hakemaan meneviä... Tai näin siis ajattelen, enhän voi tietää, päättelen vain. Mistäkö? No ulkoisesta olemuksesta, käytetyistä pysäkeistä mm.

Bussissa matkustetaan yksin, kaksin, kolmin ja isommalla joukolla. Myös kokonaisia koululuokkia tai päiväkotiryhmiä. On hissukoita, värittömiä hiirulaisia, on puheliaita ja vilkkaita juttelijoita. On puhelimestaan riippuvaisia, on penkinvaltaajia, on on  ikkunasta ulostuijottajia, on metelillään tai musiikilla bussia terrorisoivia. Eli aivan yksinkertaisesti koko ihmisyyden kirjo. Se on kiehtovaa ja kiinnostavaa, huvinani onkin tutkailla kanssamatkustajiani :D

SIlloin keppien kanssa valitsin bussissa aina paikan mahdollisimman läheltä keskiovia. Muutamaa kertaa (mm sitä jolla polvsni loukkasin uudestaan) lukuunottamatta ottivat kuskit tosi hyvin huomioon keppien kanssa liikkuvan. Useimmiten bussi lähti liikkeelle vasta kun olin saanut peppuni penkkiin. Saman olen huomannut huonosti liikkuvien vanhusten kohdalla. Tosin parantamisen varaa kyllä on, mutta muutaman vuoden takaiseen nähden trendi on oikeansuuntainen. Nyt sensijaan istun usein selkä menosuuntaan, ihan huvin vuoksi. Siinä on hyvä katsella kanssamatkustajia, yrittää löytää hymyjä, lähes mahdotonta. Puolet matkustajista näplää puhelintaan ja ei ole väliä mikä on etninen alkuperä, sitten iso osa mahanmuuttajataustaisista puhuu siihen puhelimeen. Puolet lopuista matkustajista tuijottaa ulos ikkunasa tiiviisti, se loppupuoli taas tuijottaa synkeänä mitään näkemättä tyhjyyteen. Voi meitä suomalaisia! On siellä toki sellaisiakin jotka juttelevat keskenään, ja täytyy sanoa että tässäkään taidossa emme me suomalaiset ole parhaimmillamme... 

Kuka muuten ei tiedä TKL:n (tai kait se nysyisin on joku Turun joukkolikkene....)i bussien lempinimeä? Enää nimi ei ole ihan itsestäänselvyys sillä kaupunkiliikenteessä on monenmoisia busseja, mutta ne aidot ja alkuperäiset, niitä on jo ikuisuuden kutsuttu "Keltaiseksi vaaraksi" Jo Turun muinaiset raitiovaunut olivat keltaisia :) Mistä nimi sitten on tullut, noo, lienee olla parasta arvailematta :)

Bussilinjoilla on oma henkensä. On linjoja joilla matkustaa selkeästi värikkäämpää väkeä kuin toisilla. Ja hattua nostan onesti juuri näille linjoille, vaikka joku tietenkin voi kokea asian aivan toisin, mielestäni on hauska kuunnella kielten moninaisuutta, iloista keskustelua. Mieluummin sitä kuin koko bussia terrorisoivaa nousuhumalaisen öykkäröintiä tai nuorison musan kaiuttamista. On linjoja joille en mene mielelleäni sanotaanko klo 13-14 aikoihin, ellei ole pakko, sillä silloin jää helposti koululaisten jalkoihin. En siksi että koululaisista varsinaisesti haittaa olisi, heitä on vaan niin paljon. SIlloin valitsen mahdollisuuksien mukaan linjan jolla ei ole paljoa koululaisliikennettä. Omaa mukavuudenhaluani :)  Tietyillä pysäkeillä jää tieteynlaista väkeä pois, kaupunginsairaalan pysäkki on hyvä esimerkki. vanhuksia menossa varmaan vierailemaan ehkä läheisensä luona, tässä jäävät myös ne olettamani korvaushoidon hakijat ja mielenterveyspalveluiden asiakkaat. Luonnollista koska ko palvelut saa juuri tuolta. Sitten on tietyt työpaikat jotka vetävät tietynoloista väkeä. Ja paljon muuta, bussimatkaillessa voi oppia kaikenomoista ympäröivästä yhteiskunnasta, oikeastaan aika kiehtovaa. Ja jos ei tiedä, voi keksiä :D

Viimeisenä osisona ne kuskit. Kirjoahan riittää. Pääasiassa hyviä ja ysävällisiä, etenkin nämä maahanmuuttajataustaiset. Paras ja ystävällisin koskaan tapaamani kuski oli ehkä somalitaustainen. Hänen kyytiinsä satuin matkalla Erikvallaan, sen ystävällisempää kuskia saa hakea, hymyä riitti jokaiselle kyytiin tulevalle ja kyydistä lähtevälle, iloinen kädenheilautus poistuville ja ja jokainen sai myös iloisen hein noustessaan kyytiin. Kyyti oli tasaista, ja yhtä hyvää keppien käyttäjän huomiontia en ole toista kertaa kokenut. Palautteen olen ko kuskille lähettänyt, ison kiitoksen kera.  Pääasiassa minulla on positiivista sanottavaa kuskeista, on joukossa niitä jotka vain murahtelevat, jos sitäkään. Niitä joiden bussi kiihtyy ja pysähtyy äkkinäisesti, niitä jotka valittavat asiasa kuin asiasta. Mutta luulen että tuohon asiakastyöhön on yritetty panostaa ja palaute otetaan aikaisempaa paremmin huomioon. 

Eli kaikki vaan bussailemaan, ellei kävellen tai pyörällä pääse tai pysty kulkemaan. Bussimatkailusta löytää paljon huvia ja tutustuu  ympäristöönsä ja kanssakulkijoihinsa aivan uudella tavalla. Äitini ja poikani muuten tapasivat aina yhdessä lähteä bussiretkille, ajoivat päätepysäkille ja tutkivat mitä sieltä löytyy ja söivät eväät ja sitten tulivat takaisin, pienelle pojalle ne olivat iloisia retkiä :)   Aina toki löytyy nitä huonoja kokemuksia, mutta taitaa myös olla niin että osan huonoista voi kääntää paremmaksi tai neutraalimmaksi omalla asenteellaan, tässäkin.