Mää sitten niin vaan tykkään
torvimusiikista :D Sain tänään osallistua Sohon Torwien ( http://sohontorwet.com/?p=1196) kevätkonserttiin, eli M/S Torwellan risteilyyn merellisissä tunnelmissa. Mukaan tarttui iloinen mieli ja hymy huulille. Puhallinmusiikissa on se jokin. Vaskipuhallinten sointi ja klarinettien surumielinen sävy täydentyvät huilujen heleälllä äänellä. Ja toki, onhan siellä lyömäsoittimekin mukana... Tuo yhdstelmä saa ihon kihelmöimään ja nousemaan kananlihalle. Oli sitten kyse ilon tai surun tulkinnoista. Puhallinmusiikkiin liittyy myös paljon isänmaallisia tunteita, onhan sitä kautta aikojen käytetty armeijassakin.
Niin ja tietysti se kuuluu ulkoilmaan, kevääseen, vappuun, kesäiseen puistoon.... Se vaan on mun musaa, tai yksi niistä musiikeista joita haluan kuulla, ja tietty mieluiten livenä :D Toki minulla on tässä mieltymyksessä vaikuttamassa perhesuhteet, kaikki alkoi nokkahuiluista, niistä itseasiassa jo lapsuudessa.Enkä todellakaan tarkoita sitä painajaismaista koululuokan piipitystä vaan isäni muutaman muun harrastajan kanssa perustamaa vanhaa musiikkia soittavaa nokkahuiluyhtyettä. Itsekin sain jonkun verran tuollaista yhtyesoittoa harrastaa ja se oli hyvä kokemus :) Lapsi aloitti viisivuotiaana klassisen nokkahuilun soiton, sen jälkeen vuorossa oli klarinetti vuosikausia, rinnalle ilmestyi saksofonit, nyt uusimpana mukana trumpetti.
Tuota kaikkea on ollut ilo seurata, nähdä nuoren kasvavan musiikkiin, löytävän siitä lohtua. Ei taival ole helppo ollut, mutta pienellä pakolla (kuulemma ihan hyvä pakko ollut, loppujen lopuksi) kantanut tämän nuoren aikuiseen elämään asti. Tuota musiikkipalettia täydentävät vielä rummut, orkesterin johtaminen, sovittaminen, nyt uusimpana myös laulu... Sävyjä paletissa on paljon, rikkautta, valinnanvaraa. Uskon että musiikin avulla pääsee vaikeiden aikojenkin yli paremmin, se lohduttaa ja antaa sisältöä elämään jos mitään muuta ei tunnu olevan tai on paljon murheita ja mieli maassa, ja toki myös ilon hetkinä. Äitinä tuon kehityksen seuraaminen on ollut mahtavaa, lähes kaikissa konserteissa olen ollut, istunut kuuntelemassa lukemattomia oppilasiltoja, odottanut kurssitukintojen tekijää, jännittänyt varmaan yhtä paljon kuin itse soittaja. Tai ehkä enemmänkin.... ;) Mutta hetkeäkään siitä en kadu, en katso turhaan mukana olleeni, on enemmänkin ollut rikkautta saada osallistua lapsen harrastukseen. Tänään huomasin etten enää jännitä koko konsertin aikaa, silloin kyllä pulssi tiheni kun lapsi astui laulajana areenalle, mutta onneksi osasin heittätyä nauttimaan! <3
 |
| Kesän nautinota, kattikansaa ja vihreä maailma ikkunan ulkopuolella <3 Ja sisällä voi kuunnella radiota, vaikkapa sitten puhaltimilla esitettyä... |
Tässä on kulunut muutama päivä kirjoittamatta. Syynähän on ollut työ... Ja edelleen toipilaisuus (voikohan noin sanoa vai onko omatekoinen uudissana?) Työpäivän jälkeen on jokseenkin tapettu olo, mutta pikkuhiljaa olo helpottuu. Tilanteessa auttaa kyllä uuden osaston parempi hengitysilma :D Niin, olemme siis muutaneet. Yritämme kotiutua uuteen ympäristöön ja osin uusiin toimintatpoihin. Osasto on aivan hurmaavan valoisa ja avara. Tilaa on selkeästi aiempaa enemmän silti paikat tuntuvat täyttyvän kuten ennekin, tavaraa työnnetään säilytykseen kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.
Meillä on toki paljon kerrottavaa perheille heidän tullessaan perhehuoneeseen vauvojensa kanssa, olemmehan sairaalassa ja täällä täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä. Perheet saavat kuitenkin huoneiden rauhassa nauttia vapaasti yhdessäolosta vauvansa kanssa, kenguroida pitkiäkin aikoja vaikka sängyllä loikoillen. Eräs äiti kertoi eilen kauniisti tunnoistaan: "Vanhalla osastollakin oli hyvä olla. Mutta siellä enemmänkin vierailimme vauvojemme luona, ei oikein uskaltanut olla oma-aloitteinen vaan pikemminkin odotti ohjeistusta mitä seuraavaksi voi tehdä. Nyt täällä perhehuoneessa on enmmän kuin kotonaan, Uskaltaa oma-aloitteisesti seurata vauvansa tarpeita ja toimia niiden mukaisesti." Siinä kiteytyi mielestäni monta perhehuoneen hyötyä perheille ja juuri niitä asioita joita toivommekin tämän toimintatavan tuovan. Etenkin se että he tuntevat olonsa hyväksi, ja osaavat paremmin tulkita vauvansa tarpeita ja toimia niiden mukaan.
Olen todella iloinen tuosta uudesta osastosta, siitä auringon ja valon määrästä joka sinne tulvii, kaikkiin huoneisiin. Osaston rauhallisuudesta, huoneiden äänet jäävät huoneiden sisäpuolelle. Siitä että perheillä on enemmän yksityisyyttä. Toki meillä itselämme on paljon uutta opittavaa ja omaksuttavaa, ja tavarat ja paikat ovat vielä paljolti hukassa. Askeleita tulee paljon, mututuntumalla varmaan vähintään miljoona päivässä, mutta ehkä oikea lukema on hiukkasen pienenmpi :D Päivän mittaan tulee monta balettipyörähdystä, välillä kun on niin eksyksissä että lähtösuunta on totaalien vääärä... Ja minun ainakin pn helpompi hengittää siellä, yhtenäkään päivänä ei ole iltapäivästä alkanut päänsärky, ääni ei ole mennyt vielä kertaakaan.... Mutta tämähän on kovin yksilöllistä, nimittäin kuka oireilee mistä. Omalta osaltani on vaan parempi olla ja se päihittää ne useammat askeleet <3
Tämä bloggaamisen aihe muuttui kummasti matkan aikana täysin ja totaalisesti siitä mitä oli ajatuksissani :) Onneksi huomenna voi jatkaa, katsotaan pysynkö silloin ajatusteni aiheessa vai hyppääkö joku uusi akuutimpi aihe pintaan. Nyt ystävät, unten maille, hyvällä ja iloisella mielellä, musiikin siipien kantamana.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti