Mitä ilman voisin elää...
Aamulla mies heitti kommentin että voisi elää ilman selkäkipua. Tuo sai minut miettimään mitä ilman minä voisin elää. Ja olihan niitä asioita pitkä lista, oli jatkuva kipulääkkeen syönti sivuoireineen, oli CRPS kivut, oli allergiat ja astmat ja kaikki muuut mahdolliset krämpät ja vaivat. Oli monta työtä sivuava asiaa, oli monta huolta ja murhetta. Alkoi tuntumaan ihan loputtomalta tuo lista. Mutta sitten, tarkemmin ajateltuani, tajusin että olen juuri minä, omana itsenäni, kaikkein noiden asioiden kanssa. Mitä olisinkaan ilman tuota kaikkea? Olisinko oikeasti onnellisempi, iloisempi ja parempi ihminen. Tajusin että kun oikein ajattelee. voin tavallaan olla kiitollinenkin siitä mitä minulla on, sehän on osa minua. En taatusti kykene tuota aina muistamaan, saatikka sitä olemaan kiitollinen. Mutta jos edes joskus...
Elämässä on kuitenkin niin paljon asioita joista voi olla kiitollinen tai iloinen. Nytkin voin katsella auringossa kylpevää vastapäisen talon seinää. Vieressäni nukkuu kissa vanhus, toinen tuolla tyynyllään. Aamupäivällä kuulin lintujen riehaantuvat viserryskonserttiin kissanhiekan hakureissulla. Ja sen retken sain tehdä yhden ystävistä parhaimman kanssa. Minulla on ystäviä, mies ja tietenkin se lapsista parhain tyttöystävineen. Saan tehdä työtä joka on minulle äärimmäisen tärkeää. Näen, kuulen, pystyn taas kävelemään lähes täysin ilman ongelmia. Tämäkin lista uhkaa kasvaa loputtomasti, sen annakin kasvaa, sielua hivelee kun tajuaa ettäelämässä on niin paljon hyvää. Tuosta toisesta listasta huolimatta.
Tuota kattikansaa on muutenkin hauska seurata. Vanhat sisarukset (nyt 17v), rakkaat lapset joilla on monta nimeä. Kingi ja Herttuatar, Kokki ja Herkkä, Kolumbus ja Hera ja monia muita tilanteeseen sopivaa nimeä. Täällä kodin valtakunnassa, katit hallitsevat. Henkilökunta on olemassa vain heidän maijasteettiensa hyvinvoinnin takia. Henkilökunnan funktio on antaa ruokaa, kotiin tulo tai keittiöön meno tarkoittaa ehdottomasti sitä että kattikansa haluaa ruokaa, monta kertaa päivässä, kertojen määrällä ei ole ylärajaa... Samassa suhteessa kuin ruokaa menee, kuluu myös hiekkaa. Hiekkaa raahataan säkkikaupalla sisään ja tuplasti niin paljon ulos. Henkilökunnan velvollisuuksiin hiekkalootan hoito, siisti kattihan ei likaiseen lootaan tarpeitaan tee. Henkilökunta on tarpomisalusta, etenkin jos sattuu istumaan sohvalla tai makoilemaan sängyssä. Etenkin Kingi on tarkka siitä että saa määrätä makuupaikkansa... (ehdottomasti juuri siinä missä henkilökunta sattuu velvollisuuksistaan hetken levähtämään) Herttuattaren erikoisalaa on vaatia rapsutuksia aseenaan tassut ja terävät kynnet.
Kattikansan raskaisiin velsollisuuksiin kuuluu myös iltarutiinit. Näihin kuuluu mm iltarapsutukset sängyssä. Kingi henkiläkunnan pään oikealla puolella ja Herttuatar vasemmassa. Kingi käpertyyy mielellään kainaloon, Herttuatar säilyttää arvonsa ja pysyttelee rapsutusetäisyydellä, mutta ne rapsutukset pitää ehdottomasti saada, asialle ei ole olemassa vaihtoehtoa. Mutta yksi on ylitse muiden kattien elämässä: pakasteseitikuutiot. Katit haistaa sulamassa olevan kalan vaikka mistä, koskaan ei onnistu kaivamaan salaa pakkasesta... Tai tunnustaa pitää, henkilökunta on oppinut että kalapaketin voi avata rauhassa kun jättää vesihanan juoksemaan....
pitämään muutenkin asioista huolta...
Nyt yritän livahtaa keittiöön keittämään teetä, tuskin onnistun ilman seuralaisia....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti